Rantapallo

Lisää matkajuttujen aiheita

Etusivu Rantalomat Kreikan Kefalonia on paratiisi maan päällä

Kreikan Kefalonia on paratiisi maan päällä

Kreikka Kefalonian saariKefalonian saari sijaitsee Kreikassa, Joonian saariryhmässä. Vaikka Kefalonia onkin Finnmatkojen kesän 2008 uutuuskohde, on saarella jo pitkä historia myös turismin suhteen. Erityisesti matkailijoiden määrä tällä paratiisimaisella saarella on lisääntynyt vuoden 2001 jälkeen, jolloin saarella kuvattiin elokuva Kapteeni Corellin mandoliini. Suuri kokoinen saari pystyy kuitenkin hyvin majoittamaan kasvavat matkailijamäärät ja suurin osa lomamatkoista Kefaloniaan suuntautuvat Lassin seudulle.

Kefalonian luonto

Kefaloniaa hallitsevat suuret vuoret joista korkein, Mount Ainos, kurkottaa 1628 metrin korkeuteen asti. Saarella on rehevää kasvillisuutta ja paljon luonnon kaunista katseltavaa. Kefalonian rannat ovat uskomattoman kauniit ja kirkasvetiset. Monet rannoista ovat saavuttamattomissa maitse. Saaren vihreys juontaa juurensa joka talvisiin sateisiin. Keväisin kukat kukkivat ja luonto on kauneimmillaan, mutta sää saattaa vielä olla epävakainen.

Kefalonian rannat – ehkä Kreikan parhaat?

Myrtos Kefalonia KreikkaKefalonia on täynnä upeita hiekkarantoja. Ehkä kaunein Kefalonian rannoista on Mirtos, josta on tullut myös matkailunähtävyys kun se valittiin maailman viidenneksi kauneimmaksi rannaksi. Muita rantoja ovat:
Agia Jerusalem, Agia Kyriaki, Agios Thomas, Ai Helis, Alaties, Antisamos, Argostoli Maistrato, Asos, Atheras, Avithos, Emplisi, Fanari, Foki, Gradakia, Katelios, Koroni, Lourdas, Makris Gialos, Mediteranee, Minies, Myrtos, Paleostafida, Petani, Platis Gialos, Poros, Skala, Spartia, Tourkopodaro, Trapezaki ja Xi.

Finnmatkat kesä 2008, Kohteet Kefalonian saarella

Finnmatkat lennättää Suomalaisia tutustumaan tähän upeaan Kreikan saareen ensi kertaa kesällä 2008. Finnmatkojen kohdevalikoimaan kuuluvat Fiskardo, Lassi, Lixouri, Sarlata ja Skala. Valikoimasta jokainen löytää omansa halusi sitten idyllisen kylän, kauniit hiekkarannat tai lapsiperheiden rauhallisen poukaman.

Kreikan Kefalonia on monipuolinen matkakohde johon ihastuu välittömästi!

Kefalonian saari

Paikan päälle sinut vie

Katso Finnmatkojen valikoima
www.finnmatkat.fi
Katso Aurinkomatkojen valikoima
www.aurinkomatkat.fi
Nopeasti matkalle? Kaikki äkkilähdöt

Muista matkavakuutukset

Eurooppalaisen vakuutukset
www.eurooppalainen.fi
IF:n vakuutukset
www.if.fi
Travel Guardin vakuutukset
www.travelguard.fi

Lukijoiden kommentit aiheesta:
"Kreikan Kefalonia on paratiisi maan päällä"

Milla

01.02.2008

Kefaloniaan tehtiin seuramatkoja Suomesta jo yli 20 vuotta sitten. Olen itsekin ollut siellä Aurinkomatkojen kautta useamman kerran 80-luvun puolivälin tienoilla. Kyseessä ei siis ole edes meille suomalaisille uusi lomamatkakohde.

Kimmo

01.02.2008

Itsekin olen siellä kerran Aurinkomatkojen kanssa käynyt. Mutta minä ymmärränkin jutun niin, että kyseessä on Finnmatkojen uutuuskohde. Upea kohde!

Lauri

10.02.2008

Päätimpä tämän jutun luettua varata matkan Kefaloniaan. Olen neljästi Kreikassa jo ollut ja tämä on varmaan uusi mukava kokemus :)

pia haapala

14.02.2008

Tiedustelisin onko Kefalonia paratiisi myös lapsiperheille? “4v & 1,5v”

paolo

17.03.2008

http://globe.fi/trip/18 tuolla on juttua Kreikan saaristossa purjehduksista, Kefalonian lähistöllä.

Sari

08.06.2008

Paratiisi on! Tultiin tiistaina ihanalta matkalta 2, 8 ja 10 vuotiaiden lasten kanssa. Hyvä all inclusive hotelli ( kefalonia garden village ) lasten kanssa. Auto on tarpeellinen, jotta pääsee liikkumaan ja ihastelemaan kauniita kyliä ja rantoja!!!

Matti

12.06.2008

Juu, komeat on maisemat ja ruoka hyvää, sekä Garden Village-hotellin palvelut toimii hyvin.
Ainoa, mikä lomallamme harmitti, oli Finnmatkojen “palvelu”, joka oli täyden nollan arvoista. Mm. viikon aikana 3.-10.6.2008 oli useita maanjäristyksiä, joista matkanjärjestäjämme ystävällisesti ei tiedottanut mitään, että ne ovat yleisiä siellä. Ei edes sen 8.6. Patrosissa sattuneen 6,5 richterin järistyksen jälkeen, jossa Patrosissa kuoli 2 ja loukkaantui yli 100 ihmistä ja useita taloja sortui. Garden Villagessa järistys tuntui niin, että talo heilui niin, että peili oli pudota seinältä. Mirtoksen rannalla oli kivivyöryjä. Taksikuski seuraavana aaamuna kysyi pelottiko eilen. Oli kuulemma pitkiin aikoihin suurin tärinä Kefaloniassa. Paikallisilta ja TV:stä saatiin tietoa, missä se sattui. Paikalliselta kauppiaalta saimme tietoa, että täällä on 1953 järistyksen jälkeen tehty kaikki rakennukset vahvemmiksi, kuin esim. manner-Kreikassa. Arvoisa Finnmatkat ei voinut edes tällaista rauhoittavaa tietoa meille suomalaisille antaa. Muiden matkatoimistojen. esim. Thomsonin (samaa puljua) kansiossa oli jo etukäteen toimintaohjeet, sekä tämän ko. tapauksen jälkeen tuli selvitys, mitä oli tapahtunut.
Paikka on hyvä, kun ottaa etukäteen tietoa muualta, kuin Finnmatkojen esitteistä, tai nettisivuilta. Joillekin saattaa tulla melko yllätyksenä esim. se, että kun esitteessä sanotaan hotellissa olevan 2 kerrosta, niin hymy hyytynee, jos ne 2 kerrosta onkin kuudennella tasolla siellä rinteessä. Opaspalvelut oli myös suorastaan surkeat.
Suosittelemme Kefaloniaan omatoimimatkaa.

Sari

13.06.2008

Onneksemme olimme jo kotona maanjäristyksen aikaan. Ja tietoa kohteesta olimme hankkineet omatoimisesti ennen matkaa, koska kokemukseta tiedämme Finnmatkojen tiedot olevan vain sinne päin…
ainakin kun on kyseessä uusi kohde ja hotelli. Omatoimimatkailua me seuraavaksi harkitsemmeki. Finnmatkoilta vain on aina löytynyt sopivat kohteet ja riittävän suuret huoneet viiden hengen perheelle. Mutta puhelinpalvelusta alkaen palvelu on heikkoa…

Helmina

03.08.2008

Kefalonia oli ihana paikka!!!
Pidin oikein paljon rauhasta ja kauneudesta jota siellä paljon oli kyllä suosittelen.

Reijo

07.10.2008

Kävimme Kefaloniassa 10v sitten, ja ihastuimme kerralla paikkaan.
Pitäis vain päästä uudestaan, suosittelen kyllä jos ei kaipaa kovaa
meininkiä.

annukka

08.12.2008

Ihana paikka <3 Oltiin 2 viikkoa. Silti ei ehditty käydä tuolla rannalla, jossa “Kapteeni Corellin Mandoliini” kuvattin.

ninnu

03.07.2009

Kefaloniaan suuntaamassa elokuun alussa, kovasti on suuret odotukset ja paikka näyttää aivan ihanalta. Laittelen sitten lisää infoa kunhan on käyty ja tutustuttu :)

going on

05.08.2009

Onko kukaan käynyt Kaligatassa? Sinne menossa syyskuun viimeinen päivä, onko kellään tietoa millaista säätä luvassa niihin aikoihin? :D Odotan Kefalonialta paljon!

Kirjoita oma kommentti

Arvioi artikkeli:

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (20 ääntä)




Seuraavat äkkilähdöt:
Seuraavat Äkkilähdöt
Palma & Palma No 910 €
Rodos 295 €
Varnan Kultahiet 169 €
Varnan Kultahiet 229 €
Bangkok 841 €
Rooma 362 €
Pariisi 436 €
New York, NY 697 €


  • © 2010 Rantapallo Oy |
  • Hosted by Kotisivut.com