Taianomainen luola kiehtoo Kreikan-lomailijoita – katso video lomasaaren upeimmasta kohteesta
Flickr / Marcus Ward
Rantalomat
Saaren suosituin matkakohde
Kreikalle kuuluvalla Kefalonian saarella sijaitsee hyvin erikoinen paikka, jota ei ensimmäisenä osaisi odottaa perinteiseltä lomakohteelta. Saaren itärannikon tuntumassa, noin kahden kilometrin päässä Samin kaupungista sijaitsee näyttävä Melissánin luola, jonka kallioihin kätkeytyy suuri kirkasvetinen järvi.
Erikoinen luontokohde on Kefalonian lomasaaren suosituimpia nähtävyyksiä, sillä piilotetun järven taianomainen tunnelma kiinnostaa saarella vierailevia matkailijoita. Kallioiden alle kätkeytyvää järveä ympäröivät puut, ja todella kirkas vesi luo jännittävän tunnelman veneilyyn, kun veden läpi näkyy parhaimmillaan 30 metrin päässä sijaitsevaan pohjaan saakka.
Paras aika vierailla luolassa on keskipäivän aikaan auringon paistaessa kohtisuoraan yläpuolelta. Silloin valo heijastuu suoraan turkoosiin veteen, mikä heijastaa sinisen valon kaikkialle luolaan luoden varsin taianomaisen näkymän.
Melissanthi-nymfin mukaan nimetty luola löydettiin vuonna 1951, mutta yleisölle kohde avautui vasta vuonna 1963. Sittemmin luolaan on rakennettu pieni parveke, josta käsin vierailijat voivat katsella luolaan avautuvaa järveä.
Noin puolen kilometrin päässä merenrannasta sijaitsevan järven vesi on sekoitus suolaista ja makeaa vettä.
Katso video näyttävästä Melissánin luolasta!
https://www.youtube.com/watch?v=XhRoPDyyRNo
Teksti: Inka Khanji
Video: Youtube / Nick Skiadopoulos
Kuvat: Flickr / Marcus Ward
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Et heti arvaisi, mikä on Rodoksen “trampoliini” – todelliset Rodos-fanit tunnistavat merestä nousevan symbolin
Lomailijan tippausvinkit Kreikkaan – näin annat juomarahaa oikein
Kolme helppoa päiväretkeä Rodokselta – upeita maisemia vain tunnin päässä
Mikä Kreikan saari sopii sinulle? Esittelyssä 15 suosittua lomakohdetta
Kreikan ilmasto ja sää – milloin on paras aika matkustaa?
Tämä näky lyö ällikällä Kreikassa – haaksirikkoutunut alus lomasaaren kauneimmalla rannalla
Hotellivinkit Rodokselle – 12 paikkaa, joissa majoitut mukavasti
Santorinin parhaat nähtävyydet – 15 ideaa Kreikan kuuluisimmalle saarelle