Ulkoministeriön lista: älä matkusta näihin maihin – 23 paikkaa, joita kannattaa välttää
Shutterstock
Matkavinkit
Turvallisuustilanne vaikuttaa suosituksiin
Bangladesh, Irak, Iran, Israel, Myanmar, Palestiinalaisalue, Somalia, Valko-Venäjä ja Venäjä ovat maat, joihin Suomen ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista.
Listaa päivitetään säännöllisesti, ja viimeisimmät lisäykset on tehty elokuussa 2024.
Lisäksi Afganistanissa, Etelä-Sudanissa, Jemenissä, Libanonissa, Libyassa, Sudanissa, Syyriassa ja Ukrainassa oleskelevien suositellaan poistuvan maasta välittömästi. Syynä tähän on maissa vallitseva turvallisuustilanne.
Eri maiden turvallisuustilanne vaihtelee kohteista riippuen, mutta lopulta on vain hyvin vähän maita, joiden turvallisuustilanteen Suomen ulkoministeriö on katsonut niin kehnoksi, ettei suosittele matkustamaan kyseisiin maihin.
Ero niiden maiden välillä, joihin ministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista sekä maiden, joista on poistuttava välittömästi, on hiuksenhieno. Varoituksen saaneissa maissa turvallisuustilanne on ulkoministeriön tulkinnan mukaan vaarallinen, arvaamaton, kriittinen, huono tai heikko.
Lisäksi listalla on maita, joihin tulee välttää tarpeetonta matkustamista. Näitä maita on yhteensä kuusi: Burundi, Etiopia, Kongon demokraattinen tasavalta, Pakistan, Pohjois-Korea ja Venezuela. Myös näissä maissa turvallisuustilanne on vaihteleva, ja matkustamista kannattaa harkita tarkoin.
Katso lista maista, joita kannattaa ulkoministeriön suosituksesta välttää!
Vältä kaikkea matkustamista
- Bangladesh
- Irak
- Iran
- Israel
- Myanmar
- Palestiinalaisalue
- Somalia
- Valko-Venäjä
- Venäjä
Poistu maasta välittömästi
- Afganistan
- Etelä-Sudan
- Jemen
- Libanon
- Libya
- Sudan
- Syyria
- Ukraina
Vältä tarpeetonta matkustamista
- Burundi
- Etiopia
- Kongon demokraattinen tasavalta
- Pakistan
- Pohjois-Korea
- Venezuela
Lista on päivitetty elokuun 2024 tietojen mukaan.
>> Tarkista matkakohteesi turvallisuustilanne uusimmasta matkustustiedotteesta!
Lähde: Ulkoministeriö
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Minne matkustaa lokakuussa – ja missä on lämmintä? 10 ihanaa kohdetta syksyn lomille
Flixbus aikoo lisätä Suomen-reittejään – lue viikon tärkeimmät matkailu-uutiset
Mitä tehdä syyslomalla? Äkkilähdöt lämpimään, kotimaan kylpylät ja muut ideat
Tiesitkö, että halpa matka löytyy usein somesta? Lue vinkit ja löydä omasi
Onko syyskuu vuoden paras ajankohta matkustaa? Katso 10 kohdevinkkiä
Näin jätät tippiä Yhdysvalloissa – matkailijan juomarahaopas
Näin kestät kuumuuden lomalla – 7 muistutusta helteestä selviytymiseen
Oletko huomannut saman? Jet lag iskee pahemmin itään päin matkustettaessa – tässä syy