Hyppää sisältöön

Tiesitkö tämän Albaniasta? 10 hauskaa faktaa suosiotaan kasvattavasta matkailumaasta

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 27.07.2023
Entinen kommunistidiktatuuri, Taken-elokuvat ja löytämättömät salarannat – mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen Albaniasta?

1. Albania eli Shqipëria

Albanian nimi sopii hyvin suomalaisen suuhun, mutta toisin on alkuperäisen nimen laita. Tiesitkö, etteivät albanialaiset itse puhu Albaniasta? Maan virallinen nimi on albanian kielellä Shqipëria.

Nimi tarkoittaa vapaasti käännettynä kotkien maata, ja Albanian lipussa onkin kaksipäinen kotka.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

2. Albanialaisia asuu enemmän muissa maissa

Albaniassa on vajaat kolme miljoonaa asukasta. Albanialaisia on kuitenkin paljon enemmän: arvioiden mukaan heitä asuu maan rajojen ulkopuolella enemmän kuin itse Albaniassa. Muuttoliike räjähti käsiin 90-luvun alussa diktatuurin hajoamista seuranneen talouskriisin aikana.

Eniten albanialaisia on muuttanut esimerkiksi Italiaan, Kreikkaan ja Turkkiin.

3. Kommunismin kiellot

Muiden Balkanin maiden tapaan myös Albaniassa on tapahtunut isoja muutoksia verrattain lyhyessä ajassa. Ankara kommunistidiktatuuri päättyi Albaniassa vasta vuonna 1991.

Kommunismin aikana Albaniassa oli kiellettyä muun muassa harjoittaa mitään uskontoa tai omistaa yksityistä autoa. Ennen 90-luvun alkua Albaniassa oli arviolta vain muutamia tuhansia autoja.

4. Maa ilman McDonald’sia

Albania on yksi niistä harvoista Euroopan maista, joissa ei ole yhtäkään McDonald’sia. Pikaruokajätti ei ole ikinä rantautunut Albaniaan. Aiemmin maassa toimi paikallinen versio hampurilaisketjusta, jonka logo oli härskin yhdenmukainen amerikkalaisyhtiön kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
IstockphotoTiesitkö tämän Albaniasta? 10 faktaa
Tuhansien ikkunoiden kaupungiksi kutsuttu Berat on yksi Albanian kuuluisimmista kohteista.

5. Äiti Teresan mukaan nimetty lentokenttä

Yksi Albanian rakastetuimmista kansallissankareista on Äiti Teresa, jolle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1979. Äiti Teresa oli albanialainen, vaikka syntyikin nykyään Pohjois-Makedonialle kuuluvassa Skopjessa, joka oli tuolloin osa ottomaanien valtakuntaa.

Albanian pääkaupungin Tiranan lentokenttä on nimetty Äiti Teresan mukaan. Kyseessä on koko maan ainoa kansainvälinen lentoasema.

6. Toimintaleffat levittivät kyseenalaista mainetta

Kovinkaan kaukana ei ole aika, jolloin Albanian mainetta pidettiin kyseenalaisena. Liam Neesonin tähdittämät suositut Taken-elokuvat tekivät “albanialaista mafiaa” tunnetuksi maailmalla. Albania on jopa itse vitsaillut elokuvaviittauksilla matkailumainoksissaan.

Albaniaa voidaan pitää turvallisena matkailumaana, jonka turistiluvut kuuluvat Balkanin nopeimpien kasvajien joukkoon. Vuonna 2022 Albaniassa vieraili maan matkailuviranomaisten mukaan yli seitsemän miljoonaa turistia.

7. Yli 400 kilometriä rantaviivaa

On selvää, että tähän mennessä Albaniassa nähty turismi on vasta alkusoittoa. Albaniaa ympäröivät maat kuten Kroatia, Kreikka ja Italia ovat Euroopan superkohteita, ja jotain uutta etsivät reissaajat ovat huomanneet Albaniastakin löytyvän yli 400 kilometrin verran rantaviivaa.

ShutterstockRantaloma Albaniassa
Sarandan kaltaiset rantakohteet ovat tehneet Albaniaa tunnetuksi matkailijoiden keskuudessa.

Albanian tunnetuimpia rantakohteita ovat esimerkiksi Saranda, Durrës ja Ksamil, joista ensiksi mainittuun tehdään pakettimatkoja myös Suomesta.

8. Ei olympiamitaleja

Albania on Bosnia-Hertsegovinan sekä muutamien mikrovaltioiden ohella ainoa eurooppalainen maa, joka ei ole koskaan voittanut olympiamitalia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesäolympialaisiin Albania osallistui ensimmäisen kerran vuonna 1972, jota seurasi 20 vuoden tauko. Maa on ollut mukana kesäolympialaisissa yhtäjaksoisesti vuodesta 1992 ja talviolympialaisissa vuodesta 2006 saakka.

Kansainvälisissä urheilukilpailuissa Albania on perinteisesti menestynyt parhaiten painonnostossa.

9. Euroopan vanhin järvi

Koko Euroopan vanhimpana pidetty järvi Ohrid levittäytyy Albanian ja Pohjois-Makedonian alueelle, mutta sen tunnetuimmat lomakohteet sijaitsevat nimenomaan Pohjois-Makedonian puolella. Pogradecissa Albanian puolella turismi on huomattavasti vähäisempää.

ShutterstockOhridjärvi Albaniassa
Ohridjärven turismi on keskittynyt enemmän Pohjois-Makedonian puolelle.

Myös eteläisen Euroopan suurin järvi Skadar jakautuu Albanian ja Pohjois-Makedonian kesken.

10. Euroopan kannabispääkaupunki oli Albaniassa

Albaniassa sijaitseva Lazaratin kylä oli vielä vuosikymmen sitten eriskummallinen paikka, jossa virkavalta ummisti silmänsä jättimäisiltä kannabisviljelmiltä. Lazaratia kuvailtiin Euroopan kannabispääkaupungiksi, jossa paikalliset tienasivat moninkertaisesti albanialaisten keskituloihin verrattuna.

Vuonna 2014 poliisi teki yllättäen aseistetun rynnäkön Lazaratiin ja tuhosi viljelmät. Lazarat sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Sarandan rantakohteesta lähellä Gjirokastërin Unesco-kohdetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Euroopan salaisimmat rannat – 10 syytä matkustaa Albaniaan

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Käytännön vinkit Balkanille

Käytännön vinkit Balkanille – 10 asiaa, jotka haluat tietää ennen matkaa

Albania

Kymmenen asiaa, jotka yllättävät ensikertalaisen Albaniassa – olisitko ajatellut näitä?

Albanian parhaat rannat

Viisi rantakohdetta Albaniassa – mikä näistä sopii sinulle?

Albanian 10 kiinnostavinta kohdetta

Suunnitteletko matkaa Albaniaan? 10 kiinnostavinta paikkaa – lue nopeat esittelyt

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja