Pohjois-Makedonian tasavalta on hurmaava luontokohde
Ylilyöntejä ja lyömättömiä maisemia
Pohjois-Makedonia on vielä varsin nuori valtio, sillä se itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991. Maa muutti helmikuussa 2019 nimensä Makedonian tasavallasta Pohjois-Makedonian tasavallaksi, sillä Makedonia-nimi on vuosien saatossa aiheuttanut eripuraa etelänaapurin Kreikan kanssa.
Valtion identiteetin hakeminen näkyy yhä kaupunkien kaduilla ja siellä täällä liehuvissa Makedonian lipuissa. Matkailijalle välittyy maasta ja sen asukkaista kuitenkin ennen kaikkea lämmin ja välitön vaikutelma.
Monipuolinen maa tarjoaa mahdollisuuksia niin kaupunki-, aktiivi- kuin rantalomaankin. Pääkaupunki Skopje tunnetaan erityisesti yliampuvasta arkkitehtuuristaan ja lukuisista patsaistaan, joiden vuoksi sitä kutsutaan toisinaan mauttomuuden pääkaupungiksi. Tästä huolimatta ei yksikään turisti voi väittää, etteikö Skopjessa olisi nähtävää – kaupunki suorastaan kutsuu räpsimään kameralla, eikä kuvattava lopu aivan heti.
Kaunista luontoa kannattaa puolestaan hakea Ohrid-järven tai Matka-kanjonin ympäristöistä, jotka tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Aktiivilomailija pakkaa mukaansa hyvät kengät ja varusteet ja lähtee tutustumaan Pohjois-Makedonian vuoristoiseen maastoon tarkemmin. Tarjolla on unohtumattomia maisemia vielä toistaiseksi hyvin autenttisessa ympäristössä.
Välimeren ilmasto
Pohjois-Makedoniassa eletään melko tyypillisessä välimerellisessä ilmastossa, jossa kesät ovat paahteisen kuumia ja talvet leutoja. Kesäisin etenkin sisämaakaupunki Skopje voi muuttua tukahduttavan kuumaksi, ja lämpötilat saattavat ylittää 40 asteen rajapyykin. Käytännössä Skopjessa on lämmintä alkukeväästä pitkälle syksyyn, mutta huhti- ja syyskuu ovat usein sateisia ja pilvisiä.
Matkan ajankohta kannattaa valita omien mieltymysten ja matkan ohjelman mukaan: helteiset päivät sopivat oivasti rentoon oleskeluun ja rannalla lekotteluun, mutta voivat tehdä kaupungin kiertelystä tai vaeltamisesta tuskaista. Toisaalta vuoristossa puiden varjossa lämpötila ei pääse kohoamaan liian kuumaksi. Talvisin Pohjois-Makedoniassa on mahdollisuus harrastaa myös talvilajeja.
Kiehtova kulttuurien sekoitus
Pohjois-Makedonia tunnetaan näyttävän pääkaupunkinsa ja pysäyttävän luontonsa lisäksi myös herkullisista shopska-salaateista, laadukkaista viineistä sekä ystävällisistä paikallisista.
Maan neuvostoaika on yhä nähtävissä lähiöissä ja kansan mentaliteetissa, mutta yhtä lailla myös tuoreet tuulet ovat puhaltaneet eloa valtioon. Suurimmista kaupungeista löytyy runsaasti kahvila- ja baarikulttuuria ja länsimaisia ostosmahdollisuuksia.
Pohjois-Makedonia on kulttuurisesti monimuotoinen maa, jonka suurin väestöryhmä on makedonialaiset. Neljäsosa väestöstä on albaaneja, joiden lisäksi Makedoniassa elää myös esimerkiksi turkkilaisia, romaneja sekä serbejä. Erilaisten kulttuurien ja uskontojen yhdistelmä tekee maasta sen kiehtovan sekoituksen, johon matkailija pääsee tutustumaan.
Luonnonpuistoja patikoitsijalle
Luonto- ja ulkoilmaihmisen kannattaa suunnata johonkin Pohjois-Makedonian luonnonpuistoista. Galicican luonnonpuisto sijaitsee Ohridilla, ja sieltä avautuvat upeat näkymät kimaltelevalle järvelle. Vaikka aikomuksena olisi patikoida, kannattaa Galicicalle suunnata Ohridin keskustasta autolla tai bussilla. Matka puistolle on kulkee pitkälti ison tien vartta, eikä tarjoa jalankulkijalle juuri nähtävää. Perillä ehtii kyllä talsia sydämensä kyllyydestä kauniissa luonnonmaisemissa.
Puistossa riittää patikoimisen lisäksi muutakin tehtävää: mahdollista on esimerkiksi pyöräillä, purjehtia, sukeltaa tai varjoliitää. Talvisin puistossa pääsee harrastamaan myös talviurheilua kuten laskettelua ja lautailua.
Muita tunnettuja kansallispuistoja Makedoniassa ovat Pelisterin ja Mavrovon puistot.
Kevyen kukkaron matkakohde
Pohjois-Makedonia sopii erinomaisesti reppureissaajlle sekä budjettimatkaajille, sillä maan hintataso on todella edullinen. Kymmenellä eurolla syö tyypillisesti jo erittäin hyvin, ainakin mikäli välttelee turistikeskittymiä. Kahvi, leivokset ja pienet suolaiset purtavat maksavat tyypillisesti eurosta kahteen.
Maan valuutta on denaari, ja yksi euro vastaa noin 61 denaaria. Tippaaminen kuuluu maan tapoihin.
LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN MAKEDONIASSA
Vaihdon kautta Skopjeen
Halpalentoyhtiö Wizz Air avasi lentoreitin Turusta Skopjeen heinäkuussa 2019. Pohjois-Makedoniaan pääsee siis aiempien hankalien vaihtojen sijaan kolme tuntia kestävin suorin lennoin kahdesti viikossa.
>> Etsi halvimmat lennot Skopjeen Rantapallon lentohausta
Balkanin alueelle järjestetään myös jonkin verran ryhmämatkoja, joilla tutustutaan esimerkiksi Ohridin maisemiin. Ryhmämatka on hyvä vaihtoehto, mikäli haluaa valmismatkan hengessä nähdä samalla reissulla myös esimerkiksi Albaniaa.
Lentokentältä Skopjen keskustaan pääsee bussilla tai taksilla, joista ensin mainittu on selkeästi huokeampi.
Monenlaista majoitusta huokeaan hintaan
Pohjois-Makedonian edullinen hintataso näkyy matkailijan iloksi myös majoitustarjonnassa. Pääkaupunki Skopjessa voi joutua maksamaan hieman enemmän kuin muualla maassa, mutta edelleen majoittuminen on huokeaa. Laatu vaihtelee, joten tutustu tarjottuihin hotelleihin tai hostelleihin huolella.
Ohridilla majoittuminen on budjettimatkaajan juhlaa, sillä jo muutamalla kympillä vuokraa parvekkeellisen asunnon omalla kylpyhuoneella ja keittiövarusteilla. Myös hienompia hotelleja löytyy, joten Ohrid sopii niin pihistelijälle kuin laadun perässä matkaavallekin.
Liikkuminen Makedoniassa
Pohjois-Makedonian kaupungit tulevat pääsääntöisesti tutuiksi jalkaisin, mutta myös julkinen liikenne ja taksit ovat edullisia. Maan tieverkosto ei ole erityisen hyvässä kunnossa, joten pidemmille siirtymille kannattaa varata aikaa. Skopjesta Ohrid-järvelle matkustaa bussilla noin kolmessa tunnissa.
MAKEDONIAN MATKAKOHTEET
Skopje
Ensivaikutelma pääkaupunki Skopjesta on ristiriitainen, näyttävä, koristeellinen, yliampuva ja vähän hullu. Aina näin ei kuitenkaan ole ollut. Skopje 2014 -projekti täytti kaupungin huhujen mukaan yli 300 patsaalla ja muulla uushistoriallisella rakennuksella ja monumentilla.
Projekti on kerännyt kritiikkiä paitsi esteettisten valintojensa, myös taloudellisten kustannustensa vuoksi. Projektin kerrotaan maksaneen jotakin 200 ja 500 miljoonan euron väliltä, ja Pohjois-Makedonian kaltaisessa köyhässä maassa tämä on aiheuttanut syystäkin närää.
Ei uudistusta kuitenkaan hutina tarvitse pitää, sillä patsaiden kaupunki vetää matkailijoita uudella tavalla puoleensa. Uusklassiset kreikkalaistyyliset rakennukset, 22-metrinen pronssinen Aleksanteri Suuren patsas sekä valtava Brasilian Kristus-patsaasta innoituksen saanut Millenium Cross -risti saavat kyllä leuan loksahtamaan ja kameran laulamaan.
Aivan toisenlaisen puolen Skopjesta näyttää turkkilainen vanha basaari, jota suuremman löydät Balkanin alueella vain Istanbulista. Basaarin alueella voit ihailla ottomaanityylistä arkkitehtuuria ja moskeijoita, tehdä ostoksia pienissä puodeissa, istahtaa kupilliselle turkkilaista kahvia tai nauttia edullista lounasta. Basaari on oiva paikka tuliaisostosten tekemiselle.
Matka-kanjoni
Skopjen-matkalla kannattaa ehdottomasti suunnata myös satumaiselle Matka-kanjonille. Idyllisen kanjonin maisemat ovat henkeäsalpaavan upeat ja ehdottomasti puolen tunnin bussimatkan väärti. Kanjonilta löytyy myös kotoisa majatalo, mikäli Matkassa haluaa yöpyä, sekä hyvä ravintola. Ota Skopjesta allesi bussi, vuokra-auto tai taksi, etkä tule katumaan.
Ohrid-järvi
Ohrid-järvi ja samanniminen kaupunki sen rannalla tarjoavat matkailijalle jotain aivan muuta kuin Skopje. Alue on Unescon maailmanperintökohde, jonka maisemaa hallitse turkoosina kimalteleva järvi.
Kirkasvetinen Ohrid on yksi Euroopan vanhimmista ja syvimmistä järvistä, ja siihen voi tutustua esimerkiksi sukeltamalla tai kajakkiretkellä. Rannat eivät ole Ohridin suurin vahvuus, mutta myös uiminen on mahdollista.
Järveä reunustavat majesteettiset vuoret sekä sen kupeessa sijaitseva historiallinen kaupunki tekevät Ohridista unohtumattoman matkakohteen. Järven lisäksi Ohridin tärkeimmä maamerkit ovat viehättävät Pyhän Sofian ja Pyhän Johanneksen kirkot.
Noin 30–45 minuutin ajomatkan päässä Ohridin keskustasta sijaitsee St. Naumin luostari. Historiallisen luostarin lisäksi alueella voi ihastella upean vehreää luontoa, kirkasta Ohrid-järveä sekä paikallisia riikinkukkoja. Perille pääsee myös veneretkellä, joka lähtee Ohridin satamasta ja maksaa noin 10 euroa.
MAAN PARHAAT
Parhaat kokemukset
- Ihmettele Skopjen kummallisuuksia.
- Veneile Matka-kanjonin järvellä.
- Kiertele Ohridin historiallisessa kaupungissa.
- Tutustu luontoon luonnonpuistoissa.
- Vaella Ohrid-järvellä.
Lisätietoa
Pohjois-Makedonian matkailusivusto
Teksti: Anna Mäkelä ja Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock