Finnmatkoilta suuri investointi perhehotelleihin – kymmenen uutta hotellia lapsiperheille

Konsernin hyvä vuosi tuo lisää konseptihotelleja
Finnmatkat avaa yhteensä kymmenen uutta perhehotellia, joiden sopimuksen nettoarvo on 45 miljoonaa euroa. Tulevalla vuoden 2016 kesäkaudella Finnmatkojen valikoimassa on näin ollen yhteensä 19 perheille suunnattua konseptihotellia, joita kutsutaan nimellä Blue Village Family Life.
– Meillä on suurenmoinen vuosi takana ja sen vuoksi päätimme sijoittaa tulevaisuuteen. Luotamme hyvin vahvasti siihen, että erityisesti lapsiperheitä kiinnostaa tämä uudentyyppinen hotelli, jossa on ajateltu kaikkea, toteaa Finnmatkojen viestintäpäällikkö Julia Melnik.
Finnmatkojen emoyhtiö ja maailman suurin matkanjärjestäjä TUI ilmoitti äskettäin tuloksestaan: tulos ennen veroja kasvoi 22,9 prosenttia 1,1 miljardiin ja liikevaihto 8 prosentilla 20 miljardiin euroon.
– Näemme uuden trendin, jonka mukaan ihmiset valitsevat lomansa hotellin palvelujen eikä sijainnin perusteella, mikä poikkeaa täysin perinteisestä tavasta ymmärtää matkailumarkkinoita. Siksi solmimme sopimukset perheille suunnattujen konseptihotellien kanssa yksinoikeudella, kertoo Melnik.
Vuonna 2016 Finnmatkoilla odotetaan perheille suunnattujen konseptihotellien varausten kasvavan jopa viidenneksellä, mikä puhuu kasvavan trendin puolesta.
Näissä kohteissa Finnmatkojen perhehotellit sijaitsevat
- Kos, Kreikka (uusi)
- Korfu, Kreikka (uusi)
- Zakinthos, Kreikka (uusi)
- Side, Turkki (uusi)
- Bodrum, Turkki (uusi)
- Marmaris, Turkki (uusi)
- Menorca, Espanja (uusi)
- Cala Bona, Mallorca (uusi)
- Sardinia, Italia
- Nissi Beach, Kypros
- Fig Tree Bay, Kypros
- Antalya, Turkki
Lähde: Finnmatkat
Kuva: Finnmatkat / Marcus Lawett
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







