Autoilijan Islanti – katso vinkit onnistuneeseen lomaan

Maan suosituin reitti kiertää koko saaren
Islanti on mainio kohde autolomalle, sillä kiinnostavia vierailukohteita ja luonnonnähtävyyksiä riittää ympäri saarta. Ajamalla itse pääsee järjestettyjä nähtävyyskierroksia vapaammin tutustumaan saaren luontoon ja matkaseurue voi suunnitella mieleisen ohjelman omalle reissulle.
Suosittu reittivalinta automatkailijoiden keskuudessa on lähteä kiertämään saarta päätietä yksi pitkin, joka on paikallisella kielellä nimeltään Þjóðvegur 1 tai Hringvegur. Ympyrän muotoinen reitti yhdistää maan asutut alueet ja reitin varrella on loputtomasti näkemisen arvoisia luontokohteita. Pituutta reitille kertyy noin 1 300 kilometriä.
Reitin varrella kannattaa pysähtyä ihastelemaan ainakin Jökulsárlónin jäätikköaluetta, Mývatn-järveä ja lukuisia vesiputouksia, joista tunnetuimpia ovat esimerkiksi Seljalandsfoss ja Skógafoss.
Vuokraa auto paikan päältä
Islannin kaukaisen sijainnin vuoksi autolomailija pääsee helpoimmalla vuokraamalla auton paikan päältä. Islannissa toimii lukuisia autonvuokrausfirmoja, joista suurin osa sijaitsee Reykjavikissa tai Keflavikin kansainvälisellä lentokentällä. Myös muualta Islannista voi löytää autovuokraamon suurimmista asutuskeskuksista.
Jos kuitenkin haluat tuoda mukanasi ajoneuvon Islantiin, täytyy mukana olla tarvittavat asiakirjat kuten auton alkuperäinen rekisteröintitodistus sekä monikielinen valtakirja, jos auto ei ole oma vaan esimerkiksi sukulaisen tai ystävän omistama.

Suomalainen ajokortti kelpaa Islannissa
Islanti on suomalaiselle autolomailijalle helppo kohde, sillä reissua varten ei tarvitse hankkia kansainvälistä ajokorttia. Islannissa autoillessa riittää suomalainen ajokortti aivan kuten muissa Pohjoismaissa.
Ennen matkaa kannattaa kuitenkin hankkia kattava matkavakuutus sekä ottaa mukaan eurooppalainen sairaanhoitokortti.
Kattava tieverkosto
Islannin tieverkosto on lähes 13 000 kilometrin pituinen, mutta vain reilut 5 000 kilometriä maan tieverkostosta on päällystettyä tietä. Kaupungeissa tiet ovat yleensä hyväkuntoisia, mutta maaseudulla autoilijaa odottavat usein kuoppaiset ja kapeat tiet. Maan ainutlaatuisen luonnon suojelemiseksi viitoitettujen teiden ja ajoratojen ulkouolella ajaminen on ehdottomasti kielletty, ja seurauksena voi olla ankara rangaistus.
Islannissa ei ole moottoriteitä eikä myöskään maksullisia tietulleja, joten matkailijan ei tarvitse jännittää yllättäviä kuluja. Ainoastaan Hvalfjördurin tunnelin käytöstä peritään maksu.
Asfalttipäälysteisillä maanteillä autojen ja moottoripyörien nopeusrajoitus on 90 kilometriä tunnissa, kun taas sorapäälysteisillä maanteillä rajoitus on 80 kilometriä tunnissa. Taajama-alueilla nopeusrajoitus on joko 35 tai 50 kilometriä tunnissa.
Pääteiden varsilla on huoltoasemia tasaisin väliajoin, mutta syrjäisimmillä pikkuteillä liikuttaessa niitä tulee vastaan harvemmin. Sivuteillä ei siis kannata ohittaa huoltoasemaa ajatellen, että toinen tulee kohta vastaan, vaan huolehtia että polttoainetta on koko ajan riittävästi. Islannissa myydään 95-oktaanista lyijytöntä bensiiniä sekä dieseliä.

Varaudu sääolosuhteisiin
Talvella jää ja lumimyrskyt voivat hankaloittaa matkantekoa autolla. Matkareittiä suunnitellessa kannattaa huomioida, että osalla tieverkostoa ei voi ajaa talvikuukausina. Osa teistä voi olla lumen takia ajokelvottomia jopa lokakuusta toukokuulle. Osalla teistä suositellaan ajamista vain nelivetoisella autolla, joten tämä on hyvä ottaa huomioon vuokra-autoa valitessa.
Islannissa autoilijan voi myös yllättää hiekkamyrsky, joka pahimmillaan saattaa tehdä pahaa tuhoa autolla. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää, että autoon ottaa kunnon vakuutuksen, joka kattaa mahdolliset vahingot.
Teksti: Krista Ahonen
Kuvat: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja






