Viron tunnetuin aavekaupunki alkoi tyhjentyä 70-luvulla – jos vierailet siellä nyt, aika tuntuu pysähtyneen
Shutterstock
Aktiivilomat
Tarjouksia kohteeseen Viro
Näytä kaikkiKaivoksen sulkeminen autioitti Viivikonnan
Viroon on helppo matkustaa ympäri vuoden, mutta tekisikö mielesi nähdä jotain, mitä kaikki muut eivät vielä ole löytäneet?
Seikkailua etsivä matkailija voi vierailla hauskasti nimetyssä Viivikonnassa, joka on muuttunut autiokaupungiksi. Entisessä kaivoskaupungissa asui aikoinaan muutamia tuhansia ihmisiä, mutta alamäki alkoi kaivoksen sulkeuduttua vuonna 1974.
Viivikonna sai alkunsa neuvostovallan aikana. Toisen maailmansodan jälkeen natsivankeja passitettiin työleireille Viroon, ja näin rakennettiin myös suuri osa Viivikonnasta. Rakennukset noudattivat stalinistista tyyliä.
Mitään salamyhkäistä Viivikonnan tyhjenemiseen ei liity. Kaivos sulkeutui ja sen mukana lähtivät työt. Vain sinnikkäimmät jäivät asuttamaan kuolevaa kylää. Viivikonna menetti asemansa kuntana vuonna 1993.
Tänä päivänä Viivikonnassa on hiljaista. Hylätyt talot seisovat tyhjillään ja teiden varsilla ei juuri näy elämää. Paikan päällä vierailee lähinnä urbaanista löytöretkeilystä kiinnostuneita seikkailijoita ja automatkailijoita.
Virossa Viivikonna on kenties koko maan kuuluisin aavekaupunki, mutta turistien keskuudessa paikka ei ole tunnettu. Se selittyy pitkillä etäisyyksillä maan suosituimmista lomakohteista.
Täysin tyhjillään Viivikonna ei ole, vaikka sähköt ja juokseva vesi katkaistiinkin virolaisen Traveller-matkailusivuston mukaan 2000-luvun alussa. Kylässä asuu tiettävästi jonkin verran ihmisiä, joista osa on elänyt siellä jo vuosikymmenien ajan.
Viivikonna sijaitsee Itä-Virumaan alueella reilun 180 kilometrin päässä Tallinnasta. Matkaa Narvaan Venäjän rajalle on noin 30 kilometriä. Viivikonnaan on helpointa matkustaa autolla.
Jos olet kiinnostunut erikoisista paikoista Virossa, voi samalla reissulla tutustua helposti myös Sillamäen kaupunkiin. Paikka oli pitkään suljettu ja niin salainen, ettei sillä ollut edes nimeä.
Katso matkailijoiden jakamia kuvia Viivikonnasta!
Lue myös: Tiesitkö jo näistä Viron jännittävistä paikoista? Kolme erikoista kohdetta
Lähde: Traveller.ee
Kuvat: Shutterstock ja Instagram
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Joko tunnet Tallinnan vanhimman kahvilan? Kuuluisinta herkkua myytiin aikoinaan lääkkeenä
Tässä ovat Viron Michelin-ravintolat – katso tuore lista suosituksista
Lasten kanssa Tallinnassa – kaikki mitä tarvitset onnistuneeseen matkaan
Tiesitkö jo tästä? Tallinnasta on helppo tehdä retki upealle vesiputoukselle – katso kuvat
Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily
Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää
Tiesitkö tätä? Tallinnan suosituimman ravintolan takaa paljastuu kummitustarina
Älä mokaa Tallinnassa – 8 helppoa virhettä, joihin turistit kompastuvat