Hyppää sisältöön

Onko Virossa tapana jättää tippiä? Toimi näin, kun lomailet naapurimaassa

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 11.11.2022
Juomaraha-asiat saattavat mietityttää matkailijaa Virossa.

Virossa ei ole vakiintunutta tippikäytäntöä

Laivamatka Helsingistä Tallinnaan on nopea, mutta perillä Viron puolella voi heti tuntea olevansa ulkomailla. Mieleen saattaa nousta heti kysymyksiä käytännön asioista etelänaapurissa. Pitääkö Virossa jättää tippiä?

Juomaraha-asioita joutuu Virossa miettimään eniten ravintolassa, mutta myös taksikuskia tai hotellisiivoojaa voi muistaa tipillä. Suomen tapaan Virossa ei ole vakiintunutta tippikulttuuria, eikä henkilökunta automaattisesti odota juomarahaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tallinnan kansainvälistyminen on kuitenkin vaikuttanut siihen, että erityisesti vanhankaupungin ravintoloissa tipataan entistä ahkerammin. Esimerkiksi britti- ja amerikkalaisturistit jättävät yleensä aina juomarahaa matkakohteen omista käytännöistä riippumatta.

Jos koet saaneesi erinomaista palvelua, on juomarahan jättäminen Virossa kohtelias ele. Sopivan summan määrittäminen voi tuntua hankalalta, mutta esimerkiksi kymmenen prosenttia laskun loppusummasta on helppo sääntö.

Jos taas ravintolakokemus on ollut pettymys ja palvelussa parantamisen varaa, ei tarvetta tipille ole. Moni matkailija on varmasti huomannut, että Viron palvelukulttuurissa on isoja eroja. Huonosta palvelusta ei tarvitse erikseen palkita.

Baltic Guide -lehti kertoo vuonna 2017 julkaistussa artikkelissa tarjoilijoiden palkkojen olevan Virossa hyvin matalia. Koska ravintolaruokailu on Virossa kotimaata edullisempaa, jää suomalaismatkailijan budjetista todennäköisesti varaa ilahduttaa ammattitaitoista tarjoilijaa.

Baltic Guiden haastattelemien tarjoilijoiden mukaan virolaisilla itsellään ei ole tapana jättää juomarahaa. Myös suomalaisten maine tippaajina on varsin kehno.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Kuusi yleistä myyttiä Tallinnasta – sinäkin olet kuullut nämä, mutta mikä on totta ja mikä tarua?

Teksti: Maria Hietala
Kuva: Inka Khanji

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Viron Michelin-ravintolat

Tässä ovat Viron Michelin-ravintolat – katso tuore lista suosituksista

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 20 paikkaa, joissa kannattaa herkutella

Tallinnan nähtävyydet

Tallinnan parhaat nähtävyydet – ota kaikki irti lyhyestäkin vierailusta!

Vinkit halvan matkan löytämiseen

Näin löydät halvan matkan – viisi vinkkiä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja