Yksin matkaileva Mari majoittui Rio de Janeiron pahamaineisessa slummissa: “upea kokemus!”

Kuka olet ja miten matkustat?

Olen Mari Koskelo Marimente-matkablogin takaa. Asun tällä hetkellä Italian Venetsiassa, ja olen kirjoittaja, matkailumarkkinoinnin sisällöntuottaja sekä italialaisen kahvin suurkuluttaja.

Matkustan sekä yksin että yhdessä chileläisen paremman puoliskoni kanssa. Viime vuosina yksinmatkaajan budjettireppureissujen lisäksi matkustustapani on laajentunut: nykyisin teen myös pariskuntareissuja, joissa ei tarvitse miettiä budjettia niin kovasti sillä tällöin matkakulut voi kätevästi puolittaa.

Tärkeintä reissuissani ovat kuitenkin edelleen paikalliset ihmisläheiset kontaktit sekä ruoka- ja juomakokemukset.

Mikä on erikoisin paikka, missä olet yöpynyt?

Varasin ensimmäisellä Brasilian-matkallani pari yötä Rio de Janeiron Babilonian favelassa sijaitsevasta yksityisestä kodista. Ulkoapäin kukkulan huipulla sijaitseva rakennus näytti ränsistyneeltä hökkeliltä, mutta sisältä sen sijaan paljastui mitä modernein monikerroksinen ja kaunis asunto!

Oman huoneeni ikkunasta oli mahtavat näkymät alas Copacabanan rannalle sekä ylös Kristus-patsaalle. Suihkusta tuli vain kylmää vettä, mutta sitä kompensoi aurinkoinen kattoterassi maukkaine aamiaisineen perheen suloisen sylikissan seurassa.

Kuka on ollut jännittävin matkoillasi tapaama henkilö?

Italialais-turkkilaisen kattoterassiravintola Nostra Casan omistaja Istanbulissa. Turgay-nimisen miehen silmät ja koko olemus leimusivat elämänkokemusta parinkymmenen Italiassa vietetyn vuoden jäljiltä.

Sittemmin kotikaupunkiinsa Istanbuliin palatessaan hän oli toteuttanut pitkäaikaisen haaveensa ja perustanut oman fuusiohenkisen mutta perinteitä kunnioittavan ravintolan kaupungin kattojen ylle. Lähtiessäni ravintolasta sain omistajapariskunnalta muistoksi Istanbulin oppaan, joka on minulla edelleen tallessa ja jonka kera toivon palaavani kaupunkiin vielä myöhemmin.

Mikä on hurjinta, mitä olet tehnyt matkoillasi?

Ajoimme Chilen ja Argentiinan automatkalla yhteensä 3 800 kilometriä. Osan matkasta jouduimme taittamaan lumisen jäisillä Andien vuoristoteillä, ja osan matkaa rankkasateiden pehmentämillä sorateillä.

Marimente

Lähtökohta oli, että pääkuskina toiminut poikaystäväni ei ollut nähnytkään autoa viimeiseen kahdeksaan vuoteen Venetsian autottomalla saarella asuessaan. Oma tilanteeni ei myöskään ollut kovin häävi, sillä minä puolestani selviydyn hädin tuskin Kajaanissa tapahtuvasta kaupunkiajosta. Selvisimme kuitenkin valtavan hienosti, ja puhjenneen renkaankin vaihto onnistui kuin konkareilta konsanaan!

Oletko joutunut matkoillasi tilanteeseen, josta luulit ettet selviä?

Lähtiessäni Costa Rican pääkaupungista San Josesta olin varannut hyvin aikaa ehtiäkseni hotellilta taksilla lentokentälle. Etukäteen tilattu taksi saapui kuitenkin myöhässä, koska tuona maanantaiaamuna oli kauheat liikenneruuhkat. Näihin ruuhkiin tietysti mekin juutuimme. Taksikuski oli melko äkkipikaista sorttia, yritti etsiä monen monta kertaa kiertotietä tuloksetta, ja ajeli välillä vastaantulijoidenkin kaistalla!

Kaikkein kammottavinta tässä matkassa oli, kun kuljettaja viimein löysi tyhjän kadun ja iski ykkösen täysillä silmään jolloin silmissäni ehti vain vilahtaa mutkan takaa yllättäen suoraan meitä päin suuntaava bussi! Ehdimme juuri ja juuri väistää – kiitos kuljettajan nopeiden refleksien – mutta tajuttuani olevamme vielä hengissä, totesin lennolta myöhästymisen olevan täysin merkityksetöntä, sillä oma henkikulta on paljon sitä arvokkaampi.

Myöhästyin kun myöhästyinkin lennolta. Onni oli kuitenkin myötä, sillä en joutunut itse maksamaan uusia lentoja, ja lisäkseni pari muutakin reissuseuruetta oli jäänyt lennolta samaisen poikkeuksellisen pahan aamuruuhkan vuoksi. Loppuunsa kotiinpaluun viivästyminen ei kuitenkaan haitannut niin paljoa, sillä pääsin uudelleenreititettynä vielä saman päivän aikana New Yorkin sijaan Miamin kautta takaisin Suomeen.

Mikä on erikoisin paikka, missä olet kohdannut jotain suomalaista?

Törmäsimme suomalaiseen reissuporukkaan ehkäpä yhdessä maailman epätodennäköisimmässä paikassa: Väli-Amerikan Nicaraguassa pienen piskuiselle Ometepen saarelle vievässä keikkuvassa lautassa.

Olimme jo ystäväni kanssa linnoittautuneet rinkkoinemme lautan alakertaan, kun portaista kuului selkeällä suomen kielellä: ”Onko täällä suomalaisia?!” Porukka oli bongannut osallistujalistasta perisuomalaiset nimemme, ja ällistys oli selkeästi molemminpuolinen.

>> Lue lisää Marimente-blogista!

Koonnut: Leena-Mari Laukkanen
Kuvat: Marimente

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää