
Latvian Riikaa kutsutaan Pohjolan Pariisiksi. Keskustaa halkova joki, vanhat rakennukset ja eloisa kulttuurielämä yhdistävät näitä kahta kaupunkia. Riika ei kuitenkaan ole kopio, vaan ainutlaatuinen kaupunki, jolle kannattaa antaa mahdollisuus.
Sijaintinsa ansiosta Riika oli merkittävä kauppakaupunki jo keskiajalla. Baltian helmi on kiehtonut aikojen saatossa lukuisia valtioita ja kansoja. Miehityshistorian vuoksi latvialaiset ovat tänäkin päivänä vähemmistö pääkaupungissaan.
Matkailijan Riian valtteja ovat hyvät liikenneyhteydet ja viikonloppureissuun sopiva koko. Kompaktista koostaan huolimatta kaupunki tarjoaa kaikkea sitä, mitä lyhyeltä citylomalta voi toivoa: nähtävyyksiä, kohtuuhintaista ruokaa, ostosmahdollisuuksia ja kulttuuria.
Kaupunkikohteena Riikaan voi matkustaa milloin vain. Muiden pohjoisten maiden tapaan Riikakin kuitenkin sykkii elämää etenkin kesäisin. Silloin vanhankaupungin aukiot täyttyvät terasseista ja kauppiaat pystyttävät kojunsa nähtävyyksien edustalle. Jurmalan hiekkarannoille pääkaupungista pääsee alle tunnissa.
Riika on suomalaismatkaajalle edellen melko edullinen kohde, vaikka pääkaupunki onkin muuta maata selvästi hintavampi. Paikallista ruokaa ja ostoksia on tarjolla kohtuulliseen hintaan, joskin vanhassakaupungissa kannattaa varautua maksamaan ekstraa sijainnista.
Kova kilpailu on laskenut hotellien ja baarien hintoja sitten huippuvuosien. Taloustilanteen parantuessa Riian hinnat saattavat kuitenkin kallistua nopeasti.
Halpojen lentojen ansiosta Riiasta on tullut suosittu ostoskohde. Kaupungin kauppakeskittymissä trendivaatteita myyvät venäläiset ja eurooppalaiset vaateketjut, jotka eroavat suomalaisista enemmän tarjonnaltaan kuin hinnoiltaan. Suurimmat ostoskeskukset ovat Galerija Centrs ja Alfa.
Kukkarolle keveämpiä ovat paikalliset tuotteet. Tyypillisiä matkamuistoja ja tuliaisia ovat suklaa, meripihkakorut, puulelut sekä kuivatut hedelmät – eikä sovi unohtaa Riian legendaarista mustaa balsamia. Ihmerohtona myytävä viina muistuttaa maultaan lähinnä yskänlääkettä. Mielenkiintoisin paikka tuliaisostosten tekoon on Centraltirgus, ilmalaivojen säilytystä varten suunnitelluissa hangaareissa sijaitseva suuri tori linja-autoaseman vieressä.
Riian yöelämä on villiä ja usein myös hintavaa. Etenkin vanhankaupungin suosituissa baareissa ulkomaalainen joutuu helposti pulittamaan drinkistään tuplahinnan. Mikäli mielit juhlia edullisesti, ovat terassit tai vanhankaupungin ulkopuolella sijaitsevat kuppilat varmin valinta.
Kulttuurin ystävälle Riika on mainio kohde, sillä kaupungin vilkasta kulttuurielämää luotsaa maineikas kansallisooppera. Itse Richard Wagner on toiminut kapellimestarina Riiassa vuosina 1837-1839.
Air Baltic liikennöi Riikaan kaikilta Suomen suurimmilta kentiltä. Myös Finnair ja Ryanair kuljettavat matkustajia kaupunkiin ilman välilaskuja. Yhdensuuntaisen lennon hinta vaihtelee parin kympin tarjouslipusta noin 200 euroon.
Laivayhteyttä Suomesta Riikaan ei ole, mutta Tallinnasta naapurivaltion pääkaupunkiin on vajaan viiden tunnin ajomatka, joka taittuu useasti päivässä liikennöivillä Eurolines-yhtiön busseilla tai omalla autolla. Edullisimmat bussiliput maksavat ainoastaan 10 euroa. Myös Hansabuss Business Line kuljettaa Riikaan reilun 20 euron hintaan suoraan Tallinnan satamasta.
Riian lentoasema sijaitsee noin 10 kilometrin päässä keskustasta. Paikallisbussi kentältä kaupunkiin maksaa vajaan latin eli noin euron. Taksin keskustaan saa alle 15 eurolla.
Riian majoitustarjonta on monipuolista ja kattavaa. Kaupungista löytyy huippuhotelleja, keskihintaisia turistihotelleja sekä edullisia hostelleja. Kahden hengen huoneen keskustahotellista saa alimmillaan noin 45 eurolla yö.
Riian keskusta on näppärän kokoinen, joten etenkin vanhaankaupunkiin on helppo tutustua kävellen. Paikalliset tasapainoilevat mukulakivikaduilla korkeissa koroissaan kadehdittavan ketterästi, mutta vähemmän harjaantuneiden lienee järkevämpi varustautua mukavin jalkinein.
Raitiovaunu on helppo keino nähdä kaupunkia vanhankaupungin ulkopuolella. Alle euron hintainen lippu tulee hankkia lippukioskista etukäteen, bussilipun voi ostaa myös kuskilta. Linjasto on kattava, ja raiteita pitkin pääsee muun muassa Riian eläintarhaan sekä paikallistenkin suosimaan ostoskeskus Alfaan.
Riian taksit ovat keränneet kyseenalaista mainetta perimällä tietämättömiltä matkailijoilta kiskurihintoja. Nykyään epärehelliset kuskit ovat lähinnä poikkeus, vaikka kyydin ottaessa kannattaakin olla tarkkana. Luotettavimpia ovat suuret taksiyritykset, esimerkiksi punaisia autoja käyttävä Riga Taksometru Parks.
Parkkipaikan löytäminen Riiassa on tuskastuttavaa ja julkinen liikenne toimii, joten oma auto kannattaa jättää hotellin parkkiin kaupunkivierailun ajaksi.
Vanhankaupungin keskiaikaiset kujat ja historialliset rakennukset ovat Riian suosituin matkakohde. Kaupunki on kärsinyt kaksi maailmansotaa, mutta tärkeimpiä rakennuksia on entisöity ahkerasti. Parhaana esimerkkinä seisoo Mustapäiden talo, jonka 1300-luvulta peräisin olevaa ulkokuorta pääsee todistamaan Raatihuoneentorilla.
Mielenkiintoisen parin koristeellinen talo saa vieressä seisovasta mustasta Miehitysmuseosta. Latvian lähihistoriasta kiinnostuneille ilmainen museo tarjoaa konkreettista tietoa vuosista 1940-1991. Raatihuoneentorin laidalla sijaitsee myös kaupungin kuuluisin kirkko, Pietarinkirkko, jonka tornista voi paria latia vastaan ihailla Riikaa lintuperspektiivistä.
Riiassa kannattaa pyöriä muuallakin kuin torilla, sillä nähtävää riittää. Vanhankaupungin laitamilla sijaitsee Riian kenties näkyvin muistomerkki Vapaudenpatsas. Patsas pystytettiin vuonna 1935 Latvian itsenäisyyden kunniaksi, ja 1980-luvulla se toimi keskuspaikkana maan pyrkiessä itsenäistymään Neuvostoliitosta. Latvia itsenäistyi uudelleen vuonna 1991.
Historiallisen keskustan kapeilla kujilla sijaitsee myös yksi Euroopan parhaista jugendkeskittymistä, jonka koristeellisista taloista suurin osa on rakennettu 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Paras lähtöpaikka jugendin ihailuun on Elizabetes iela. Arkkitehtuurimuseo sijaitsee yhdessä keskiaikaisista kolmeksi veljekseksi kutsutuista taloista.
Vanhankaupungin ulkopuolisista nähtävyyksistä mainitsemisen arvoisia ovat Esplanade-puistossa sijaitseva vaalea ortodoksikatedraali sekä kansantieteellinen ulkoilmamuseo, jossa maan historiaa voi perehtyä mm. seuraamalla työnäytöksiä tai tutustumalla vanhoihin asumuksiin.
Suosittuja ruokapaikkoja niin matkailijoiden kuin paikallistenkin keskuudessa ovat konstailemattomat Lido-ravintolat, joissa ruokailija noutopöytämäisesti valitsee haluamansa ruuat valtavasta valikoimasta. Ketjun ravintoloita sijaitsee myös kaupungissa, mutta varsinainen nähtävyys on kolmekerroksinen Lido-keskus tuulimyllyineen ja luistinratoineen. Ravintola sijaitsee osoitteessa Krasta iela 76.
Teksti: Laura Uotila
Kuvat: Air Baltic ja Laura Uotila
Maa: Latvia
Valuutta: Latvian lati
Pinta-ala: 307 km2
Asukasluku: 730 000
Aikaero: Ei aikaeroa Suomeen