Kuunariseikkailu Karibialla

Kuunari Helena on Suomen Purjelaivasäätiön omistama koulutusalus. Helena seilaa talvet Karibianmerellä poiketen paratiisisaarilla, kuten Martiniquella ja St Maartenilla. Ensi talvena kuunari poikkeaa myös Meksikon Cancunissa.
Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan purjehdukselle, jos vain on valmis yhdistämään lomailuunsa solmujen opettelun ja kannen jynssäämisen. Helenalla nimittäin tehdään myös töitä.

Maakrapu laivan kannella

Varasin oman Helena-seikkailuni melkein vuoden ennen lähtöä. Lähes kuudensadan euron hintaan sisältyi kahdeksan päivän legi eli merimatka, ruoat aluksella ja purjehduspaita. Meno- ja paluulennot hankittiin erikseen. Kuuban helteisessä helmikuussa hyppäsin Helenan kannelle Santiago de Cuban satamassa.

Olin ennakkoon yrittänyt opetella laivatermejä vihkosesta, jonka purjelaivasäätiö lähetti postissa, mutta aluksella en muistanut niistä yhtäkään. Eipä muistanut varmaan moni muukaan, kun koko porukka kokoontui sitloodaan takakannelle esittäytymään. Näiden kahdenkymmenen kanssa viettäisin seuraavan reilun viikon. Onneksi mukana oli myös neljä kouluttajaa.

Aamuyöstä ruoriin

Jotta kaikki sujuisi hyvin ja pystyisimme pitämään laivan sekä siistinä että liikkeessä, meidät jaettiin neljän hengen tiimeihin. Jokainen ryhmä vastasi vuorollaan siivouksesta, ruoanlaitosta ja myös ruorin kääntämisestä. Vuorot kestivät neljä tuntia ja saattoivat alkaa aamuyöllä.

Välillä joku kouluttajista piti infoiskun laivan osien nimistä, purjeiden reivaamisesta tai solmukoulun, mutta eniten varmasti opin siitä, kuinka iso joukko toisilleen tuntemattomia ihmisiä saadaan toimimaan yhdessä.

Helenan ruori oli iso kuin merirosvolaivoissa, mutta kääntyi helposti. Kapteeni huikkasi kopistaan kurssin kannelle ja sitten vain tarkastettiin väliin horisontti, väliin astelukema. Hienoinen jännitys kutitti vatsanpohjassa, kun tajusi olevansa vastuussa koko paatin kulusta.

Välillä Helenan kulku pysäytettiin keskelle ulappaa ja koko kööri pulahti uimaan turkoosinsiniseen veteen. Horisontissa ei näkynyt maata, saati toisia aluksia. Olimme aivan yksin.

Maata jalkojen alla

Reittimme kulki Kuubasta Jamaikan kautta Dominikaaniseen tasavaltaan. Jamaikalla ankkuroimme satamaan, joka sijaitsi täydellisen valkoisella rannalla. Sataman palveluihin kuuluivat uima-allas ja suihkut. Satamabaareja oli kaksin kappalein ja niiden tarjoama piña colada oli meriä kolunneiden kouluttajiemme arvion mukaan parasta maailmassa. Satamasta teimme retken laguunille, kiertelimme Port Antonion kylässä ja ihastelimme vesiputousta.

Viimeinen pätkä Jamaikalta Dominikaaniseen tasavaltaan piti meitä neljä päivää merillä yhtä soittoa. Aluksen tilat alkoivat tuntua pieniltä, hermot kiristyivät paikoin ja muutama purjehtijakokelas tuijotti merta ämpäri kädessään. Mutta koimme myös ilahduttavia yllätyksiä, kuten kaksi nappaamaamme kaunista vihreänä ja sinisenä hehkuvaa dorado-kalaa. Oma tiimimme puhalsi yhteen henkeen ja käänsi kyökin tuskaisen kuumuudenkin huumoriksi.

Muistona merijalat

Viimeisen meriyön jälkeen heräsin paksun ankkuriketjun jyrinään. Olimme saapuneet Santiago de Domingoon. Kaikki muut olivat jo kavunneet kannelle ja odottivat kapteenin lupaa lähteä kaupungille. Aurinko nousi hitaasti ensin punertavana ja sitten keltaisena pallona taivaalle. Ilma lämpeni hetkessä trooppiseksi. Vanhan siirtomaakaupungin kaduilla jalat olivat vetelinä neljän päivän aallokon jälkeen.

Vietimme vielä yhden yön aluksella ja juhlimme yhteisen matkamme päättymistä kolmen ruokalajin aterialla. Seuraavana päivänä pakkasimme rinkkamme, jynssäsimme kuunarin puhtaaksi ja jatkoimme matkaamme kukin suuntaansa. Moni jatkoi seikkailujaan Karibialla tai lensi piipahtamaan Yhdysvalloissa, näin kauas kun olimme kuitenkin tulleet.

Suomen Purjelaivasäätiön koulualukset TS Kuunari Helena ja SY Vahine kiertävät tulevana talvena Karibialla. Tarkat reitit ja ajat säätiön sivuilta www.staf.fi.

Anna Lehto