Oletko miettinyt, miksi passin ulkoasu muuttuu säännöllisesti? Tässä selitys

Passien uudistuminen liittyy turvallisuussyihin
Sen jälkeen kun Suomessa siirryttiin kymmenen vuoden passeista viiden vuoden passeihin, on monista saattanut tuntua passin voimassaoloajan hurahtavan umpeen hetkessä. Lisäksi passin ulkoasu muuttuu säännöllisesti.
Edellisen kerran Suomen passi uudistui tammikuussa 2017, jolloin sisäsivujen eläimet muuttuivat kuviksi Lapin luonnosta. Hirvien ja norppien sijaan sivuilta voi nyt bongata esimerkiksi revontulia, lumihiutaleita ja tuntureita. Passin kannet säilyivät tutun värisinä.
Miksi säännöllisiä uudistuksia sitten oikein tarvitaan? Onko kyse tyyliseikoista vai jostain aivan muusta?
– Passien ulkonäön muuttaminen liittyy kiinteällä tavalla turvallisuuteen. Hyvin pitkään käytössä oleva passikirja on alttiimpi väärinkäytöksille ja väärennöksille, kertoo Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu.
Ruudun mukaan kysymys ei ole vain passin ulkoisesti havaittavista turvatekijöistä, vaan myös passin sirun tietoturva kaipaa säännöllistä uudistusta.

Tällä hetkellä myönnettävällä passilla on viisivuotinen sopimus, johon kuuluu mahdollinen kahden vuoden optiokausi. Passien valmistuksesta vastaa yksityinen palveluntuottaja.
– Sopimuskokonaisuus sisältää passien ja henkilökorttien valmistamisen, niiden yksilöinnin sekä toimituksen. Asiakirjojen ulkonäkö muuttuu aina, kun passien ja henkilökorttien osalta solmitaan uusi sopimus, sanoo Ruutu.
Passilain mukaan päätöksen passin mallista tekee aina Poliisihallitus.
Lue myös: Tiesitkö? Tämän takia passit ovat tietyn värisiä
Teksti: Maria Hietala
Kuva: Inka Khanji, Poliisihallitus
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







