Hyppää sisältöön

Tämä lentoyhtiö aikoo olla maailman suurin vuoteen 2020 mennessä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 31.10.2013
Emirates on matkalla maailman suurimmaksi lentoyhtiöksi.

Maailman suurin vuoteen 2020 mennessä

Emirates aikoo olla maailman suurin lentoyhtiö kansainvälisen liikenteen matkustajamäärissä mitattuna vuoteen 2020 mennessä, yhtiö raportoi. Yhtiö odottaa lennättävänsä tuolloin 70 miljoonaa matkustajaa ympäri maailmaa.

Emiratesin toimitusjohtaja Tim Clarkin mukaan yhtiö pystyy tarjoamaan suoria lentoja jopa 90 prosentille maailman väestöstä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Dubain sijainti mahdollistaa sen, että voimme lentää suoria lentoja lähes kaikkialle maailmaan, sanoo Clark.

Jopa kolmasosa maapallon väestöstä asuu neljän tunnin lentomatkan päässä Dubaista. Tällä hetkellä yhtiö liikennöi lentoja 135 kohteeseen 76 eri maassa. Suomi ei vielä ole jättiyhtiön reittikartalla, mutta lennot Tukholman ja Dubain välillä alkoivat syyskuussa.

Juuri Dubaissa matkustajakoneille avattu Al Maktoumin lentokenttä tulee olemaan lopullisessa muodossaan maailman suurin. Dubai on myös ehdolla vuoden 2020 maailmannäyttelyn isäntäkaupungiksi.

Vuonna 2012 maailman suurin lentoyhtiö oli amerikkalainen United Airlines.

Lähde: Emirates
Kuva: Flickr / Andy_Mitchell_UK

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Veden juominen lentokoneessa

Kuinka paljon lennolla pitäisi juoda vettä? Tämän helpon ohjeen avulla vältät ikävän olotilan

Pariisi

Transavia avaa uuden reitin Lappiin – Kittilästä Pariisiin suorin lennoin

Tartto

Finnair keskeyttää lennot Tarttoon kuukauden ajaksi – syynä GPS-häirintä

Lennot Mallorcalle

Finnair pidentää suosittujen lomakohteiden kautta – suoria lentoja marraskuulle ja ympärivuotisen reitin paluu

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja