Martin markkinat tuo Viron Helsingin Kaapelitehtaalle – katso kuusi vinkkiä
Suomen suurin vuotuinen Viro-tapahtuma
Helsingin Kaapelitehtaalla 22.-23. marraskuuta 2014 järjestettävät Martin markkinat tuovat Helsinkiin virolaisia käsitöitä ja herkkuja, etelänaapurin kulttuuria unohtamatta.
Kaapelitehdas täyttyykin viikonloppuna virolaisesta matkailuohjelmasta, musiikista, elokuvista, kirjallisuudesta, tanssista ja käsitöistä. Vuoden 2014 markkinoiden teema-alue on Viron suurimmasta folkfestivaalista tunnettu Viljandi sekä Viljandin maakunta.
Lue vinkit Martin markkinoille!
1. Nauti virolaisesta musiikista avajaiskonsertissa
Martin markkinat avataan perjantai-iltana 21. marraskuuta 2014 kello 19 Helsingin Temppelinaukion kirkossa järjestettävällä konsertilla, jossa esiintyy UMA-yhtye. Avajaiskonsertissa pääset tutustumaan virolaiseen musiikkiin ilmaiseksi.
2. Hanki joululahjat markkinoilta
Martin päivän perinteiden mukaisesti markkinapöydät notkuvat virolaisista herkuista ja käsitöistä. Markkinoilta voit siis hankkia mielenkiintoisimmat joululahjat läheisten paketteihin.
3. Tartu matkatarjouksiin
Kaapelitehtaalla pääsee tutustumaan kätevästi yhdessä paikassa koko Viron ensi vuoden matkailu- ja kulttuuritarjontaan. Markkinoilla on paikalla Viron matkailun edistämiskeskuksen lisäksi paljon matkailualan yrittäjiä ympäri Viroa tarjouksineen. Edustettuina ovat muun muassa kaikki Viron eri matkailualueet, useita laivayhtiöitä, matkatoimistoja, Viron museoyhdistys, kylpyläliitto sekä virolaisia hotelleja, kylpylöitä ja kartanoita eri puolilta maata.
4. Tutustu virolaiseen elokuvaan Kinokomerossa
Markkinoilla on myös Kinokomero, jossa esitetään virolaisia elokuvia koko tapahtuman ajan. Elokuvaohjelmisto sisältää uutuuselokuvia, dokumentteja, elokuvantekijä Lennart Meren elokuvia ja kokoelman kohtauksia Viljandia ja Viljandimaata kuvaavista elokuvista.
5. Kurkista virolaiseen kulttuuriin kahvila Koidulassa
Martin markkinoiden kulttuurikahvila Koidula tarjoaa viikonlopun aikana kävijöille monenlaista ohjelmaa: musiikkiesityksiä, virolaista muotia, kansantanssia, kirjailijoiden haastatteluja ja uusien matkaoppaiden esittelyä.
6. Puuhaa perheen pienimmille
Myös lapset viihtyvät markkinoilla, sillä Lastensalissa on tarjolla leikkejä ja askartelua Viljandin kulttuuriakatemian johdolla. Lisäksi Tallinnan matkailutoimisto järjestää lauantaina 22. marraskuuta kello 12-16 lapsiperheille suunnatun oheistapahtuman Suomen teatterimuseossa Kaapelitehtaalla. Ohjelmassa on luvassa klovnien esityksiä, hiekkakuvien askartelua, pöytäpelejä sekä arvontaa. Tapahtumassa esitellään myös uusimpia perhematkailun uutisia ja annetaan lomavinkkejä koko perheelle.
Martin markkinat Helsingin Kaapelitehtaalla 22.-23. marraskuuta 2014. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.
>> Suunnitteletko matkaa Viroon? Etsi halpoja risteilyjä Rantapallon risteilyhaun avulla!
Lähde: Visit Estonia
Kuva: Flickr / Mait Jüriado