Jopa 30 000 euron lasku – pihistely matkavakuutuksen kanssa voi koitua kalliiksi
Istockphoto
Uutiset
Säästämisen tuloksena kallis lasku
Jopa puolet suomalaisista jättää matkavakuutuksen ottamatta yrittäessään säästää matkakustannuksissa. Omalle kohdalle sattuva sairastapaus voi ennen matkaa tuntua epätodennäköiseltä, mutta joka päivä pari suomalaista eri puolilla maailmaa sairastuu vakavasti.
Tavalliset lääkärikäynnit ulkomailla eivät välttämättä maksa maltaita, mutta vakava sairastuminen kesken lomamatkan voi johtaa valtaviin kustannuksiin, joita harva matkailija tiedostaa. Ulkoministeriön mukaan esimerkiksi ambulanssilento Suomeen maksaa jopa 30 000–50 000 euroa. Myös sairaalahoito paikan päällä kohdemaassa voi tulla kalliiksi erityisesti, jos hoito kestää pidempään. Jo yksi vuorokausi hyvätasoisessa sairaalassa Thaimaassa maksaa noin tuhat euroa.
Vastoin monien matkailijoiden kuvitelmia, ilman matkavakuutusta reissaava joutuu selviytymään ongelmatilanteista itse ja vastaamaan myös hoidon aiheuttamista kustannuksista. Vakuutusyhtiöillä taas on ympäri vuorokauden päivystys, josta saa puhelimitse apua lääkärissä asioimiseen. Osalla yhtiöistä on myös sopimus valittujen ulkomaalaisten lääkäriasemien kanssa, jolloin lasku menee suoraan vakuutusyhtiöön.
Ennen lomamatkaa kannattaa siis varmistaa, että matkavakuutus on voimassa ja selvittää mitä kaikkea vakuutus kattaa. Matkavakuutuksen rinnalle on hyvä Euroopan sisällä reissatessa hankkia myös Kelan eurooppalainen sairasvakuutuskortti, jonka saa tilattua Kelasta ilmaiseksi. Kortilla on oikeutettu saamaan hoitoa äkillisissä sairastapauksissa.
>> Katso lisää tietoa matkavakuutuksista täältä!
Teksti: Krista Ahonen
Kuva: Istockphoto
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Matkailija, varo näitä – viisi yleisintä turistihuijausta maailmalla
Maailman turvallisimmat maat yksin matkailevalle – 10 kohdetta, joista on helppo aloittaa
Reissaajan pahimmat terveysmokat – 8 tapaa, joihin ei ole syytä sortua
Korvausta sairaspäivistä ja kadonneista matkatavaroista – joko tiesit nämä viisi asiaa matkavakuutuksesta?
Uhkaako matkasi peruuntua sairastumisen vuoksi? Toimi näin
Mitä tehdä, kun hätätilanne iskee ulkomailla? Selvitä hätänumero ennen matkaa ja lue toimintaohjeet