Hyppää sisältöön

Matkustatko lapsen kanssa ilman toista vanhempaa? Ilman näitä dokumentteja matka tyssää nopeasti

Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 16.03.2017
Alaikäisen lapsen kanssa ilman toista vanhempaa matkustava voi joutua todistamaan, että kyseessä on todella oma lapsi.

Syntymätodistus ja lupalappu passin mukana

Alaikäisen lapsen kanssa matkustavan vanhemman matka saattaa tyssätä lentokentälle ellei mukana ole vaadittuja dokumentteja. Matkustusasiakirjojen lisäksi vanhemmalta voidaan vaatia todistusta siitä, että lapsi todella on hänen.

Todistus sukulaissuhteesta saatetaan kysyä, jos lapsi matkustaa ilman toista vanhempaa. Passin lisäksi lentokentällä voidaan kysyä lapsen syntymätodistusta sekä toisen vanhemman allekirjoittamaa lupalappua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Englanninkielinen lupa voi olla vapaamuotoinen, mutta tarjolla on myös valmiita lomakkeita. Kohdemaasta riippuen lupaan voidaan vaatia myös virallisen tahon, eli esimerkiksi poliisin tai notaarin, allekirjoitus. Toisen vanhemman suostumus vaaditaan kansainvälisen lapsikaappauksen estämiseksi.

Kaikki maat eivät vaadi syntymätodistusta tai toisen vanhemman myöntämää matkustuslupaa, ja asia kannattaakin selvittää ennen matkaa. Todistusta voidaan kysyä erityisesti vanhemmilta, joilla on eri sukunimi kuin lapsella.

Dokumentteja voidaan vaatia erityisesti maasta poistuessa, joten asiakirjat kannattaa pitää mukana koko matkan ajan.

>> Lue Rantapallon vinkit lasten kanssa matkaileville!

Teksti: Inka Khanji
Kuva: Istockphoto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Henkilöllisyyden todistaminen hotellissa

Nämä tiedot sinusta kerätään kaikissa Suomen hotelleissa – taustalla monta painavaa syytä

Ohjeet passikuvan ottamiseen

Voiko passikuvan ottaa itse? Lue vinkit ja nappaa hyvä passikuva ilmaiseksi

Passi

Tiesitkö tätä passeista? Nämä 5 hyödyllistä faktaa helpottavat ja viihdyttävät matkalla

Vauvan kanssa lennolla

Ensimmäinen lento vauvan kanssa – lue vinkit sujuvaan lentomatkaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja