Tämä entinen kuninkaallisten kesäpaikka on nykyään avoinna koko kansalle

Monipuolinen kasvitieteellinen puutarha
Vain pienen matkan päässä Ison-Britannian pääkaupungin Lontoon vilinästä sijaitsee kukkaloistossa kylpevä kasvitieteellinen puutarha Kew Gardens, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua kasvien ihmeelliseen maailmaan.
Kasvitieteellisen puutarhan alueella on kuusi kasvihuonetta, joiden sisään mahtuu lukuisia harvinaisia lajeja. Puutarhan kasvikokoelma on yksi maailman upeimpia ja yhteensä kokoelmaan kuuluu yli 40 000 erilaista lajia. Vanhimmat kasveista ovat kasvaneet puutarhassa yli 200 vuotta. Asiantuntijat ovat keränneet kokoelman kasvit eri puolilta maailmaa.
Puutarha aloitti toimintansa 1750-luvulla. Aiemmin se oli yksityinen puutarha, jonka tehtävänä oli viihdyttää maan kuninkaallisia, joiden kesäpaikkana toimi alueella sijaitseva Kew Palace. Nykyään myös Kew Palace on vierailijoille avoinna kesäaikaan. Kew Gardens on ollut Unescon maailmanperintökohde vuodesta 2003. Perustamisestaan lähtien puutarha on tehnyt arvokasta työtä keräten, tutkien ja suojellen kasvilajeja eri alueilta.
Monipuolinen Kew Gardens tarjoaa runsaasti nähtävää ja ihasteltavaa, sillä kasvihuoneiden lisäksi alueella on ulkoistutuksia, lampia ja erityylisiä rakennuksia. Rakennusten ja maisemien suunnitteluun on osallistunut kuuluisia arkkitehteja ja puutarhasuunnittelijoita. Vierailuun kasvitieteellisen puutarhan alueella kannattaa siis varata tarpeeksi aikaa. Paikalla pääsee Lontoon keskustasta kätevästi metrolla.
Katso Unescon video ja ihaile Kew Gardensin vehreyttä!
Lähde: Unesco
Kuva: Flickr/Ser is Snarkish
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







