Tällaista asuntoa ei ihan jokaiselta löydy – katso video kuninkaan ylellisestä palatsista!
Flickr/Dennis Jarvis
Kulttuuri ja nähtävyydet
Tarjouksia kohteeseen Pariisi
Näytä kaikkiKuninkaan hulppea asuinpaikka
Versaillesin palatsi sijaitsee noin 20 kilometriä Ranskan pääkaupungin Pariisin ulkopuolella. Se on yksi Euroopan suurimmista ja upeimmista palatseista. Nykyään Versaillesin palatsi ja sen puutarha ovat myös yksi Ranskan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Palatsi ja puutarha ovat kuuluneet Unescon maailmanperintökohteisiin vuodesta 1979.
Alunperin alueella oli Ludvig XIII:n rakennuttama metsästyslinna. Ludvig XIV, joka tunnetaan myös nimellä Aurinkokuningas, rakennutti sen tilalle mahtavan kuninkaallisen palatsin. Vuonna 1682 hän siirrätti valtaistuimen Pariisista Versaillesiin, josta tuli näin ollen koko kuningaskunnan pääkaupunki vuoteen 1789 asti.
Tahtoisitko 70-metrisen peilisalin?
Yksi Versaillesin palatsin upeimpia nähtävyyksiä on yli 70 metriä pitkä peilisali, jota koristavat valtavien peilien lisäksi kattokruunut ja -maalaukset. Salia käytettiin tanssiaisten ja seremonioiden järjestämiseen.
Lisäksi palatsissa pääsee vierailemaan esimerkiksi kuninkaan ja kuningattaren huoneistoihin sekä Ranskan historian museoon, jonka perusti palatsiin Ranskan viimeinen kuningas Ludvig Filip.
Versaillesin palatsia ympäröi valtava symmetriseksi tehty puutarha, joka oli kuningas Ludvig XIV:n suosikkipaikka. Puutarhassa on satoja erilaisia suihkulähteitä ja patsaita.
Katso Unescon video mahtavasta Versaillesin palatsista!
Lähde: Unesco
Kuva: Flickr/Dennis Jarvis
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille
Miksi New Yorkia sanotaan Isoksi omenaksi? Näin 5 tunnettua kaupunkia saivat lempinimensä
Ryanair aloittaa lennot Helsingistä – kahdeksan kohdetta talvikaudelle
Aloita aamu lomalta tutuilla herkuilla – tällaisia ovat aamiaiset suosituissa matkakohteissa
Muistatko nämä viisi ihanaa Pariisi-elokuvaa? Nauti kaupungin tunnelmasta kotisohvalla
Tässä viisi kaupunkilomakohdetta pääsiäiseksi – minkä näistä valitset?
Kuka keksi glögin? Neljä nopeaa faktaa joulun suosikkijuomasta