Islanti

Etelä-Islannin maisemat kuuluvat maan kuuluisimpiin. Niiden tunnuspiirteenä on jylhyys, kauniit luonnonmuodostelmat, upeat vesiputoukset sekä tietenkin ylänköalueiden värikkäät tulivuorimaisemat.

Edellisen postauksen viimeisimpänä käyntikohteena mainitsimme Svartifossin putouksen. Tästä matkamme eteni pitkin etelärannikkoa kohti länttä. Ensimmäisenä pysähdyspaikkana mainittakoon Dverghamrar. Kauempaa katsottuna näytti siltä, että koko paikan voisi melkein ohittaa. Islantia kiertäessämme opimme kuitenkin sen, että kaikki käyntikohteiksi merkatut paikat ovat hienoja, ja niissä kannattaa pysähtyä, jos aikaa vain on. Dverghamrarin basalttipylväistä muodostuva kalliomuodostelma on hieno, mutta nähty melko nopeasti.

Kun jatkaa Dverghamrarista edelleen länteen päin, törmää Vikin pikkukylään. Vikin kirkko erottuu kylän viereisellä mäellä hyvin vihreästä maisemasta.

Vikin jälkeen kannattaa suunnata katsomaan Islannin upeita mustia hiekkarantoja. Reynisfjaran hiekkarannan erikoiset kalliomuodostelmat antavat paikalle sen ominaispiirteensä. Rannat ovat kooltaan suuria, mutta eipä niillä auringonpalvojia näy. Reynisfjaran vieressä levittäytyy Dyrholaeyn myöskin mustahiekkainen ranta. Kyseessä on todella tuulinen paikka, joten jos mielii kävelemään rannoille, on tuuleen syytä varautua.

Mustien rantojen jälkeen länteen mennessä on seuraavana vuorossa yksi Islannin kuuluisimmista nähtävyyksistä, DC-3-lentokoneen hylky. Kyseessä on kauan sitten hätälaskun tehneen USA:n laivastolle kuuluneen koneen raato. Vuodesta 1973 asti Islannin hiekka-aavikolla maannut lentokoneen hylky on ehdoton must. Paikka löytyy helposti maps.me-ohjelman avulla. Auto pitää jättää parkkipaikalle, jota ei voi olla huomaamatta. Parkkipaikalta löytyy infokyltti ja opasteet, jotka johdattavat oikeaan suuntaan. Itse reitti hylylle on nelisen kilometriä pitkä, mutta koska tie on käytännössä yhtä pitkää suoraa, tuntuu matka kyllä pidemmältä. Toisaalta, eipä ole eksymisen vaaraa. Aikaa kävelyyn kuluu yhteen suuntaan noin 45 minuuttia. Lentokoneelle on ollut maksullinen kuljetuspalvelukin, mutta korona-aikana se ei ollut toiminnassa.

Joka puolella Islantia on upeita vesiputouksia, niin myös maan eteläosissa. Kvernufoss sijaitsee erittäin kauniilla vehreällä paikalla, ja sinne kulkee tasainen lyhyehkä vaellusreitti. Auto pitää jättää museon pihaan. Kvernufoss-putouksen taakse on myös mahdollista kiertää, jolloin saa hiukan erinäköisiä kuvia.

Aivan Kvernufossin lähettyvillä on Skogafoss-putous. Täällä näytti olevan selvästi enemmän kävijöitä kuin Kvernufossilla. Kävelyreitti tänne on lyhyt ja tasainen. Pompimme putouksella keskellä sadetta ja harmittelimme sitä, että reissumme viimeisinä päivinä eivät säät niin kovin meitä enää suosineet.

Kolmas komea etelärannikon putous on Seljalandsfoss. Tämä putous on suosittu, onhan se jo melko lähellä Reykjavikia. Tämänkin putouksen taakse on mahdollista päästä, ja itse asiassa koko putouksen ympäri on mahdollista kulkea.

Skogafossin ja Seljalandsfossin väliin jää paikka, jossa kannattaa ehdottomasti käydä, jos A) tykkää kylpeä kuumissa lähteissä ja B) pitää ilmaisista käyntikohteista. Seljavallalaug on yksi monista Islannin ilmaisista kuumista lähteistä, joissa kävimme. Tämän kohteen saavuttamiseen pitää nähdä hiukan vaivaa, sillä parkkipaikalta täytyy vaeltaa kuumalle lähteelle noin kilometrin matka. Ei kannata kuitenkaan säikähtää mahdollista tuulta tai edes sadetta, sillä yllättäen kuumalle lähteelle on rakennettu iso allas sekä pelkistetty pukuhuonerakennus, jossa pääsee vaihtamaan uimavarusteet suojaisessa paikassa. Itse altaan vesi ei ole kovinkaan kuumaa, mutta kun hivuttautuu siihen altaan reunaan, johon putki tuo lähes polttavaa vettä, on löytänyt parhaimman paikan. Täälläkin pääsee todennäköisesti kylpemään yksin, jos saapuu joko varhain aamulla tai myöhään illalla.

Koska kiersimme Islannin kehätien myötäpäivään, vierailimme koko Etelä-Islannin mahtavimmassa paikassa aivan reissumme loppuvaiheessa. Landmannalaugar on paikka, jota ei pidä jättää väliin. Täällä pääsee nimittäin vaeltamaan aivan huikeissa maisemissa. Värikäs tulivuorimaisema luo omaleimaisuutensa tälle Islannin ylängöksi kutsutulla alueella, jossa Landmannalaugar sijaitsee. Nelivetoauto on suositeltava, mutta jos tiet ovat hyvässä kunnossa, pääsee perille myös ilman nelivetoa. Meillä oli allamme perusauto, ja jouduimme jättämään väliin ainoastaan aivan reitin lopun eli Landmannalaugarin leirintäalueen lähellä olevan joen ylityksen. Katselimme, kun maastoauto toisensa jälkeen ylitti joen. Osa maastoautoistakin jäi suosiolla joen toiselle puolelle. Yöksi leiriytyminen oli luvallista myös joen toisella puolella, eikä leirintäalueelle joen yli ollut siis pakollista suoriutua. Maksua vastaan sai ja toki kannattikin käyttää leirintäalueen suihkua ja vessaa.

Landmannalaugarin leirintiäalueen infopisteestä voi ostaa kartan, josta selviää alueen vaellusreittiverkosto. Tarjolla on eripituisia reittejä, jotka on merkattu eri värein. Kaikki reitit ovat hienoja, sillä erikoiset värikkäät vuorenrinteet siintävät joka puolella, mihin vain vaeltaakin. Pisimmille reiteille saa varata aikaa kuudesta yhdeksään tuntia, lyhimmille riittää tunti pari. Osalla reiteistä on yhteinen alku ja loppu, joten ihan kaikkia polkuja ei tarvitse patikoida. Kyllä Landmannalaugarissa pari päivää saa vierähtämään ihan mukavasti, ja enemmänkin, jos aikaa vain on. Kyseessä on kuitenkin maisemiltaan hyvin erikoinen ja kaunis vaelluspaikka. Olemme vaellelleet vuosien varrella vaikka minkälaisissa paikoissa, ja täytyy sanoa, että tämä paikka jäi kyllä mieleen juuri noiden värikkäiden vuorenrinteiden ansiosta.

Reykjavikin lähellä on tietysti sitten kolmen kovan nähtävyyden muodostama kolmikko, josta moni aloittaa Islantiin tutustumisen. Niin mekin teimme, mutta jo vuonna 2011, kun pistäydyimme Islannissa parin päivän välilaskulla matkalla kohti maailman ääriä. Thingvellirin kansallispuiston ja Geysirin jätimme tällä kertaa väliin, mutta mahtavaa Gullfossin putousta kävimme nytkin vilkaisemassa.

Blue Lagoon on myös paikka, josta vuonna 2011 käydessämme pidimme kovasti, mutta senkin jätimme nyt väliin, koska kyseisen paikan hinnat ovat nousseet huimasti yhdeksässä vuodessa. Kylpemässä kyllä kävimme tällä reissulla neljässä eri paikassa, mutta nämä paikat olivat kaikki syrjäisiä ja ilmaisia paikkoja.

Bruarfoss-vesiputous on kaunis putous lähellä Reykholtin kylää Lounais-Islannissa. Tämä paikka jäi meiltä jostain syystä väliin alkureissun aikana, jolloin pyörimme alueella, joten kävimme siellä sitten ennen paluuta Keflavikiin. Putoukselle täytyy patikoida puolisen tuntia, mutta reitti on tasainen. Itse putous on uskomattoman turkoosivetinen.

Vielä ennen kotiinlähtöä kiersimme maan lounaisimman niemimaan, jossa Keflavikin lentokenttäkin sijaitsee. Seltunin vulkaanisten lähteiden alue ei enää kovin paljoa jaksanut meitä innostaa, ei sen jälkeen, kun olimme kiertäneet koko maan ja nähneet Myvatnin seudun.

Mielenkiintoinen lounaisrannikon nähtävyys on Valahnukur-vuoren kupeessa kököttävä Geirfugl-patsas. Suuri lintupatsas muistuttaa ajoista, jolloin nyt jo sukupuuttoon kuollut lähes jättiläimäisen kokoinen isoruokki eleli täällä.

Islannin juttusarjamme on nyt tullut päätökseen. Viisi osaa kahden viikon kiertomatkasta tämän kauniin saaren ympäri. Islanti säväytti, se täytyy vielä näin lopuksi todeta. Vuoden 2011 kahden päivän Islannin piipahduksemme jätti nälkää myöhempää vierailua varten, ja nyt tämä nälkä tuli tyydytettyä. Kaksi viikkoa Islannissa, paljon hienoja paikkoja, vaikkemme edes kaikkea ehtineet nähdä. Kiitos koronan, saimme kokea Islannin luonnon upeuden kesällä 2020, sillä juuri muualle emme tohtineet lähteä. Islanti on kyllä eittämättä maisemiltaan ja luonnoltaan upein pohjoismaa. Se vetää vertoja Pohjois-Amerikan upealle luonnolle.

Yksi Islannin upeimmista vesiputouksista sijaitsee maan itäosissa. Kyseessä on Hengifoss, Islannin toiseksi korkein putous. Hengifoss on 128m korkea, ja sen tunnuspiirteenä on putouksen taustalla rosoisessa kalliossa kulkevat punaiset poikkiraidat. Hengifossille johtaa helppokulkuinen vaellus, joka voi tuntua hiukan pitkältä, koska maisema on hyvin avoin. Putous siintää kaukana edessä, ja tulee lähemmäksi yllättävän hitaasti. Matkalla on kuitenkin hienoa nähtävää. Alati hienojen maisemien lisäksi esimerkiksi Litlanesfoss-putous on hieno.

Itse putousta pääsee ihailemaan monestakin kohtaa. Ehkä hienoimmat näkymät ovat korkealla putouksen vasemmalla puolella, jonne pääsee jyrkkää polkua pitkin. Ruuhkia ei näillä poluilla ole, vaan suurin osa kävijöistä kulkee putouksen alareunan lähettyville. Ylhäältä näkymät ovat kuitenkin selvästi hulppeammat, joten vaivannäkö kannattaa.

Hiukan hiljaisempi, mutta vähintäänkin yhtä hieno paikka on Stuđlagil-kanjoni. Jos mielii päästä kanjonin pohjalle, täytyy vaeltaa muutama kilometri, mutta tämäkin reitti on loppua lukuun ottamatta helppokulkuista. Virallisen parkkipaikan luota puolestaan pääsee portaita pitkin alas lähemmäs kanjonia sen toiselle puolelle. Tälläkin puolella pääsee pohjalle asti, mutta se vaatii aikamoista taiturointia. Molemmilla puolilla kannattaa käydä, jos aikaa on. Kanjonin vesi on uskomattoman turkoosia, ja pilarimaiset seinämät ovat tyypillisiä Islannin dramaattisille maisemille.

Noin 2500 asukkaan pikkukaupunki Egilsstađir on Itä-Islannin suurin asutuskeskittymä, joten jos palveluita kaipaa, kannattaa suunnata sinne. E-kaupungin (kuten aloimme kaupunkia helppouden vuoksi kutsumaan) lähettyvillä on hyvä yöpymispaikaksi sopiva Seydisfjordur, jossa on myös leirintäalue. Muutama ravintolakin löytyy. Tämä kylä sijaitsee upealla paikalla vuonon rannalla, ja maisemistaan se onkin tunnettu. Seydisfjorurissa on kuvattu kuuluisa islantilainen Suomessakin nähty Loukussa-sarja.

Kun ajaa Islannin ympäri kulkevaa kehätietä etelämmäs itärannikkoa pitkin, törmää väkisinkin useisiin hienoihin pysähdyspaikkoihin. Djupivogurin kylässä voi käydä katsastamassa Merry Bayn munia. Kyseessä on taideteos, joka koostuu 34 suuresta graniittimunasta. Kukin muna edustaa yhtä alueella pesivää lintulajia.

Vesturhornin komeat kalliot ovat kirkkaalla säällä näkemisen arvoiset, mutta onneksi alueella on muutakin nähtävää, niin rahat eivät usvaisen sään sattuessa mene ihan hukkaan. Usvaan Islannissa kyllä saa varautua. Vesturhorniin on pääsymaksu, mutta samalla rahalla näkee myös muun muassa vanhan viikinkikylän. Todellisuudessa tämä kylä ei ole niin vanha miltä näyttää, vaan se on rakennettu elokuvaa varten. Hieno paikka joka tapauksessa!

Hauska pysähdyspaikka on myös keskellä ei mitään kököttävä punainen tuoli. Tuoli on pultattu kiinni kallioon, joten tuulen mukaan se ei lähde. Mikä lie on tämän tuolin tarkoitus? Kenties vain viihdyttää ohi ajavia autoilijoita.

Jos mielii jäätikkösafarille, Höfnin kylästä on mahdollisuus osallistua retkelle, jonka aikana tutustutaan Vatnajökulliin eli Islannin suurimpaan jäätikköön. Me emme retkelle menneet, vaan tyydyimme katselemaan jäätikköä sen reunalta käsin. Muutamassa kohdassa tämä on mahdollista.

Ehkä paras ilmainen jäätikön reunalla oleva paikka on Jökulsárlonin jäätikkölaguuni. Laguunille järjestetään veneretkiä, mutta sen reunaa pitkin pääsee kävelemään ihan ilmaiseksikin. Maisema on alati muuttuva, sillä jäätiköstä irtoavat jäälohkareet lipuvat hiljalleen kohti merta. Hassua, että laguunissa näkee uiskentelevan useita hylkeitä.

Islanti on täynnä toinen toistaan hienompia vesiputouksia. Suuret sademäärät ja isot jäätiköt sekä otolliset luonnon muodot ja korkeuserot, siinä pääsyyt siihen, miksi Islannissa kuohuaa poikkeuksellisen paljon. Vatnajökullin kupeessa on Svartifoss-putous, yksi esimerkki Islannin upeasta luonnosta. Svartifoss tiputtautuu alas Islannille tyypillisen näköisen kallioreunaman edustalla. Samantapaisia muodostelmia näkee monessa muussakin paikassa Islannissa. Kallio on kovettunutta laavakiveä, joka on luonnonmullistusten myötä jämähtänyt pilarimaiseksi muodostelmaksi.

Islannin juttusarjamme alkaa tulla päätökseen, mutta luvassa on vielä yksi postaus. Roadtrip-sarjan viimeisessä osassa kerromme Etelä-Islannin nähtävyyksistä. Luvassa on siis ainakin lisää vesiputouskuvia sekä muita upeita maisemakuvia, joita tässä maassa kyllä on helppo räpsiä.

Lähdimme kiertämään Islannin ympäri vievää kehätietä myötäpäivään, eli Keflavikista pohjoiseen länsirannikkoa pitkin. Komeiden Länsivuonojen jälkeen vuorossa oli maan pohjoisosa. Aika lailla keskellä maata pohjoisrannikolla sijaitsee Akureyri, maan toiseksi suurin kaupunki. Islannin mittakaavassa tämä 19 000 asukkaan kaupunki onkin melko suuri keskittymä. Akureyri on hyvä paikka käydä kaupassa ja tankkaamassa sekä vaikkapa ravintolassa syömässä.

Kun lähtee ajamaan Akureyrista hiukan vielä pohjoiseen, pääsee Husavikin pikkukaupunkiin. Matkalla ei kannata ajaa maksullisen tunnelin kautta, vaan mielummin kiertää se. Samalla näkee hienoja maisemia. Husavik on hyvä olla matkaohjelmassa ainakin siinä tapauksessa, jos mielii valassafarille.

Valassafareita voi varata etukäteen netistäkin, mutta me ajoimme suoraan Husavikin satamaan. Arvelimme, että koronan vuoksi retkillä olisi vielä tilaa. Toisen firman aamusafarit olivat kuitenkin osittain jo melko täysiä, mutta kilpailevan firman retkille oli vielä paikkoja jäljellä. Niinpä pääsimme mukaan kahden ja puolen tunnin valasretkelle. Kumiveneellä tehtävä retki oli kalliimpi kuin perusveneellä tehtävä retki, mutta etuna oli se, että kumivene pystyi liikkumaan nopeammin ja vaihtamaan paikkaa useammin retken aikana. Me maksoimme retkestä noin 128€/hlö, kun halvempi retki olis maksanut jotakin 70-80€:n luokkaa.

Vaikka valasretken aikana sateli vettä, ei se valaiden bongausta haitannut. Näimme useita ryhävalaita. Osa valaista tuli aivan lähelle venettä, ja kännykälläkin sai otettua ihan hyviä kuvia.

Husavikista matka jatkui sitten Pohjois-Islannin toiseen suosittuun kohteeseen Myvatniin. Kyseessä on järvi, jonka lähettyvillä on useita käyntikohteita pienine vaelluksineen. Jos haluaa tehdä pidempiä vaelluksia, sekin onnistuu. Me olimme Myvatnissa puolitoista päivää ja ehdimme siinä ajassa hyvin käydä katsomassa tärkeimmät paikat. Yövyimme Bjarg-nimisellä leirintäalueella Reykjahlidin kylässä. Tätä paikkaa voi suositella erityisesti hyvän sijainnin vuoksi. Leirintäalueella ei tosin ollut varsinaista keittiötä, mutta astioiden pesu onnistui ulkona olevilla pesupaikoilla. Suihkut toimivat kolikoilla, ja asiointi vessoissa ja suihkuissa toimi unisex-periaatteella, kuten Islannissa yleensäkin homma nykypäivänä leirintäalueilla toimii.

Varhain aamulla kannattaa suunnata Hverirille. Hverir on vulkaaninen kuumien lähteiden alue, joka muistuttaa Yhdysvaltojen Yellowstonen kansallispuiston vastaavia paikkoja. Alueella liikkuessa pitää pysytellä merkattujen polkujen varrella. Savu nousee, vesi kiehuu ja muta kuplii erilaisissa luonnon muovaamissa altaissa.

Dimmuborgir puolestaan on suuri laavakenttä, jossa on erikoisia vulkaanisia luolia ja kivimuodostelmia. Lyhyet kävelyreitit on merkattu opaskyltein. Kuvatuin kohde lienee kalliokaari, mutta myös vanha antiikinaikainen kirkko on hyvä käyntikohde.

Hverfjallin kraatterille vie myöskin pieni vaellus. Reitti on hiekkatietä ja se kulkee melko jyrkästi suoraan ylös. Huippu on saavutettu kuitenkin melko nopeasti. Ylhäältä on hienot näkymät ympäristöön sekä itse kiviseen kraatteriin.

Grjotagja on pieni maanalainen luola, joka houkuttelisi kylpemään. Vesi on nimittäin lämmintä ja paikka muutenkin todella houkutteleva. Kyltit kuitenkin kieltävät uinnin, joten on parempi tyytyä vain katselemaan vesiallasta ja kylpeä jossain muualla.

Viti on kraatterijärvi, jonka reunalle pääsee kävellen. Järveä ihastelemaan täytyykin jaksaa kivuta ylös kraatterin reunalle, mutta matka ei ole kovinkaan pitkä. Täältäkin avautuvat hienot näkymät, ja vesi on kauniin turkoosia.

Vitin vieressä sijaitsevat Leirhnjukurin laavakentät. Muutaman kilometrin mittaisella reitillä voi nähdä värikkäitä kuplivia ja höyryäviä laavalampia sekä rosoisia hiekka- ja kivimaisemia. Kuten Hveririssä, täälläkin tuuli kuljettaa rikin hajuisia höyrypilviä mukanaan. Patikoidessa voi siis yhtäkkiä joutua keskelle rikkiusvaa, jonka voi myös tuntea kasvoillaan.

Kaiken kaikkiaan Myvatnin alue on viihtyisä paikka pysähtyä pariksi päiväksi Islannin kiertomatkalla. Turisteja ei näin koronakesänä ollut kovinkaan paljon. Järven ympäri ajellessa voi bongailla vesilintuja. Kahvila- ja ravintolatarjonta ei ole huippuluokkaa, mutta joitain kivoja paikkoja kyllä löytyy. Mutta, suurin vetonaula ovat tietenkin hienot luontoelämykset.

Myvatnin lähettyvillä kannattaa käydä Islannin mahtavimmalla vesiputouksella, Dettifossilla. Putousta on mahdollista ihastella sen molemmilta puolilta, länsi- sekä itäpuolelta. On makuasia, kummalta puolelta putoukset ovat hienommat, siksi kanattaa katsastaa molemmat puolet.

Dettifossin putouksen pohjoispuolella on kaunis Asbyrgin kanjoni. Kanjoni on hevosenkengän muotoinen, yli kolme kilometriä pitkä ja noin kilometrin leveä. Sen seinämät ovat jopa 100 metriä korkeat, ja kanjonissa kasvaa koivuja ja pajuja, mikä on epätyypillistä muuten lähes puuttomalle Islannille. Kanjonista on vaikea saada hienoa kokonaiskuvaa, mutta se onnistuu parhaiten eräältä näköalapaikalta, joka löytyy, kun vaeltelee pitkin kanjonin polkuja. Tämä jääkauden tulvien myötä syntynyt kanjoni on sekin ehdoton käyntikohde, vaikkei se ehkä ensinäkemältä siltä vaikuta. Näköalapaikan maisemat kuitenkin palkitsevat kävijän.

Islannin länsivuonot on ehkä maan syrjäisin kolkka. Niiden näkemistä varten täytyy poiketa kehätieltä jonkin verran, ja aikaakin saa menemään useita päiviä. Me kiersimme Länsivuonot parissa päivässä, sillä aikaa ei yksinkertaisesti ollut enempää. Kaksi viikkoa Islannissa ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä aika. Halusimme kuitenkin nähdä mahdollisimman paljon, joten maan koillisosien upeiden maisemien ohittaminen ei ollut vaihtoehto.

Länsivuonojen maisemat muistuttavat Norjan rannikkomaisemia. Erona on se, että tämä alue on syrjäisempää ja rauhallisempaa. Turisteja on vähän muualle Islantiin verrattuna. Autoja tulee vastaan harvoin, ja tiet ovat osin vielä ihan hiekkateitä. Keskinopeus on täällä väkisinkin alhaisempi kuin muualla Islannissa. Hiekkateiden yleisrajoitus on 80 km/h, mutta käytännössä tällaisen nopeuden ylläpitäminen ei ole järkevää paristakin syystä. Tiet ovat paikka paikoin mutkaisia. Lisäksi maisemien vuoksi on mukavampi edetä rauhassa.

Lampaita ja hevosia näkee laiduntavan niityillä ja vuorenrinteillä paljon. Maatiloja ja pieniä kyliä on siellä täällä. Länsivuonoilla asuu alle 8000 ihmistä, joten ruuhkia ei ole. Palveluita on myös vähemmän kuin muualla Islannissa, mutta ei täällä nälkään silti pääse kuolemaan. Pieniä bensa-asemiakin löytyy sieltä täältä.

Länsivuonojen kuuluisin yksittäinen käyntikohde ja nähtävyys on Latrabjargin kalliojyrkänteet sekä niiden kesäiset asukit lunnit. Maan läntisimmässä kärjessä mereen henkeäsalpaavan korkealta pudottautuvilla kallioilla voi kesäisin nähdä lunneja niin läheltä, että jopa kännykälläkin saa hyviä kuvia. Parkkialueelta voi kävellä polkua pitkin pitkälle jyrkänteen reunamaa pitkin, mutta parhaat lunnipaikat ovat melko lähellä. Kun kurkkaa hieman turvaköysien yli, näkee näiden ihastuttavien lintujen seisoskelevan ja tapittavan pesäkolojensa lähettyvillä jyrkänteen reunamalla jopa metrin parin päässä.

Hyviä käyntikohteita Länsivuonojen alueella ovat myös kuumat luonnonlähteet, joissa voi kylpeä ihan ilmaiseksi. Hellulaugin altaaseen mahtuu helposti kymmenenkin ihmistä, ja ainakin päiväsaikaan saa varautua muihinkin kylpijöihin. Heydalurin kuuma lähde puolestaan sijaitsee leirintäalueen kupeessa keskellä niittyä ja on huomattavasti pienempi. Täällä saimme kylpeä kaksistaan, tosin seuraava porukka oli sitten jo jonossa meidän jälkeemme. Paras aika kylpeä millä tahansa lähteellä on varhainen aamu tai myöhäinen ilta.

Nähtävyydeksi voidaan laskea myös hienot maisemat, joista Länsivuonoilla ajaessa saa kyllä nauttia koko ajan. Vuonojen rannoilla vuorten solassa sijaitsevat pikkuiset kylät ovat kaikki hyviä pysähdyspaikkoja. Isafjördur on erityisen hienolla paikalla ja on hiukan isompi keskus, joten siellä kannattaa piipahtaa.

Leirintäalueita löytyy Länsivuonojen alueelta myös jonkin verran. Täällä päin maata ei kylläkään ”No overnight stay”-kylttejä ole viritelty kovinkaan moneen paikkaan, joten tien poskessa jollain levikkeellä tai levähdyspaikalla yöpyminen tulee kyseeseen, jos leirintäalueelle ei ehdi ihmisten aikoihin.

Länsivuonoilla tienvarsien huoltoasemat ja kahvilat ovat siis harvemmassa kuin muualla Islannissa. Löysimme yhden todella viihtyisän kahvilan tien varresta ihan sattumalta, ja tätä paikkaa voikin suositella. Kyseessä on Litli bær, joka löytyy maps.me-ohjelman avulla. Paikka on Isafjördurista eteenpäin suunnan ollessa Holmavik eli itä. Litli bærista saa muun muassa hyviä vohveleita, ja palvelu on hyvää.

On todella harmi, että jouduimme hiukan kiirehtimään eteenpäin ja ajamaan halki näiden maisemien vain parissa päivässä. Mutta kuten sanottu, Islannissa on niin paljon kaikkea hienoa nähtävää, ettei jokaisessa mielenkiintoisessa tai kauniissa paikassa voi pysähtyä parin viikon matkalla. Saimme onneksi sentään kuitenkin ajella rauhassa ja ihastella näiden syrjäisten seutujen maisemia. Näimmepä matkalla jopa naalinkin! Tämä naali vain oli niin kovin liikkuvaista sorttia, ettei siitä kovin hyvää kuvaa ehtinyt napata.

Islanti on hyvä esimerkki maasta, johon kannattaa ehdottomasti tutustua vuokra-auton avulla. Jos aikaa on vain vähän, löytyy Reykjavikin kupeesta useita hienoja käyntikohteita, kuten Geysir, Gullfossin ja Bruarfossin vesiputoukset, Blue Lagoon sekä Thingvellirin kansallispuisto. Nämä on nähty päivässä parissa. Islantiin tutustuu kuitenkin paremmin kiertämällä maata enemmän, erityisesti ajamalla ympäri koko kauniin saaren. Islannin ympäri kulkeva kehätie on yli 1300 km pitkä, ja jos poikkeaa sen varrelta useissa kohdissa, kertyy auton matkamittariin vielä rutkasti enemmän kilometrejä. Parissa viikossa on maan tärkeimmät kolkat nähty.

Meillä autonvuokraus kuuluu nykyään melkein kaikkiin reissuihin. Aiemmin matkasimme enemmän busseilla ja junilla, mutta nykyään valitsemme usein sellaisia kohteita, joissa autonvuokraus on paras tapa tutustua maahan. Islannin kehätien kiertämiseen varasimme aikaa vajaat kaksi viikkoa, ja allemme otimme retkeilyauton. Islannissa autonvuokraus on kallista puuhaa, siksi meidän täytyi tinkiä auton koossa. Pienehkö retkeilyauto sai riittää. Pääasia oli, että autossa oli sänky, jääkaappi, kaasukeitin sekä astiat, ja että siihen mahtui kaksi matkalaukkua ja muutama reppu. Tällä menopelillä Islannin valloitus sai alkaa!

Otimme Reykjavikista suunnaksi Länsi-Islannin, eli lähdimme pääkaupungista suoraan kohti pohjoista. Olemme innokkaita vaeltajia, joten tälläkin reissulla halusimme patikoida Islannin upeissa maisemissa. Vaellus Glymurin vesiputouksille on suositeltava muutaman tunnin päivävaellus. Maisemat ovat hienoja, eikä reitti ole kovinkaan vaativa. Vaikka meille sattui kaunis aurinkoinen sää, oli ylhäällä kova tuuli, ja tuulenpitävä takki sekä kaulahuivi tulivat kyllä tarpeeseen.

Glymurin vaelluksen varrella on muutamia pysähdyspaikkoja, kuten kalliokaaret. Putouksia pääsee ihastelemaan useista eri kohdista. Putousten yläjuoksulla sen sijaan pitää kahlata paljain jaloin puron poikki, ainakin jos mielii palata alas parkkipaikalle eri reittiä. Ylitys sujuu melko kivuttomasti, vaikka vesi onkin aika kylmää. Paluureitti onkin sitten loivempaa maastoa kuin ylösmeno.

Toinen hieno vesiputous on Hraunfossar. Hraunfossar on melko matala, mutta leveä putousten sarja. Tänne ei tarvitse vaeltaa pitkää matkaa. Putoukset näkyvät koko leveydellään komeasti hiukan ylempänä sijaitsevalta näköalapaikalta.

Svöđufossin putoukselle on myöskin lyhyt vaellus parkkipaikalta. Putoukset näkyvät jo melko kauas, mutta kannattaa vaeltaa myös putousten viereen sekä niiden yläjuoksulle. Putouksia ympäröivät vihreät niityt ja vuoret tekevät maisemasta todella kauniin. Lampaitakin voi nähdä siellä täällä niityillä, rinteillä ja jopa purojen rannoilla.

Kirkjufellsfoss sijaitsee puolestaan maan ehkä kuvatuimman vuoren Kirkjufellin kupeessa. Putoukset ja kuuluisat vuoret näkyvät kuvattuina usein samassa kuvassa. Yhdessä ne muodostavatkin yhden Islannin tunnetuimmista postikorttimaisemista.

Vesiputousten lisäksi Länsi-Islannissa on iso liuta muitakin nähtävyyksiä. Suosittuja käyntikohteita ovat esimerkiksi Reykholtin ja Borgarnesin viikinkikylät. Reykholt on hyvin pieni paikka, ja siellä sijaitsee Snorrastofan keskiaikainen museo. Borgarnes on puolestaan vilkas parintuhannen asukkaan kaupunki, joka näyttää olevan myös suosittu pysähdyspaikka.

Islanti on pullollaan kuumia lähteitä, ja monin paikoin onkin rakennettu kylpylöitä, joissa matkailijat voivat kylpeä ja lillua ihanan lämpimässä ja terapeuttisessa vedessä. Landbrotalaugissa tämän voi tehdä täysin ilmaiseksi ja hyvällä tuurilla myöskin yksityisesti. Maps.me-ohjelma opastaa perille tähänkin paikkaan täysin tarkasti. Parkkipaikalta on noin 300 metrin kävelymatka pikkuisiin luonnonaltaisiin. Vasemmalle jäävät altaat ovat hiukan isompia, mutta kun jatkaa hiekkatietä eteenpäin ja pomppii kiviä pitkin puron yli, pääsee vielä pienempään ja yksityisempään altaaseen, jonne mahtuu juuri kaksi henkilöä. Vesi on taivaallisen lämmintä, ja ympärillä levittäytyy kaunis purojen koristama ruohotasanko. Takana kohoavat jylhät vuoret. Tästä eivät kylpymaisemat kyllä parane! Paras aika tulla kylvylle on iltamyöhä tai aamuvarhainen, jolloin todennäköisimmin välttää muut matkailijat.

Länsi-Islannissa on iso liuta muitakin pysähdyspaikkoja, joissa voi pitää taukoja. On näköalatasanteita, lintukallioita, rantoja, vanhoja rakennelmia ja laavakenttiä. Budahraun laavakenttien keskellä on viehättävä vanha Budirin kirkko ja hautausmaa.

Arnarstapin kylässä on puolestaan jättiläistä esittävä kivipatsas. Jättiläinen hallitsee aluetta Snæfellsjökullin jäätikön edustalla. Kirkkaalla säällä lumihuippuisen Snæfellsjökullin tulivuoren voikin nähdä kohoavan ylös korkeuksiin, pilvisellä säällä joutuu tyytymään pelkän alarinteen näkemiseen.

Hellnar on pieni kalastjakylä, ja se sijaitsee lähellä Arnastapin kylää. Londrangarin näköalapaikalla voi puolestaan katsella jyrkillä kallioilla pesivien lintujen puuhia.

Djupalonin ja Dritvikin tummilla laavakivirannoilla voi nähdä sinne vuonna 1948 haaksirikkoutuneen laivan jäänteitä. Jäänteitä on nähtävillä Djupalonin rannalla. Samalla rannalla on esillä myös eripainoisia kiviä, joita käytettiin merimiesten voimien testaamiseen. Rantojen välillä kulkee vaelluspolku.

Öndverđarnesin majakka on niemimaan läntisin kolkka. Majakka itsessään ei ole kovinkaan iso eikä järin komeakaan, vaikkakin paikka sinällään on ihan hieno. Majakalle vie hidas viiden kilometrin mittainen hiekkatie. Pieni majakka loistaa oranssina keskellä laavakenttää.

Mielenkiintoinen käyntikohde on pieni Saxhollin kraatteri, jonne johtaa metalliset portaat. Portaat ovat melko pitkät mutta loivat, joten ylös kipuaminen käy aika vaivattomasti. Näkymät ylhäältä ovat hienot.

Edellä mainitut pienet käyntikohteet sijaitsevat kaikki samalla läntisellä niemimaalla. Niemimaan valokeila on ehdottomasti Snæfellssjökullin tulivuori. Meille tämä lumihuippuinen tulivuori näyttäytyi kehnonlaisesti, sillä pilvet piirittivät sitkeästi vuoren huippua. Siellä täällä näimme sentään pieniä vilauksia valkoisena hohtavasta huipusta. Svödufossin putouksilla tulivuori näyttäytyi meille parhaiten.