Näin vältät talviautoilijan pahimmat mokat
Älä unohda auton talvivarustusta
Talven pimeydessä näkyvyydestä huolehtiminen on ajoturvallisuuden tärkein perusta. Varmista siis, että autosta löytyy edellisen talven jäljiltä toimiva jääraappa ja -harja, ja että ajoon lähtiessä näkyvyys on riittävä. Talviautoilija ei saa myöskään unohtaa tärkeitä auton huoltotoimenpiteitä. Pyyhkijöiden tulisi toimia loska- ja rapakelillä moitteettomasti ja auton jäähdytinnesteen on kestettävä pakkasta.
Autoilevan perheen arjesta bloggaava Tanja Hartikainen muistuttaa, että syksyllä on hyvä tarkistaa myös se, että auton valot valaisevat kirkkaasti pimeällä talvitiellä.
– Kunhan valot olisivat puhtaat ja toimisivat! Todella paljon tulee niin sanottuja yksisilmäisiä autoilijoita vastaan pimeällä. Pitkien valojen vaihtuessa lyhyempiin näkymä vain yhtäkkiä häviää jonnekin, jolloin voi olla jo liian myöhäistä jarrutella, pohtii sata kilometriä päivittäin ajava Hartikainen.
Älä tingi renkaiden kunnosta
Tarkista ajoissa onko uusille talvirenkaille tarvetta, sillä liian vanhat ja kuluneet renkaat ovat vaaralliset. Onko esimerkiksi nastarenkaissa tarpeeksi nastoja jäljellä? Renkaiden turvallinen minimiurasyvyys on pohjoismaisissa oloissa neljä millimetriä, vaikka laki vaatiikin vain kolme millimetriä.
Uusien talvirenkaiden valintaa ei kannata tehdä liian heppoisin perustein. Kitka- ja nastarengasvalintaa pohtiessa kannattaa punnita omaa ajokokemusta ja toivomuksia renkaille: karkeasti ottaen kitkarenkaalla ajaminen vaatii enemmän kokemusta kuin nastarenkaalla.
Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri muistuttaa blogissaan, että autolehtien rengastestejä kannattaa seurata, sillä ne ovat nykyään sangen luotettavia.
– Testivoittajaa ei kuitenkaan kannata suin päin hankkia, sillä kokonaisarvion painotukset saattavat olla erilaiset kuin omat rengastarpeet. Kannattaa miettiä, mitkä renkaiden ominaisuudet ovat itselle tärkeitä. Jos arvostat esimerkiksi renkaan turvallisuutta jäisellä kelillä enemmän kuin renkaan äänettömyyttä, valitset nastarenkaat kitkarenkaiden sijaan, kirjoittaa Morri.
Älä kaahaa kurviin
Rauhallisuus ja ennakointi ovat turvallisen talviajon kulmakivet. Jos ajat kaarteeseen liian lujaa, auto on yhtäkkiä jo vastaantulevien kaistalla tai ojassa. Jos jarrutat liian myöhään, kurvissa ajaessa vauhtia on liikaa ja rattia tekee mieli käännellä tarpeettoman paljon. Nämä virheet voivat olla kohtalokkaita.
Monet muistavat jo autokoulusta jarrutusmatkan olevan talvella pidempi kuin luulisi. Kun vauhti kaksinkertaistuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu. Useat onnettomuudet sattuvatkin juuri silloin, kun autoilija ei ota vakavasti jäisen tien vaaroja.
Nopeutta ei kannata säädellä vain rajoitusten mukaan, vaan hakea tuntumaa juuri sen hetken sään mukaiseen järkevään ajonopeuteen.
– Kuuntelen ja seuraan koko ajan autoni käyttäytymistä kelien suhteen: miten se käyttäytyy liukkaalla tai lumisella tiellä, auraamattomalla, auratulla tai hyvinkin epätasaisella tiellä, ilman lämpötilan huomioon ottaen, testikuljettaja Hartikainen kirjoittaa blogissaan.
Lisätietoja
Hakkapeliitta-testikuljettajablogit
Hakkapeliitta-talviajokoulu
Rengasammattilaisten blogi
Lähde: Nokian Renkaat
Kuvat: Visit Finland ja Nokian Renkaat