
Madeira tunnetaan kukkivasta luonnostaan, nimikkoviinistään ja ainutlaatuisesta ilmapiiristään.
Kuten muillakin lähes eristyksissä muusta maailmasta kehittyneillä saarilla, myös Madeiralla on oma erityinen luonteensa ja tunnelmansa.

Madeira on Pohjois-Atlantilla sijaitseva seitsemästä tuliperäisestä saaresta koostuva Portugaliin kuuluva saariryhmä. Saarista asuttuja ovat Porto Santo ja Madeira, joka aikoinaan nimettiin osuvasti Ilha da Madeiraksi, Puusaareksi. Nykyisin saaresta jopa kolme neljäsosaa on luonnonsuojelualuetta.
Luontokohteet ovatkin Madeiran keskeistä antia. Valikoimaan kuuluvat muun muassa saaren luoteiskärjen lukuisat näköalapaikat, Cabo Girãon 580-metrinen jyrkänne ja lähes kahden kilometrin korkeuteen kohoava Pico Ruivo -vuori.
Luonnonkauneutta on tarjolla myös Madeiran pääkaupungissa Funchalissa. Kasvitieteellinen puutarha Jardim Botânico, joka on yksi Madeiran viehättävimmistä vihreistä keitaista.
Funchal on Madeiran näyttävästi rinteille levittäytyvä pääkaupunki. Varhaisimmat asukkaat löysivät kaupungin syvän luonnonsataman jo 1400-luvulla. Kaupungin keskusta on puolestaan yhdistelmä keskiaikaista ja 1700-luvun rakentamista.
Funchalin tunnetuimpia rakennuksia ovat 1500-luvulla alun perin rakennetut tuomikirkko, Sé, sekä Pyhän Laurentiuksen linnoitus. Historiallisten rakennusten lisäksi Funchal ihastuttaa vehreillä puistoillaan ja viihtyisillä rantakaduillaan.
Toisaalta kaupungissa viihtyy myös shoppailija tai kulinaristi, sillä molemmille tarjonta on laaja. Edellinen arvostaa huokeaa hintatasoa, kun taas Atlantin tuoreet merenelävät maistuvat jälkimmäiselle.
Madeira-viini on ollut saarten päätuote jo noin 400 vuoden ajan. Makeaa ja väkevää viiniä kannattaa maistella alueen tunnelmallisissa tavernoissa.
Tarinan mukaan Madeira-viini syntyi sattumalta portugalilaisen laivan ruumassa. Aikoinaan laivamatkat saattoivat kestää monia kuukausia, ja vahingossa hapen kanssa tekemisiin joutunut viini kypsyi tämän ajan laivaruuman trooppisessa lämmössä. Toisin kuin oletettiin, viini ei ollutkaan matkan aikana pilaantunut – päin vastoin.
Nykyisin viini valmistetaan muiden viinien tapaan käymisteitse ja käyminen keskeytetään lisäämällä siihen brandya. Tämän jälkeen viini sijoitetaan lämmitettyyn tilaan jopa puoleksi vuodeksi. Juuri lämpökäsittely antaa viinille sen ominaisen maun.
Madeira-viini on erityisen hyvä tuliainen viinin ystävälle. Hintaluokaltaan se on myös huomattavasti halvempaa kuin Suomessa.
Vaikka Madeira on lomakohteena rauhallinen, tekemisen puutteesta ei tarvitse huolehtia.
Kaunis luonto tarjoaa oivat patikointimahdollisuudet ja reittejä riittää moneen makuun. Erityisesti satoja vuosia vanhat kastelukanavat, levadat, tarjoavat helppokulkuisia reittejä ja uskomattomia maisemia.
Golfin ystäville tarjolla on esimerkiksi Porto Santon saaren viheriö, joka on yksi Portugalin kauneimmista. Matkan saarelle voi taittaa venekyydillä.
Samaiselta saarelta löytyy myös yhdeksän kilometrin mittainen hiekkaranta. Ympäri vuoden lämmin merivesi houkuttelee sekä sukeltajia, snorklaajia että surffaajia.
Hyvä vaihtoehto auringonpalvojille ovat myös Funchalin merivesialtaat, joilla rentoutuu mielellään useammankin päivän.
Madeiran lämpötilat ovat kautta vuoden mukavan lämpimiä, mutta eivät tukahduttavan kuumia. Lämpötilat vaihtelevat kesän keskimääräisestä 22 celsiusasteesta talven 17 asteeseen.
Suurin osa Suomesta Madeiralle suuntautuvista matkoista järjestetään talvipakkasilla, jolloin saaren lämpö tuntuu kotimaahan verrattuna entistäkin miellyttävämmältä.
Mikäli aikomuksena on tutustua koko saareen, eikä vain rannikkoon, kannattaa varata myös lämpimämpää vaatetta mukaan, sillä ylös vuoristoon kuljettaessa lämpötilat tippuvat sitä mukaa, mitä korkeammalle mennään. Lämpötila laskee keskimäärin kolme celsiusastetta jokaista puolta kilometriä kohti.

Suomesta ei tällä hetkellä ole tarjolla suoria reittilentoja Madeiralle. Konetta vaihtamalla perille pääsee esimerkiksi Lissabonin tai Frankfurtin kautta.
Matkanjärjestäjien lomalennoilla Funchaliin pääsee kuitenkin lentämään suoraan. Hinnat pyörivät useimmiten reilussa 400 eurossa. Monet matkatoimistot järjestävät myös pakettimatkoja Madeiralle. Suurin osa matkoista järjestetään talvikaudella.
Madeira on suosittu matkakohde, siksi hotelleistakaan ei ole pulaa. Reilun sadantuhannen asukkaan kaupungissa erilaisia majoitusvaihtoehtoja on yli sata.
Kaiken kaikkiaan asumisen taso on saarella varsin hyvä. Hotellit ovat yleisesti siistejä ja esimerkiksi pääkaupunki Funchalissa suurin osa niistä sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa.
Koskematon luonto on Madeiran kauneinta antia. Parhaiten, ja omaan tahtiin, siihen pääsee tutustumaan vuokraamalla auton. Vuokra-autojen hintatasokin on Suomeen verrattuna varsin kohtuullinen.
Autolla kiertelyyn kannattaa varata reilusti aikaa, sillä ajoittain mutkittelevan ja jyrkän tiestön vuoksi eteneminen saattaa käydä suhteellisen verkkaiseksi.

Epätasaisen sadejakauman korjaamiseksi Madeiran saarelle rakennettu kastelukanavaverkosto on paisunut kattamaan noin 2 000 kilometrin matkan.
Vielä nykyäänkin levadat ovat aktiivisessa käytössä. Matkailijalle niiden suurinta antia ovat kuitenkin kanavien huoltoa varten rakennetut polut, passeios, jotka kulkevat levadojen reunoilla.
Näitä helppokulkuisia ja korkeuskäyriä seurailevia polkuja pitkin pääsee tutustumaan Madeiran silmiä hivelevään maaseutuun. Polkujen varsilla vuorottelevat tiheät metsät, kauniit kukkapenkit sekä syvät rotkot.
Aikoinaan lähes koko eteläistä Eurooppaa peittänyttä laurisilva-metsää tavataan enää Azoreilla, Kanarian saarilla ja Madeiralla. Näistä Madeiran metsä on parhaiten säilynyt ja kasvistoltaan rikkain.
Tämä laakeripuumetsä kuuluu ekologisten ansioidensa vuoksi Unescon maailmanperintökohteisiin. Metsän laaksot, jyrkänteet ja vesiputoukset yhdistettynä vehreään kasvustoon luovat henkeäsalpaavan ja ehdottomasti näkemisen arvoisen maiseman.
Meren ja korkeiden kukkuloiden ympäröimä Funchal on Madeiran pääkaupunki. Rannikkokaupunkia ympäröi toiselta puolelta meri, toiselta taas korkeat rinteet. Funchalin kauneus piileekin juuri sen sijainnissa.
Kaupungista löytyy monia historiallisia vierailukohteita aina 1500-luvulta lähtien. Vastapainoksi tarjolla on luonnonkauneutta myös kaupunkimiljöössä. Kasvitieteellisessä puutarhassa, Jardim Botânicossa, pääsee ihailemaan kasveja ja satamasta voi lähteä bongaamaan valaita sekä delfiinejä.
Matkamuistoja kannattaa hankkia Mercado do Lavradoresin kauppahallista, kohtuuhintaisia muotivaatteita löytyy puolestaan ympäri kaupunkia. Shoppailukierroksen voi päättää jollekin Funchalin monista merivesialtaista.
Ruokailupaikkoja Funchalissa on paljon. Suuressa suosiossa ovat kalaravintolat, joissa pääsee nauttimaan Madeiran vesistöjen runsaasta kalavalikoimasta. Iltaa voi jatkaa vielä portugalilaisen kansanmusiikin, fadon, tahtiin. Kaupungista löytyy useita kuppiloita, joissa fadon melankoliset sävelet raikaavat iltamyöhään.
Funchalissa osataan myös juhlia. Joulun ja uudenvuoden juhlallisuuksien lisäksi tammikuiset vaellusfestivaalit sekä helmi-maaliskuussa järjestettävät karnevaalit ovat unohtumattomia elämyksiä.

Teksti: Jenna Lehkonen ja Kalle Jokinen
Kuvat: SXC
4 kommenttia aiheesta Madeira
Haluaisin tietää, myyttekö pelkkiä lentoja hel-fnc-hel marraskuussa 2010?
Parhain Terveisin 2 omapäistä matkailijaa
Liisa Rainio
050-64386
Haluaisin tietää, että onko Madeira saanut nimensä saman nimisestä palmusta, joka kuulemma poisti malariasääsket saarelta? Ts. poisti kosteutta (haihdutti?) siinä määrin, että ko. hyttyset kuolivat. Siis, onko Madeira-nimistä palmua olemassa ja onko tarina/kertomus tosi?
Haluaisin tietää että paljonko aika-eroo Madeiralla ja Suomella on
Hei!
Mistäköhän olisi saatavana Madeiran kartta navigaattoriin???