Vain Australiassa: loukkaantunut kenguru päätti asioida lentoaseman apteekissa
Neuvokas kenguru haki apua apteekista
Eilen Melbournen lentoasemalla apteekissa asioineet matkustajat häkeltyivät törmätessään hyllyjen välissä kenguruun. Alue jouduttiin sulkemaan hetkeksi yllätysvieraan takia.
Vielä erikoisemman tapauksesta tekee se, että kenguru oli loukkaantunut. Otus oli ilmeisesti onnistunut löytämään oikean osoitteen loikkimalla apteekkiin.
Herald Sun -uutissivuston mukaan tapaus päättyi onnellisesti, sillä kenguru saatiin kiinni ammattilaisten avulla ja se vietiin eläinlääkärien hoitoon.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Australian suosikkieläimiä on nähty Melbournen Tullamarinen lentokentällä. Tammikuussa toinen kenguru yllätti matkustajat seikkailemalla parkkialueella.
Katso videolta mitä lentoasemalla tapahtui!
Lähde: Herald Sun
Video ja kuva: YouTube / ITN