Etusivu > Aktiivilomat > Australian itärannikon parhaat palat

Suuri Valliriutta ja Ayers Rock ovat kiistatta Australian tunnetuimpia nähtävyyksiä. Niiden lisäksi maan itärannikolta löytyy monta vakiokohdetta, joissa riittää tungosta, mutta joihin tutustumista ei kannata jättää väliin.
Pikkuruinen Magnetic Island sijaitsee Queenslandin osavaltiossa, Townsvillen kaupungin edustalla.
Kaunis saari on suurimmaksi osaksi luonnonsuojelualuetta. Wallabit, opossumit, lepakot ja sadat erilaiset linnut tekevät saaresta upean kohteen rentouttavalle luontoretkelle. Kyseessä on yksi suurimmista koalansuojelualueista, joten harmaiden karvapalleroiden bongailu kuuluu täällä asiaan.
Magnetic Islandille tullaan rentoutumaan. Ratsastusretket, kalastus ja luontopoluilla patikointi ovat suosittuja aktiviteetteja. Picnic bayn edusta soveltuu uimiseen ja snorkalukseen. Illan pimetessä rannasta on lisäksi kaunis näkymä Townsvillen suuntaan.
Whitsundayn saariryhmä on yksi Australian valokuvatuimmista kohteista. Queenslandin osavaltion hurmaavat saaret kuuluvat Suuren Valliriutan maailmanperintökohteeseen.
Saarille pääsee lentäen tai vesiteitse. Liikkeelle lähdetään tyypillisesti Airlie Beachin kylästä, joka tunnetaan myös villinä bilepaikkana. Majoitus saaristossa vaihtelee laivassa yöpymisestä telttailuun ja luksushotelleihin.
Airlie Beachin matkatoimistoissa myytävät pakettimatkat ovat suosittu tapa tutustua saaristoon. Tyypillisin Whitsunday-purjehdus kestää kolme päivää. Matkalla pysähdytään esimerkiksi Haymanin, Hookin tai Whitsundayn saarille. Ruokailu ja yöpyminen aluksessa sisältyvät matkan hintaan, ja usein ohjelmaan kuuluu myös snorklausta tai laitesukellusta.
Whitsundayn saari on yksi purjehduksen vaikuttavimmista näyistä. Havupuiden peittämältä Hill Inletilta on upeat näkymät ympäristöön. Whitehaven beachilla vesi vaihtelee kirkkaasta tummansiniseen, ja tämän valkoisemmalla hiekalla pääsee harvoin makoilemaan.
Town of 1770 on saanut nimensä siitä, että juuri täältä tutkimusmatkailija kapteeni Cook aloitti löytöretkensä Queenslandin osavaltiossa. Arvaatko, minä vuonna?
Town of 1770:n ja Agnes Waterin kaksoiskaupunki tunnetaan urheilullisista aktiviteeteistaan. Varsinkin surffaus on suosittua, sillä kyseessä on itärannikon pohjoisin surffauskohde. Lisäksi surffauskurssit Town of 1770:ssa ovat suhteellisen edullisia.
Myös kajakkiretket ja kalastus ovat täällä suosittuja aktiviteetteja. Vauhdin huumaa pääsee kokemaan myös moottoripyöräretkillä. Jos matkallaan ehtii ihastella maisemia, saattaa nähdä vilauksen kengurusta tai wallabista.
Jos kaipaa vielä enemmän adrenaliinia, voi Town of 1770:ssa kokeilla leijasurffausta tai käydä laskuvarjohyppykurssin.
Miltä kuulostaisi nelivetomaasturilla huristeltava safari hiekkasaarella? Sellainen olisi tarjolla Frasier Islandilla. Saari sijaitsee Queenslandissa, Hervey Bayn kaupungin edustalla.
Matkaan voi lähteä omalla vuokramaasturilla tai valmiilla pakettimatkalla. Tarjolla on myös pakettimatkoja, joihin kuuluu sekä Whitsunday-purjehdus että Frasier Island-safari.
Jo safari itsessään on mieleenpainuva kokemus, mutta saarella on myös muutamia tunnettuja nähtävyyksiä. Indian Headin näköalapaikka ja Champagnen ranta-altaat kuuluvat näihin. Lisäksi hiekkadyynien takaa esiin tuleva Lake Wabby on kuin kangastus, ja Lake Makenzien vesi sävähdyttää kirkkaudellaan.
Saarelle lähdettäessä sekä ajo- että käyttäytymissäännöt tulee sisäistää. Rannalla ajelu on turvallista vain, jos ajoneuvonsa hallitsee. Lisäksi saarella eläivien dingojen sekä myrkyllisten hämähäkkien ja käärmeiden varalta tulee osata toimia asianmukaisesti.
Jännittävien lomakokemuksten jälkeen on hyvä päästä hieman lepäämään. Rennon elämän perässä tullaan Byron Bayyn, joka on hipahtava surffikaupunki Uudessa Etelä-Walesissa, hieman Sydneystä pohjoiseen.
Yksi Byron Bayn tunnetuimmista nähtävyyksistä on Cape Byron. Tämä on mantereen itäisin piste, jota koristaa vanha majakka. Jos paikalle osuu oikeaan aikaan, saattaa nähdä niemen ohittavia valasryhmiä tai delfiinejä.
Kasvisravintolat, joogakoulut ja ekokaupat ovat erottamaton osa Byron Bayn katukuvaa. Mielenrauhaa voi kuitenkin joutua etsimään, sillä varsinkin kesällä kaupunki on turistien suosiossa. Lisäksi kaupunki isännöi useita suosittuja festivaaleja, joihin lukeutuu esimerkiksi kesäinen Splendour in the Grass. Majoitus kannattaa siis varata hyvissä ajoin, ellei nimenomaan halua nukkua vuokra-auton takapenkillä.
Teksti: Anne Ventelä
Kuvat: Anne Ventelä, Joonas Berggren