Suojaa silmät oikein – aurinkolasien valintaopas menevälle matkailijalle

Lasivalinnassa on huomioitava muutakin kuin ulkonäkö
Kirkas auringonpaiste saattaa tehdä tepposia niille, jotka viettävät kesäpäiviä harrastustensa parissa. Golfpallo ei erotu nurmikentästä tai kesäsateesta märkä asvaltti heijastaa valon häiritsevästi motoristin silmiin. Maastoratsastuslenkillä aurinkolasit kopsahtavat pois ratsastajan päästä – kaikki nämä ovat aktiiviselle ihmiselle tuttuja ongelmia.
Aurinkolasien valinnassa ulkonäkö on tietenkin yksi kriteeri, mutta käyttötarkoituksen huomioiminen on yhtä lailla tärkeää.
Vauhtilajit vaativat eniten
Harrastusten vauhti, erilaiset tilanteet ja vaihtuvat ympäristöt saattavat asettaa aurinkolaseille erityisvaatimuksia. Lasien on pysyttävä tukevasti vauhdissa mukana ja blokattava kirkas häikäisevä valo niin, että ympäristön näkee mahdollisimman hyvin.
– Vaativimpia harrastuksia tästä näkökulmasta katsottuna ovat vauhdikkaat urheilulajit sekä lajit, joita harrastetaan poikkeavassa ympäristössä, esimerkiksi vesillä tai lumisessa rinteessä, toteaa optikko Seija Nyyssölä Synsamilta.
Hyvät aurinkolasit eivät ole vain mukavuustekijä, vaan ne saattavat vaikuttaa myös harrastajan turvallisuuteen.
– Esimerkiksi golffaria voi harmittaa, jos hän lyö hutin auringon häikäistessä. Mutta jos vaikkapa motoristia häikäisee, pahimmassa tapauksessa pyörä saattaa suistua tieltä, muistuttaa puolestaan optikko Vesa Vaine Essilorilta.
Linssien väri ja kehysten malli avainasemassa
Mitä kaikkea sitten pitää ottaa huomioon, kun aurinkolaseja hankitaan harrastuksia varten? Tärkeimmät asiat ovat kehysten muoto ja linssin väri.
– Linssin ominaisuudet vaikuttavat siihen, miten maisema näkyy aurinkolasien läpi. Esimerkiksi ruskean ja oranssin sävyisiä linssejä käytetään parantamaan kontrasteja, kun taas polarisointi vähentää kiiltävien pintojen heijastuksia ja häikäisyä. Harmaat linssit puolestaan leikkaavat tasaisesti kaikkia värisävyjä, Vesa Vaine kertoo.
– Erilaisia linssejä kannattaa ehdottomasti kokeilla liikkeessä ennen ostopäätöstä.
Aurinkolasien kehysten malli puolestaan ratkaisee sen, miten tukevasti lasit pysyvät päässä ja mahtuvatko ne esimerkiksi ratsastus- tai moottoripyöräkypärän alle.
– Hyvin istuvissa aurinkolaseissa on harrastukseen sopiva malli, hyvän mittaiset aisat ja tukevat nenäkappaleet. Ammattitaitoiselta optikolta saa apua tässäkin asiassa, Seija Nyyssölä sanoo.
Erikoislasit saa myös omilla vahvuuksilla
Harrastuksiin sopivia aurinkolaseja hankkiessa kannattaa miettiä etukäteen, millaisia ominaisuuksia oma laji vaatii linsseiltä ja kehyksiltä. Lisätietoa löytyy myös harrastusryhmiltä ja netistä, ja viime kädessä tietysti optikkoliikkeestä.
– Kannattaa muistaa, että myös erikoisaurinkolaseja saa omilla vahvuuksilla, tarvittiinpa sitten yksiteho- tai moniteholinssejä, sanoo Nyyssölä.
Näin valitset toimivat aurinkolasit
- Vauhdikkaissa lajeissa hyvin istuvat aurinkolasit pysyvät kyydissä parhaiten. Varmista, että nenäkappaleet ovat tarpeeksi tukevat ja aisat pysyvät tiiviisti korvien takana. Tällaisia lajeja voivat olla esimerkiksi juoksu, maastopyöräily, ratsastus, laskettelu ja purjehdus.
- Jos aurinkolaseja käytetään yhdessä kypärän kanssa, paras valinta ovat pistoaisat. Tällaisia lajeja voivat olla esimerkiksi ratsastus ja moottoripyöräily.
- Tarkkuutta vaativiin lajeihin kannattaa hankkia linssit, jotka parantavat kontrasteja. Tällaisia lajeja voivat olla esimerkiksi golf, maastoratsastus, ammunta ja monet palloilulajit.
- Jos harrastusympäristönä on vesistö tai luminen rinne, harrastaja saattaa hyötyä polarisoiduista linsseistä, jotka poistavat kiiltäviltä pinnoilta tulevaa häikäisyä. Tällaisia lajeja voivat olla esimerkiksi purjehdus ja laskettelu. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos harrastuksessa seurataan vaikkapa mittareita, joiden nestekidenäytössä on polarisoitu kalvo, mittari saattaa aurinkolasien läpi katsottuna näyttää mustalta.
Lähde: Synsam
Kuvat: Shutterstock, iStockphoto
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







