Melkein kuin ulkomailla! Tällaista on Ahvenanmaalla – katso 12 kuvaa
Visit Åland / Tiina Tahvanainen
Suomen matkailu
Ahvenanmaa koostuu tuhansista saarista
Ahvenanmaa on saariryhmä, joka sijaitsee Suomen ja Ruotsin välissä keskellä Itämerta. Ahvenanmaa koostuu noin 6 700 saaresta, joista 67 on asuttuja. Ahvenanmaalla asuu kaikkiaan noin 28 500 asukasta, joista lähes puolet Maarianhaminassa. Se onkin alueen ainoa kaupunki ja elinkeinoelämän keskus.
Ahvenanmaa on Suomen ruotsinkielinen itsehallintoalue, jolla on oma lippu, postimerkki ja rekisterikilvet. Ahvenanmaan virallinen valuutta on euro, mutta monet paikat ottavat vastaan myös Ruotsin kruunuja.
Ahvenanmaalla viihtyy koko perhe, ja sen sanotaankin olevan Pohjoismaiden aurinkoisin paikka. Kesällä valoisat yöt houkuttelevat telttailemaan, pyöräilemään ja melomaan. Loppukesä on myös erinomaista matkustusaikaa, sillä Ahvenanmaalla järjestetään esimerkiksi sadonkorjuujuhlia. Elokuussa myös uimavedet ovat lämpimimmillään.
Kulttuurista kiinnostuneille Ahvenanmaalla on tarjolla lukuisia museoita. Kokemisen arvoisia ovat ainakin alkuperäisessä kunnossaan säilynyt suuri purjelaiva S/V Pommern, merenkulkumuseo, Kastelholman linna sekä valokuvamuseo.
Herkuttelijalle Ahvenanmaa tarjoaa pieniä kahviloita sekä ravintoloita, joissa voi maistella paikallisia luomuherkkuja. Ahvenanmaalla ei voi käydä maistamatta paikallista pannukakkua.
Tällainen on kesäinen Ahvenanmaa – katso kuvat!












Lue lisää: Kymmenen vinkkiä Ahvenanmaalle
Kuvat: Visit Åland / Tiina Tahvanainen, Heidi Ikonen, Ingmar Eriksson
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja
Onko tämä salainen mökki koko Suomen paras majapaikka? Pääsee vain, jos vuokraa käyttöönsä koko saaren
Missä yöpyä Maarianhaminassa? Hotellivinkit Ahvenanmaan pääkaupunkiin
Aktiiviloma Ahvenanmaalla – viisi lajia, joiden avulla otat kaiken irti saariston luonnosta
Mitä tuliaiseksi Ahvenanmaalta? Poimi vinkit paikallisten herkkujen ja tuotteiden äärelle
Vietä herkutteluloma Ahvenanmaalla – ravintolavinkit matkalle
Mikä on paras tapa matkustaa Ahvenanmaalle? Kolme vaihtoehtoa
Ahvenanmaalla vietetään syksyllä sadonkorjuujuhlia – lähde herkuttelumatkalle erikoisristeilyllä
Maarianhamina hurmaa matkailijan jo yhdessä päivässä – katso vinkit kaupunkiin