Risteillen Jangtse-joella
Huikeita maisemia laivan kannelta
Jangtsejoki virtaa noin 200 kilometrin matkan Qutanin, Wuxian ja Xilingin rotkojen läpi. Rotkot ja solat tarjoavat unohtumattomia näkymiä. Solien kohdalla kameran kannattaa aina olla toimintavalmiudessa: siinä missä yksi niistä on kuin uhkaavan rosvolauman pesäpaikka, toinen on silmiä hivelevän kaunis ja kolmas rauhallinen keidas.
Jangtse laskee Tyyneen valtamereen Shanghain kohdalla, joten mikä olisikaan sopivin päätepiste Jangtsejoen maisemille kuin Shanghain vilkas kaupunkikuva.
Kiertomatka Jangtse-joen maisemissa
Suomessa Jangtse-jokiristeilyjä järjestää matkatoimisto Traveller. Viidentoista matkapäivän aikana kuljetaan paikasta toiseen niin lentokoneilla, autoilla, junilla kuin risteilyaluksella.
Jangtse-joen risteilymatka alkaa lennolla Helsingistä Pekingiin, missä odottavat kulttuuriaarteet ja värikäs ihmisvilinä. Kaupungissa tutustutaan parin päivän aikana esimerkiksi Kiinan muuriin, Kesäpalatsiin, Taivaallisen rauhan aukioon ja Kiellettyyn kaupunkiin.
Pekingistä matka jatkuu Zhengzhouhin. Zhengzhouhissa tutustutaan Shaolin luostariin, jossa on mahdollista ihailla aseettomin taistelu- tai taiji-esitystä, sekä Luoyangin yhä asutettuihin luola-asumuksiin. Matka vie myös Luoyangiin ja Xi’aan ihailemaan Unescon maailmanperinnelistalla olevan Tuhannen Buddhan Longmen tuhansia patsaita ja luolia, Xi´anin museota sekä vanhan kaupungin muureja.
Kahdeksas matkapäivä taitetaan lentomatkalla Chongqingiin, missä majoitutaan Jangtsella seilaavalle President-alukselle.
Risteilyn lähtöpiste on Chongqing
Jangtsen risteily lähtee Chongqingin satamasta ja pian onkin vuorossa ensimmäinen risteilyn retkistä, eli matka Fengdun Kummitusten kaupunkiin. Risteilypäivien aikana vieraillaan lukuisissa mielenkiintoisissa kohteissa ja risteillään upeiden solien läpi.
Solista ensimmäinen on Qutangin dramaattisien, pystysuorien kallioseinämien reunustama rotko. Toisena voi ihailla kaunista Wuxianin rotkoa, jota reunustavia vuoria kutsutaan “Jangtsen jumalattariksi”. Kolmas sola on 76 kilometriä pitkä ja rauhallinen Xiling. Solassa sijaitsee esimerkiksi “Kolmen matkaajan hauta” ja Huangling-temppeli.
Risteilyn saavuttua päätepisteeseensä Yichangin satamaan 12. matkapäivänä, lennetään seuraavaksi Shanghaihin, mistä matka jatkuu Suzhoun kuuluisaan puutarhakaupunkiin. Täällä matkaohjelmassa on esimerkiksi vierailu Suzhoulaisessa silkkikutomossa, sekä vierailu kanaalien kirjomassa vanhassa kaupungissa.
Puutarhakaupungista siirrytään suurkaupunkiin, ja Shanghai tarjoaakin paljon nähtävää. Kaupungissa voi kuluttaa aikaa haluamallaan tavalla: shoppaillen, kävelyretkellä The Bund-rantakadulla tai Nanjing Road ostoskadulla. 14. matkapäivänä vieraillaan 421 metriä korkeassa Jinmao-pilvenpiirtäjässä, jadesta tehdyssä Buddhan temppelissä ja Yu-puistossa. Seuraava, eli 15. matkapäivä vie lentokentälle ja lennolle kohti Suomea.
Omatoimisesti jokiristeilylle
Traveller-matkatoimiston kautta voi varata myös pelkän Jangtse-joen risteilyn. Traveller Oy edustaa Suomessa kiinalaista Jangtze jokiristeily-yhtiötä, ja tarjoaa edullisia Jangtse-jokiristeilyjä President-aluksilla. Risteilyn ympärille voi matkatoimiston avustuksella rakentaa myös lisäohjelmaa.
Hienot Jangtse-jokiristeilyt Chongqingin ja Yichangin välillä tarjoavat silmäniloksi Jangtsen parhaita paloja, joihin lukeutuvat esimerkiksi kolme jyrkkää solaa ja suuren patotyömaan, sekä ohjelmiin kuuluvat tai maksulliset sivujokien retket. Risteilyllä voi ihailla satumaisia näköaloja, luonnon ihmeellisyyksiä ja syviä laaksoja, vuolaasta Jangtsesta puhumattakaan.
Lisätietoja Jangtsejoen risteilyistä antaa Traveller-matkatoimisto.