Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Kiina

Chongqing - jättikaupunki keskellä Kiinaa

Kirjoittajan oletuskuva
Päivitetty: 05.02.2015
Teollisuuskaupunkina tunnettu Chongqing ei ole ainoastaan bisnesmatkailijoiden kohde, sillä valtavasta suurkaupungista löytyy runsaasti puuhaa myös tavalliselle kaupunkilomailijalle.

Jättikaupunki keskellä Kiinaa

Oli kyse sitten mausteisesta ruuasta, suloisista pandoista tai yli tuhatvuotisista nähtävyyksistä, Tiibetin ylängön laidalla sijaitseva Chongqing tarjoaa paljon koettavaa.

Syvässä laaksossa keskellä Kiinaa sijaitseva Chongqing on yksi maan nopeimmin kasvavista kaupungeista – ja jo nyt yksi suurimmista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Chongqingin kasvu alkoi toisen maailmansodan aikana, kun monet tehtaat muuttivat sisämaahan turvaan sodan melskeiltä. Jo aiemmin keskeinen sijainti oli tehnyt Chongqingista tärkeän kauppapaikan ja teollisuuden kasvu jatkui kaupungissa myös maailmansodan jälkeen. Nykyisin Chongqingin tehtaissa valmistuu kaikenlaista, mutta myös perinteisemmät elinkeinot ovat kunniassa. Alueen peltomailla viljellään muun muassa riisiä sekä appelsiineja.

Kaupungista on jokiyhteys Jangtsea pitkin Shanghaihin. Jangtse-joen maisemien ihailu onkin Chongqingiin matkaavien keskuudessa suosittu ajanviete. Tunnetuimpia kaupungin nähtävyyksistä ovat lukuisat museot sekä hieman kauempana sijaitsevat Dazun kallioveistokset.

Katuvilinää Chongqingissä

Subtrooppinen ilmasto

Chongqingissa vallitsee subtrooppinen ilmasto ja kaupungissa on usein sumuista. Vuoden keskilämpötila liikkuu hieman 20 asteen alapuolella.

Parasta matkustusaikaa Chongqingissa ovat kevät ja syksy, jolloin ilmasto on lempeimmillään. Kesät ovat Chongqingissa usein tukahduttavan kuumia kun lämpötilat kohoavat kaupungissa yli 30 asteeseen. Talvet puolestaan ovat leutoja keskilämpötilan tippuessa kuuteen plusasteeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Museoita ja erikoisuuksia

Chongqing ympäröivine alueineen tarjoaa paljon nähtävää matkailijalle. Kaupungista löytyy esimerkiksi lukuisia museoita, joista monet liittyvät tavalla tai toisella toiseen maailmansotaan. Kevyempien aiheiden ja erikoisten nähtävyyksien ystävä taas ei jätä väliin vierailua maailman suurimmassa yleisessä WC:ssä.

Vaikka kaupunki tunnetaan nykyisin teollisuuden keskuksena, on Chongqingilla hyvin pitkä ja rikas historia. Alueen kulttuurihistoriallisiin nähtävyyksiin lukeutuvat esimerkiksi yli tuhannen vuoden takaiset Dazun kallioveistokset.

Myös eläintenystävät viihtyvät Chongqinissa. Harva Kiinassa vieraileva voi vastustaa kiusausta tutustua maan tunnetuimpiin söpöläisiin eli pandoihin. Chongqinissa tähän on hyvä mahdollisuus kaupungin suuressa eläintarhassa ja isopandojen tutkimuskeskuksessa.

Tulinen hot pot -kaupunki

Ruokamatkailija viihtyy loistavasti Chingqingissa. Suurkaupungin lukemattomat ravintolat ja Sichuanin alueen tulinen ruoka saavat veden kielelle myös vaativimmalle kulinaristille.

Chongqingia kutsutaan Kiinan hot pot -pääkaupungiksi, ja kaupungissa voikin nauttia tästä ruokalajista esimerkiksi Hot Pot -festivaalilla. Chongqingissa on myös hyvin vilkas iltaelämä.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN CHONGQINISSA

Chongqing

Suorat lennot Suomesta

Chongqingin lentoasema sijaitsee noin 30 kilometrin päässä kaupungin keskustan pohjoispuolella.
Suoria lentoja Suomesta Chongqingiin tarjoaa Finnair ainoana eurooppalaisena lentoyhtiönä. Meno-paluulennot Chongqingiin maksavat noin 600 – 1600 euroa ja yhdensuuntainen lento kestää 8-9 tuntia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Chongqingin hotellit

Chongqing on kasvava suurkaupunki, josta löytyy paljon hotelleja. Liikematkailijoille on tarjolla paljon keskeisillä paikoilla sijaitsevia tasokkaita majapaikkoja ja budjettimatkailijoille edullista majoitusta.

Hotellihinnat vaihtelevat noin 20 eurosta keskimäärin 120 euroon halutusta tasosta riippuen.

Liikkuminen Chongqingissa

Chongqing on yksi Kiinan talouden keskeisistä kaupungeista ja liikenteellinen solmukohta, josta on hyvät lento- ja rautatieyhteydet muualle Kiinaan ja Aasiaan.

Chongqingissa on varsin kattava julkisen liikenteen verkosto, johon kuuluvat metro, rautatie ja bussiverkosto. Kaupungin metro on hyvä keskusta-alueella liikuttaessa ja järjestelmää suunnitellaan kehitettäväksi tulevina vuosina. Kauempana sijaitseville nähtävyyksille pääsee kätevästi bussilla.

CHONGQINGIN NÄHTÄVYYDET

Chongqing

Dazun kallioveistokset

Unescon maailmanperintölistalta löytyvät Dazun kallioveistokset ovat yksi Chongqingin alueen tunnetuimmista nähtävyyksistä, jotka sijaitsevat noin 160 kilometrin päässä kaupungista. Osa veistoksista on peräti 1 400 vuotta vanhoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yangtze-joki

Chongqing toimii lähtöpaikkana Yangtze-jokea pitkin kulkeville risteilyille. Jokiristeilyt tarjoavat upeita maisemia ja kulkuyhteyden Shanghaihin.

Northern Hot Springs Park

Luonnosta, luonnonläheisyydestä ja temppeleistä nauttivat voivat siirtyä Chongqingin keskustan hulinasta 50 kilometrin päähän rauhoittumaan Northern Hot Springs Parkiin. Pääsymaksu puistoon on pari euroa.

Maailman suurin yleinen WC

Chongqingissa sijaitsee maailman suurin yleinen WC, josta löytyy tuhat erilaista WC-tilaa. Yangrenjien varrella sijaitseva WC-talo tarjoaa myös rauhoittavaa musiikkia ja television katselua, joten täällä vessassa voi viivähtää tavallista pidempään.

CHONGQINGIN PARHAAT

Kiinan lippuja Chongqingissä

Kokeile näitä Chongqinissa

  1. Retki Dazuun
  2. Jangtse-joen risteily
  3. Hot pot –festivaali

Chongqinin miinukset

  • Usein sumuista
  • Kesällä kuumuus voi olla tukahduttava

Lisätietoa

Chongqingin kaupungin virallinen sivusto
Travel China Guide

Kuvat: Finnair