Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

ljubljana

Ljubljanan nähtävyydet – nämä näin ensimmäisellä kerralla

Usein kannattaa luottaa vaistoonsa. Onneksi tein näin muutama vuosi sitten. Tällöin olin puoli vuotta Erasmus-vaihdossa Saksassa. Tuolloin tein matkan Slovenian Mariborin kaupunkiin. Tykkäsin kaupungista, mutta se ei tehnyt suurta vaikutusta, mutta jokin jäi silti kaivelemaan. Päätin matkustaa maahan uudestaan ja nykyään maa on yksi suosikkini. Sloveniassa upeinta on mielestäni luonto, joten varasin turistikierroksen, johon sisältyi vierailu mm. Bled-järvelle. Tukikohdakseni valitsin maan pääkaupungin Ljubljanan.

DSCN8407

DSCN8414

DSCN8488

DSCN8694

Ljubljana on pieni ja suloinen, varmasti myös Euroopan turvallisin pääkaupunki. Kaupungin nähtävyydet kiertää päivässä, mutta voin suositella parin päivän visiittiä. Kaupunki on elävä ja varmasti kaikenlaisia tapahtumia on kuukausittain tai jopa viikottain. Kun vierailin kesäkuussa kaupungissa samaan aikaan meneillään oli jonkinlaiset musiikkifestivaalit, valoteoksia, Mamma Mia -musikaalin harjoitukset, joita kurkkailin aidan raosta, sekä ruokamarkkinat. Listaan tähän lyhyesti Ljubljanan nähtävyyksiä, jos haluat lukea turistikierroksestani pääkaupungin ulkopuolelta palaa blogiini myöhemmin lukaisemaan myös se.

Linna

Jos haluaa nähdä kaupungin yläilmoista, siihen tarkoitukseen ehdoton paikka on keskiaikainen linna. Linnalle voi kävellä tai sitten ottaa funikulaari, joka muutamassa hetkessä vie ylös. Linnan sisällä en käynyt, mutta paikalla olevassa kirkossa tai pienessä kappelissa tulin käyneeksi. Paikka on viehättävä ja sieltä muistaakseni löytyy muutama kahvila tai ravintola, joita en kyllä tullut testaanneeksi. Kuvassa on ainakin selkeästi terassin tuoleja.

DSCN8349

DSCN8361

DSCN8362

DSCN8347

Silta

Jos on välttynyt näkemästä lohikäärmeet, jotka koristavat yhtä Ljubljanan silloista, niin on varmasti välttynyt näkemästä sen melko olennaisen kaupungista. Rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että en muista miksi kaupungin silta on koristeltu lohikäärmeillä, mutta varmasti pienellä googlettelulla tämä tieto löytyisi. Kuten jo mainitsinkin, kaupunki vaikuttaa olevan superturvallinen, joten menin katsomaan lohikäärmeitä myös illalla, jolloin silta oli kuin suoraan jostain taikamaailman elokuvasta. Ihana tunnelma!

DSCN8410

DSCN8408

Värikäs alue

Jos pitää Vilnan Uzipizin tai Kööpenhaminan Christianian alueista, kannattaa vierailla Ljubljanan Metelkovassa. Alue on värikäs graffitteineen. Olen vähän ujo kiertelemään tälläisillä alueilla yksikseni, vaikka rakastankin juuri tälläisiä taiteellisia ja boheemeja paikkoja. Sain kyllä aivan rauhassa kuvailla, vaikka ”paikallisia” oli ulkona.

DSCN8461

DSCN8455

DSCN8460

DSCN8447

Museo ja puisto/valokuvanäyttely

Matkoillani pyrin käymään ainakin yhdessä museossa ja usein tämä museo on modernin taiteen museo. Ljubljanassa vierailinkin kaupunginpuiston ”Tivoli Parkin” lähellä sijaitsevassa modernin taiteen museossa. Museosta mieleeni jäi ainakin nojatuoli, jonka yhteydessä oli kuulokkeet. Tiuoliin sai istua kuulokkeet päässä ja painamalla nappuloita tuolista kuuli erilaisia rentouttavia ääniä, kuten vaikka sateen ropinaa. Oli aika hienoa istua siinä, lisäksi aurinkoisena päivänä ihmisiä oli todella vähän museossa, niin sai aivan rauhassa nauttia. Puistossa taide jatkui, sillä siellä oli esillä ympäri maailmaa otettuja erilaisia valokuvia.

DSCN8394

DSCN8395

DSCN8398

Seuraathan jo somessa?
Instagram
Facebook
Twitter

DSCN8417

TOP10 suosikkikaupunkini

Olen useammassakin blogissa nähnyt listauksia matkabloggaajien suosikkikaupungeista ja päätin nyt vihdoin tehdä oman listani, kun sopivat kymmenen suosikkikaupunkia maailmalta löytyi. Suurin osa kaupungeista sijaitsee Euroopassa ja tämä ei tullut kyllä itselleni yllätyksenä, nautin eniten matkustelusta monipuolisessa Euroopassa. Euroopassa pyrinkin vierailemaan jokaisessa valtiossa. Katsotaan kuinka kauan tähän menee. Tässä nämä suosikkikaupunkini:

I) Berliini

Berliini on suosikkikaupunkini monesta syystä. Olen nämä syyt aiemminkin kertonut, mutta voin kerrata ne vielä. Berliini oli ensimmäinen kaupunki, johon lensin yksin. Sieltä aloitin Interrail-reissuni ja varmasti siksi kyseinen kaupunki on niin lähellä sydäntäni. Toki itse kaupunki teki vaikutuksen. Mitä enemmän opin kaupungista sitä enemmän siitä olen kiinnostunut. Berliini ei todellakaan ole kaunis kaupunki, mutta viihdyn ehkä enemmän boheeminen, ”taiteilijahörhöjen” ja graffittien parissa kuin vaikka hienossa ravintolassa kuuntelemasa pianomusiikkia. Tietysti myös rakastan saksan kieltä, siksi jokin Saksan kaupunki on oltava ykkönen.
Berliinissä olen käynyt tuon vuoden 2009 Interrail-reissun jälkeen useasti, mutta en muista tarkkaa määrää. Luultavasti neljä-viisi kertaa. Haaveenaani on joskus asua Berliinissä esimerkiksi kesä.

DSCN6188

DSCN6937

Nämä muut kaupunkit eivät ole järjestyksessä, koska se nyt on vain mahdoton tehtävä.

II) Kaunas

Hullunkurista sanoa näin Berliinin jälkeen, mutta tykkään enemmän pienemmistä kaupungeista kuin pääkaupungeista/suurkaupungeista. Kaunas oli helppo ottaa haltuun, kaupunki oli kauhean suloinen ja edullinen kohde. Myös henkilökunta oli ystävällistä hostellissa. Tapasin myös liettualaisen kaverini täällä, joten sekin varmasti teki kaupungista mieleenpainuvamman. Löysin myös vanhastakaupungista suloisen Pikku Prinssi magneetin.

DSCN3276

DSCN3288

DSCN3372

III) Hakodate

Japani on täynnä kiinnostavia ja kauniita kaupunkeja, mutta Hakodate vei sydämeni. Tämä melko pieni kaupunki sijaitsee Hokkaidossa eli pohjoisessa. Olisi mielenkiintoista vierailla kaupungissa talvella. Täällä on käytössä ratikkalinjat ja upeita viktoriaanisia taloja, ehdottomia suosikkejani!

IV) Tampere

Suosikkikaupunkini Suomessa on Tampere, jossa asuin kolme vuotta, joten tunnen mielestäni kaupungin melko hyvin. Mielenkiinnolla luen esimerkiksi raitiolinjauutisia ja mielelläni vierailisin kaupungissa vuosittain. Tämän vuoden Matkamessuilla voitin EB:n pisteella bussiliput, joilla ajattelin vierailla Tampereella. Tosin liput ovat voimassa ainoastaan kesäkuuhun asti ja vatsa kasvaa kovaa vauhtia, joten en ole varma saanko lippuja käytetyksi ennen vauvelin syntymää.

näsilinna 045

näsilinna 015

V) Bern

Olen käynyt vain nopealla vierailulla Sveitsin pääkaupungissa, kun tein muutamia viikkoja vapaaehtoistyötä Zürichin vierellä sijaitsevassa kylässä. Tuonne Berniin meille tuli ”paikallisopas”, paikallinen opiskelija, joka toimi myös meidän vapaaehtoisten ”koordinaattorina”. Meidän pieni seitsemän hengen porukka varmasti ehtikin nähdä kaikki Bernin nähtävyydet. Olen kirjoittanut tuosta ajasta esimerkiksi täällä, täällä ja täällä.

VI) Bamberg

Rakas Erasmus-vaihtokaupunkini! Bamberg on Baijerin tai Frankenin helmi. Pieni, mutta niin kiinnostava, kaunis ja vanha. Olen miettinyt kaupunkia paljon vaihtoajan jälkeen ja suorastaan ikävöinyt takaisin. Ihanaa, että sain elää tuon ajan. Jos opiskelijavaihto kiinnostaa, niin en voi suositella kuin lähtemistä!

DSCN0751

DSCN0743

DSCN0752

DSCN8844

VII) Manchester

Vilkas mehiläiskaupunki, jossa olen vieraillut jo kahdesti. Ensin elokuussa 2016 matkalla Lontoosta Skotlantiin ja toisen kerran, kun lempibändini esiintyi saman vuoden joulukuussa. Tamperehan on saanut lempinimensä Manse juurikin tästä työläiskaupungista. Siitä asti, kun tämän jutun kuulin, olen halunnut vierailla Manchesterissa ja huomasinkin muutamia yhtäläisyyksiä. Tosin Tampereella ei ainakaan vielä ole Gay Villagea tai Chinatownia. Manchesterin Chinatown on kyllä pienin näkemäni, mutta Gay Village on todella viehättävä alue kanaalin vieressä. Olen vain pari kertaa kävellyt ohi, koska en ole uskaltanut yksin viettää siellä enempää aikaa, mutta suunnitelmissa on! Toivottavasti pääsen katsomaan lempibändiäni uudestaan kaupunkiin joulukuussa 2018, lippuja tosin myydään jo!
En osaa oikeastaan kertoa miksi Manchesteriin kannattaisi matkustaa tai onko siellä jotain erikoista mitä muualta ei löydä, koska kaupunki on tärkeä asioista, joita en osaa selittää. Nautin vain siellä olosta todella paljon ja haluan oppia tuntemaan kaupunkia enemmän. Vinkkinä, kannattaa laittaa Unfoldtheday seurantaan Instasta, jos Manchester kiinnostaa.

DSCN6615

DSCN6623

DSCN9570

DSCN6641

DSCN6635

VIII) Dublin

Pidin Dublinista heti, kun siellä vierailin. Mielestäni paljon kivempi kuin Lontoo, tosin nyt Lontoo on päässyt tälle top10 listalle. Irlantilaisten aksentista en saa kyllä yhtään selvää. Mieluusti matkustan kaupunkiin joskus uudestaan.

IX) Ljubljana

Slovenian pääkaupunki on mielestäni Euroopan turvallisin. Kävelin ilman huolenhäivää myöhään iltaisin katsomaan paikkoja. Myös lohikäärmesillat, korkeuserot ja komptakti koko miellyttivät. Täällä ei ehkä viikkoa saisi kulumaan, toisaalta epäilen vähän kulttuuritarjonna olevan vilkasta, mutta ehdottomasti haluan matkustaa joskus kaupunkiin uudestaan.

DSCN8347

DSCN8380

DSCN8379

DSCN8407

DSCN8446

X) Lontoo

Yhteenvetona voisi sanoa, että pidän pienistä kaupungeista, jotka on helppo ottaa haltuun tai suurista, jossa on toimiva julkinen liikenne ja kulkea voi minne vain. Luontoa tärkeämpää on kulttuuri, esimerkiksi museot, tapahtumat kaupungissa tai katutaide. nämä kaikki löytyvät ainakin Lontoosta. Olen kaupungissa vieraillut ehkä neljä-viisi kertaa, mutta löydän sieltä aina jotain uutta. Tietysti pitää, jos suinkin vain ehtii, käydä Camden Townissa. Huippupaikka!

Löytyykö samoja kaupunkeja listalta?