Hyppää sisältöön

Hainan on Kiinan salainen paratiisisaari

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.07.2012
Turistit ovat alkaneet löytää tiensä kiinalaisten Hainanille. Japanilaisten ja venäläisten vanavedessä tulevat länsimaalaiset lomailijat.

Itä-Aasian tropiikissa

Hainan on Kiinan eteläisin osa. Saari sijoittuu samoille leveyspiireille Filippiinien ja Vietnamin pohjoisosien kanssa. Hainania ympäröi Etelä-Kiinan meri ja saaren länsipuolta suojaa Vietnamin muodostama lahti.

Sää Hainanilla on vuoden ympäri lämmin kuin Karibialla, tosin talvella saarelle voivat iskea monsuunisateet. Rannikkoseudut kärsivät sateista huomattavasti vähemmän kuin saaren sisäosat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sesonki tammi-helmikuussa

Erityisesti aasialaiset suosivat Hainania sen sijainnin takia. Mantereella asuvat kiinalaiset rynnistävät sinne lomien aikaan suurella joukolla.

Pahin rysä Hainan on kiinalaisen uudenvuoden aikaan tammi-helmikuun vaihteessa. Keväästä kesän loppuun Hainanilla on hiljaista ja hinnat hotelleissa halvempia.

Sanya kasvattaa suosiotaan

Hainanin ja koko Kiinan eteläisin paikka Sanya on muodostunut saaren johtavaksi turistikeskukseksi. Hotelleita alettiin rakentaa alueelle kunnolla 2000-luvun alkuvuosina. Sanyalla majoitutaan lähes yksinomaan näihin uusiin ja suuriin hotellikomplekseihin.

Sanya Bayn Sanya City on tyypillinen kiinalainen kaupunki, jonka viereiset rannat vetoavat mannerkiinalaisiin. Vieressä sijaitseva Da Dong Hai viehättää monia venäläisiä matkailijoita, ja Yalong Bay taas näistä kolmesta kansainvälisin ranta-alue.

Retkiä bussilla ja pyörällä

Hainanin itäosissa on niin ikään upeita palmujen varjostamia rantoja. Hotellikeskusten lisäksi seikkailumielellä liikkuva matkailija voi yrittää löytää oman hiljaisen poukamansa. Paras tapa etsiä on hypätä pyörän selkään ja ajella rantaviivan läheisyydessä. Hyvä paikka aloittaa on Bo’aon kylä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Saaren keskiosissa on riisiviljelmiä ja vehreää luontoa. Alue on saaren koskemattominta ympäristöä ja mielenkiintoinen samoilukohde rantojen vastapainoksi. Pikkukaupunkien ympäristössä sijaitsee vesiputouksia ja kuumavesilähteitä.

Toisenlaisia viheriöitä kaipaaville Hainanilla on lähemmäs parikymmentä golfkenttää. Kenttiä on lähinnä rantakohteiden ympäristössä.

Hainanin sisäinen joukkoliikenne on kätevä tapa tehdä päiväretkiä. Bussimatka Sanyasta Haikoun kaupunkiin kestää kolme tuntia.

Haikou on lähes miljoonan ihmisen kaupunki, jossa on kaikki palvelut, joita lomailija voi tarvita. Haikoussa kannattaa hoitaa raha-asiat kuntoon ennen kuin suunta rantakohteisiin, joissa rahan nostaminen tai vaihtaminen ei välttämättä onnistu.

Mantereen kautta Hainanille

Suomesta järjestetään pakettimatkoja Sanyaan. Omatoimisesti Hainanin saarelle on helpoin matkustaa manner-Kiinan kautta. Haikoun lentokentältä on hyvät yhteydet Kiinan suurkaupunkeihin sekä Hongkongiin ja Macaoon.

Kantonista kulkee saarelle myös juna, jonka päätepysäkki on Haikoussa. Vesiteitse saarelle pääsee Kantonista. Myös Vietnamista on mahdollista päästä laivalla Hainanille.

Anna Lehto

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Machu Picchu, Peru

Maailman seitsemän uutta ihmettä – upeat kohteet on nähtävä kerran elämässä

Vinkit syömäpuikkojen käyttämiseen

Vältä mokat syömäpuikoilla – 10 virhettä, joihin on helppo sortua

Joko tunnet tämän Kiinan naapurin? Kuusi syytä matkustaa Taiwaniin

Tiesitkö tämän viattomalta tuntuvasta lemmenlukosta? Osassa näistä 8 sillasta lukon kiinnittäminen tietää sakkoja

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja