Hae äkkilähtöjä
hero taustakuva

Leffojen lentomatkoilla katastrofit seuraavat toisiaan

artikkelin kuva
Matkailumedia
Turvavyö kiinni, selkä ryhdikkäästi istuinta vasten ja purukumi leukojen väliin. Hollywoodin lennoilla edessä on toinen toistaan hurjempia vastoinkäymisiä.
Teksti: Riikka Krenn
Päivitetty: 05.12.2011
facebook   whatsapp

Vapautuvan vangin vaikea kotimatka

Con Air (1997)

Cameron Poe (Nicolas Cage) on istunut vahingossa tehdystä taposta telkien takana viimeiset kahdeksan vuotta. Nyt tuomio on lusittu loppuun ja edessä paluu kotiin vaimon ja vankila-aikana maailman putkahtaneen tyttären luo.

Kotimatka lennetään Jailbird-koneella, jonka matkustajina on toiseen vankilaan siirrettäviä vaarallisia elinkautisvankeja. Cyrus ”Virus” Grissomin (John Malkovich) johtama vankijoukko onnistuu saamaan yliotteen virkavallasta ja kaappaa koneen haltuunsa.

Tehdäkseen tyhjäksi rikollisten suunnitelmat ja päästäkseen kotiin ex-sotilas Cameron aloittaa yhden miehen vastarinnan hoksottimien ja lihaskunnon voimallisella yhdistelmällä.

Matkustajat nousevat terroristeja vastaan

United 93 (2006)

United 93 kertoo tosipohjaisen tarinan 11.9.2001 Yhdysvalloissa kaapatusta neljännestä lentokoneesta, jonka matkustajat onnistuivat estämään terrori-iskun.

World Trade Centerin iskuista kuultuaan matkustajat nousivat kapinaan kaappareita vastaan. Lopulta tilanne johti tuhoisaan maahansyöksyyn Pennsylvaniassa.

United 93 kuvaa dramaattisen aamun tapahtumia varsin reaaliaikaisesti ja koruttomasti. Kohtaukset sisältä lentokoneesta vuorottelevat hektisen lennonjohdon ja armeijan tukikohdan tapahtumien kanssa.

Dokumenttimaisessa elokuvassa ei ole tiettyjä päähenkilöitä, vaan kaikki hahmot pääsevät tasaisesti esille.

Lentokammoisen sotilaslentäjän paluu ohjaksiin

Hei me lennetään! (1980)

Pähkähullussa komediaklassikossa entinen sotilaslentäjä Ted Striker (Robert Hays) lähtee mukaan rakkaansa (Julie Hagerty) emännöimälle lennolle Los Angelesista Chicagoon pelastaakseen parisuhteensa.

Kanssamatkustajansa romanttisilla muisteloillaan kirjaimellisesti kuoliaaksi tylsistyttävän Strikerin lisäksi koneen matkustajakanta on värikästä: lapsipotilas sairaalasänkyineen, hädin tuskin englanniksi tunnistettavaa slangia vääntävä afroamerikkalaiskaksikko, talouslehtien maailmaan syventynyt pikkupoika ja kummallinen tohtori Rumack (Leslie Nielsen).

Kun henkilökunta sairastuu syötyään pilaantunutta ruokaa, koneen ohjaaminen jää sodassa lentokammon saaneen Strikerin harteille.

Täysin päättömällä lentokonematkalla tilanteet muuttuvat joka minuutti ja autopilottikin paljastuu pumpattavaksi nukeksi.

Yhdysvaltain presidentti taistelussa konekaappareita vastaan

Air Force One (1997)

Maailman mahtavin mies, Harrison Fordin esittämä Yhdysvaltain presidentti matkaa Air Force One -koneellaan Venäjältä kotiin.

Kyytiin on onnistunut livahtamaan myös joukko toimittajiksi tekeytyneitä terroristeja, jotka kaappaavat koneen ja vaativat Yhdysvaltoja vapauttamaan vangitun Kazakstanin diktaattorin Ivan Radekin (Jürgen Prochnow).

Presidentti välttää täpärästi kiinnijäämisen ja aloittaa taistelun terroristeja vastaan pelastaakseen muun muassa kyydissä olevan perheensä. Tehtävää auttaa sopivasti se, että presidentti sattuu olemaan entinen sotilas.

Ruuma on lastattu käärmeillä

Snakes on a Plane (2006)

Havaijilla lomaileva Sean (Nathan Phillips) näkee tahtomattaan mafian tekemän murhan. FBI-agentti Neville Flynn (Samuel L. Jackson) ottaa Seanin suojaansa lennättääkseen tämän todistamaan oikeudessa gangstereita vastaan.

Roistot saavat vihiä ja päättävät estää lentokoneen perillepääsyn lastaamalla koneen täyteen tappavan myrkyllisiä käärmeitä. Katastrofi on valmis.

Päivän voi enää pelastaa vain Jacksonin tyylilleen uskollisesti esittämä agentti kuolemattomine repliikkeineen.

Teksti: Mete Sasioglu
Kuvat: Touchstone Pictures, Universal Pictures, Paramount Pictures, Columbia Pictures, New Line Cinema

Yksi kommentti (1) Jätä kommentti

  1. ei mikään näistä ,paras on tositapahtumiin perustuva Alive


  2. Jätä kommentti

    Kommentoi nimimerkillä tai tai kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.