Hyppää sisältöön

Kiinnostaako Titanicin traaginen tarina? Vielä ehdit Tallinnan suurnäyttelyyn

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 24.03.2014
Tallinnan suosittu Titanic-näyttely jatkuu vielä viikon ajan.

Vielä ehdit Titanic-näyttelyyn

Tallinnan merenkulkumuseossa on vielä viikon ajan esillä jättinäyttely Titanic: Tarina, löydöt, legendat. Lennusadam eli Lentosatama vastaanotti amerikkalaisen tuotantoyhtiö Premiere Exhibitionsin kiertävän näyttelyn marraskuussa.

Näyttelyssä käydään läpi vuonna 1912 neitsytmatkallaan uponneen Titanicin tarina aluksen suunnittelusta ja rakentamisesta sen traagiseen onnettomuuteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Esillä on muun muassa Titanicilta pelastettuja astioita, vaatteita ja esineitä – yhteensä yli 200 tavaraa. Näyttelyyn astutaan aluksen hyttikäytävän jäljitelmää pitkin.

Kävijä voi tutustua aluksen ruokalistaan, nähdä näyttelyä varten rakennetut ensimmäisen ja kolmannen luokan hytit ja ihastella laivan alkuperäisen portaikon jäljennöstä, joka on tuttu näky vuoden 1997 Titanic-elokuvasta.

Näyttelyssä selviää myös moni Titaniciin ja sen turmaan liittyvä kysymys. Miksi aluksella ei ollut riittävästi pelastusveneitä ja miksi osa matkustajista kieltäytyi venekyydistä? Kuinka monta suomalaista menehtyi turmassa? Väitettiinkö aluksen todella olevan uppoamaton?

Tallinnan Titanic-näyttely

Koe Titanic Tallinnassa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jokainen kävijä saa maihinnousukortin, johon on painettu jonkun aluksella mukana olleen matkustajan nimi ja tämän tarina. Näyttelyn lopussa voit tarkistaa, jäikö maihinnousukorttisi henkilö henkiin.

Huomioi nämä asiat

Paikan päällä kannattaa varautua jonottamaan – näyttely on osoittautunut erittäin suosituksi Tallinnassa. Jonojen venyessä pitkiksi kävijöille tarjoillaan ulkona ilmaista teetä.

Näyttelyssä on runsaasti kiinnostavaa tekstiä, joka on kirjoitettu viroksi, englanniksi ja venäjäksi. Tietoiskut eivät siis ole saatavilla suomen kielellä.

Lentosataman Titanic-näyttely

Lentosatamaan on Tallinnan satamasta parin kilometrin matka. Näyttely on avoinna 31. maaliskuuta saakka.

Lue Rantapallon bloggaajien kokemuksia Titanic-näyttelystä!

Maria Hietala

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lapsiperheen vinkit Tallinnaan

Lasten kanssa Tallinnassa – kaikki mitä tarvitset onnistuneeseen matkaan

Jägalan vesiputous

Tiesitkö jo tästä? Tallinnasta on helppo tehdä retki upealle vesiputoukselle – katso kuvat

Risteilyt Tallinnaan

Näin pääset Tallinnaan – löydä itsellesi parhaiten sopiva risteily

Tallinnan vanhin apteekki

Huomasitko Tallinnan yllättävän nähtävyyden? Euroopan vanhimmasta apteekista saa myös vettä väkevämpää

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja