Etusivu > Kulttuuri & Nähtävyydet > Kaikkialla ei ole joulu

Joulu Japanissa

Kaikkialla ei ole joulu

Joulu on yksi kristillisen perinteen ja länsimaisen kulttuuripiirin tärkeimmistä juhlapyhistä ja monelle suomalaisellekin vuoden kohokohta.

Kaikilla kulttuureilla on toisistaan hieman poikkeavia jouluperinteitä, mutta on myös paikkoja, joissa joulu ei ole virallinen juhlapyhä. Mitä näissä maissa jouluisin siis tapahtuu?

Joulu Japanissa

Avarakatseiset japanilaiset rakastavat kaikkia juhlia, myös joulua. Japanilainen joulu tosin poikkeaa monessa suhteessa perinteisestä länsimaisesta joulusta, sillä se ei kuulu buddhalaisen Japanin uskonnolliseen perinteeseen.

Hauskuutta rakastavat japanilaiset ovat omaksuneet länsimaisesta joulusta vain ne hauskimmat ja kaupallisimmat puolet. Jouluvalot ja koristukset otetaan esille usein jo lokakuun lopulla ja kauppoihin ilmestyy hyvissä ajoin muovisia joulukuusia ja muuta joulutavaraa.

Joulu muistuttaakin Japanissa enemmän länsimaista uuden vuoden juhlintaa tai ystävänpäivää. Joulu ei ole kotitekoisten perinneruokien ja perhekeskeisten aterioiden aikaa, vaan joulunajan ruokapaikkasuosikki on amerikkalainen pikaruokajätti Kentucky Fried Chicken.

Joulu on japanilaisille myös eräänlainen ystävänpäivä, jota tulee viettää rakkaansa kanssa romanttisissa merkeissä. Ravintolat ovat joulun aikaan pullollaan pieniä lahjapaketteja vaihtavia pariskuntia.

Japanilainen uusivuosi muistuttaa monessa mielessä länsimaista joulua: tällöin perheet kokoontuvat yhteen syömään perinneruokia, joita yleensä syödään tänä ainoana aikana vuodesta. Japanilaisilla on myös omat koristeensa uudenvuoden juhlintaa varten.

Kiinalainen uusi vuosi

Koska valtaosa kiinalaisista ei ole kristittyjä, talven suurin juhla on joulun sijasta kiinalainen uusi vuosi. Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan tammikuun lopussa ja uuden vuoden juhlinta muistuttaa japanilaisen uuden vuoden tavoin paljon länsimaista joulua.

Uutena vuotena nautitaan hienoja aterioita, lapset saavat lahjoja ja kaikki voivat ihastella hienoja ilotulituksia. Tärkeä osa uuden vuoden juhlintaa on esi-isien kunnioitus ja palvonta.

Globalisaation ansiosta joulun materialistinen puoli on kuitenkin saavuttamassa suosiota myös ei-kristittyjen kiinalaisten keskuudessa. Joulu on virallinen juhlapyhä ainoastaan Hongkongissa ja Macaossa, jotka ovat entisiä länsimaiden siirtomaita.

Välkkyviä jouluvaloja, joulukoristeita ja valopuiksi kutsuttuja joulukuusia löytyy varsinkin suurkaupungeista, eikä ostoskeskuksessa maleksiva joulupukkikaan ole odottamaton näky. Kiinalaiset juhlistavat joulua koristamalla kotinsa paperilyhdyin, joulupuin ja paperikukin. Lapset odottavat vanhaa joulumiestä, joulupukkia, tuomaan lahjoja heidän ripustamiinsa sukkiin. Lahjoilla kiinalaiset osoittavat arvostustaan ja kiintymystään toisilleen.

Joulu Thaimaassa

Joulu ei ole pääasiassa buddhalaisten ja muslimien asuttamassa Thaimaassa virallinen juhlapyhä. Joulupäivä on maassa normaali työpäivä ja joulukuun juhlinta keskittyy 5:teen päivään, joka on kuninkaan syntymäpäivä. Juhlallisuuden jatkuvat kuukauden loppuun ja uuteen vuoteen saakka, joten joulu tuntuu menevän siinä sivussa.

Suurkaupungeissa ja turistikohteissa joulukoristeet ja joulukuuset ovat osa katukuvaa joulun aikaan. Monet turistit haluavat viettää joulua etelän lämmössä, mutta haluavat myös pitää kiinni jouluperinteistä. Hotelleissa on siis usein tarjolla jouluista ohjelmaa, joulukoristeita ja jouluaterioita.

Myös ostoskeskukset pukeutuvat usein jouluiseen asuun. Joululla ei Thaimaassa kuitenkaan ole mitään uskonnollista merkitystä, vaan ilmiön takana ovat markkinavoimat ja hauskuudenhalu.

Jenna Lehkonen

Arvostele artikkeli: Kaikkialla ei ole joulu
1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä
(4,50/5
- 4 ääntä)

Mitä mieltä sinä olet?

Vastaa

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään.
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Luomalla oman käyttäjätunnuksen voit lisätä itsellesi profiilikuvan kommenttien yhteyteen. Kirjaudu sisään ja klikkaa "Omat tiedot" yläpalkista lisätäksesi kuvan.

Pikavuoro maailman ympäri

Bussilla maailman ympäri

Seuraa suomalaisten seikkailua bussilla maailman ympäri.

» Siirry blogiin

Halvimmat matkat
voita matkalahjakortti

Tilaa uutiskirje sähköpostiisi
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajan tasalla Rantapallon tapahtumista!
Seuraa meitä
  • Facebook
  • Twitter
  • RSS

Rantapallo