Missä on suurin riski saada ruokamyrkytys? 10 lomakohdetta, joista matkailijat tekevät eniten valituksia

Egyptistä raportoidaan eniten ruokamyrkytyksiä
Monet matkailijat kärsivät reissussa jonkinlaisista vatsavaivoista, mutta varsinaiset ruokamyrkytykset ovat oma lukunsa – ja voivat pilata koko loman.
Ruokamyrkytyksen oireet ilmenevät yleensä joitakin tunteja ruokailun jälkeen. Tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi pahoinvointi, oksentaminen, ripuli, vatsakrampit ja kuume.
Turistien ruokamyrkytystapauksista tehtyjä valituksia keräävä brittiyhtiö Sick Holiday on koonnut listan kohteista, joiden hotelleissa brittituristit kärsivät ruokamyrkytyksistä eniten. Tilasto on vuosilta 2017–2018.
Ylivoimaisesti eniten ruokamyrkytystapauksia raportoitiin Egyptin Hurghadassa, jossa lomailleet turistit ovat jättäneet yhteensä 380 valitusta. Kohteeseen tehdään taas tauon jälkeen pakettimatkoja myös Suomesta.
Kolmen kärkeen mahtuivat myös Dominikaanisen tasavallan Punta Cana sekä Meksikon Riviera Mayan alue, jolla sijaitsee muun muassa Playa del Carmenin lomakohde. Dominikaanisessa tasavallassa turismi on kärsinyt vuonna 2019 turistien selittämättömistä hotellikuolemista.
Mikä aiheuttaa ruokamyrkytyksen?
Yleinen syy ruokamyrkytysten takana on kuuman ilmaston pilaama ruoka. Eniten tapauksia esiintyy all inclusive -hotelleissa, joissa ruoka seisoo usein pitkään buffeteissa.
– Kuumaan säähän liittyy valitettavasti vaaroja. Kädenlämpöisenä tarjoiltu ruoka on 35 asteen helteessä otollinen paikka bakteerien leviämiselle. Myös kärpäset levittävät tauteja, sanoo Sick Holidayn Richard Conroy.
Listalta löytyy myös kesän suosikkikohteita Turkissa ja Espanjassa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että raportoitujen tapausten määrä on hyvin vähäinen matkailijalukuihin nähden.
– Kahden vuoden aikana Espanjan kohteista on tehty 540 valitusta. Maahan kuitenkin matkustaa miljoonia brittejä vuodessa, sanoo McConroy.
Ruokamyrkytyksiin tulee suhtautua vakavasti, sillä pahimmillaan ne voivat jopa tappaa tai jättää jälkeensä pitkäaikaisia vaikutuksia.
Raportoidut ruokamyrkytykset – Top 10
1. Hurghada, Egypti (380)
2. Punta Cana, Dominikaaninen tasavalta (211)
3. Riviera Maya, Meksiko (182)
4. Antalya, Turkki (108)
5. Cancun, Meksiko (95)
6. Boa Vista, Kap Verde (84)
7. Marrakech, Marokko (83)
8. Sal, Kap Verde (68)
9. Mallorca, Espanja (66)
10. Benidorm, Espanja (62)
Suluissa oleva luku on Sick Holidaylle raportoitujen tapausten määrä vuosina 2017–2018.
Lue myös: Miten matkailu vaikuttaa vatsan toimintaan? 5 vinkkiä herkkävatsaiselle
Lähde: Daily Mail, The Sun
Kuva: Shutterstock
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







