Ruotsinlaivasta purjealus! Viking Grace liikkuu jatkossa Itämeren tuulten voimalla
Päästövähennyksiä polttoainesäästöjen avulla
Viking Linen matkustaja-alus Viking Grace muuttuu purjealukseksi 12. huhtikuuta 2018. Samalla siitä tulee maailman ensimmäinen tuulen voimaa mekaanisen roottoripurjeen avulla hyödyntävä matkustaja-alus.
Mekaaninen, 24 metriä korkea ja neljä metriä leveä roottoripurje vähentää päästöjä ja tuo polttoainesäästöjä. Käytännössä purjeen pinta kerää sen pyöriessä ilmaa, jota kertyy yhdelle puolelle pienemmällä paineella kuin toiselle puolelle. Paine-erosta syntyy työntövoimaa, jonka avulla laiva liikkuu eteenpäin. Purjeen toiminta perustuu automatiikkaan, jonka avulla järjestelmä pysähtyy heti, jos tuulen suunta tai voimakkuus muuttuvat laivalle epäsuotuisiksi.
Suomalaisen Norsepowerin kehittämän purjeen avulla on mahdollista vähentää päästöjä tuuliolosuhteista riippuen jopa 900 tonnia vuodessa.
Ympäristöystävällisyys näkyy roottoripurjeen lisäksi Viking Gracella muun muassa sillä, että alus liikkuu nesteytetyllä maakaasulla, minkä lisäksi se on vähäpäästöinen sekä melutasoltaan hiljainen.
– Haluamme olla edelläkävijöitä ympäristökuormitusta vähentävien ratkaisujen hyödyntämisessä. Suomalainen Norsepower on kehittänyt mekaanisesta roottoripurjeesta maailman johtavan ratkaisun, jolla voidaan vähentää polttoaineen kulutusta, ja meistä on valtavan hienoa, että saamme tämän innovaation käyttöön M/S Viking Gracelle ensimmäisenä matkustaja-aluksena maailmassa, kertoo Viking Linen toimitusjohtaja Jan Hanses.
Katso video Viking Gracen roottoripurjeesta!
Lähde, kuva ja video: Viking Line
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää