Hyppää sisältöön

Tässäkö uusi vetonaula Lappiin? Leville kaavaillaan kansainvälistä elämyskylää

Kirjoittajan oletuskuva
Heikki Siljamäki Päivitetty: 19.01.2022
Hullu Poro Oy avaa Leville kansainvälisille markkinoille tähtäävän Tonttulan elämyskylän.

Tavoitteena nousta Euroopan ykköseksi

Hotellien ja ravintoloiden lisäksi kävijöitä palvelee elämysmetsä Tonttulan Piilo.

– Tavoitteenamme on nousta Euroopan tunnetuimmaksi tarinoihin ja mytologiaan pohjautuvaksi elämys- ja aktiviteettipuistoksi. Vuodelle 2020 tavoittelemme 100 000 kävijää, Hullu Poro Oy:n omistaja Päivikki Palosaari visioi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tonttula avataan vaiheittain ja siihen investoidaan Palosaaren mukaan kolmisen miljoonaa euroa. Suurimmat investoinnit sijoittuvat vuodelle 2017 asti. Palosaari lisää, ettei kyse ole hetken mielijohteesta vaan hanke on ollut suunnitelmissa jo pidemmän aikaa.

Tonttulan tavoitteena on tuoda lisää kävijöitä Leville sekä kasvattaa kävijöiden viipymää. Tätä kautta Kittilän ja Levin alueelle saadaan huomattavia matkailutuloja.

Matkailijoiden viipymä Levillä on tällä hetkellä keskimäärin neljä päivää. Elämyskylän myötä se voisi nousta viiteen. Samaan aikaan koko Kittilän ja Levin matkailun tavoitellaan kasvavan nykyisestä 600 000 vuosittaisesta matkailijasta 900 000 matkailijaan vuoteen 2020 mennessä.

Lapin matkailun haasteena on erityisesti kesäsesonki. Elämyskylä tuleekin olemaan auki ympärivuotisesti. Palosaaren mukaan kansainvälisillä markkinoilla elämyskylällä ja Lapilla on suuri arvo, sillä erityinen kohderyhmä ovat brittituristit.

– Turisteille on hyvin mielenkiintoista tulla -40 asteen pakkaseen, mutta myös Lapin kesä on ainutlaatuinen. Lappi voi tarjota elämyksiä, joita suomalainen ei välttämättä osaa edes ajatella, Palosaari toteaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tonttulan elämyskylä sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä Levin keskuksesta, joten sinne voi tehdä kesäaikana vaikka retken pyöräillen. Elämyskylän yhteydessä tulee olemaan myös eläimiä, kuten poroja, hevosia ja lampaita.

Teksti ja kuva: Sami Nurmi

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Levin parhaat ravintolat

Ravintolavinkit Leville: 7 paikkaa, joissa herkutella loman aikana

Levi

Levin 11 parasta nähtävyyttä – lähes kaikki voi kokea vuoden ympäri

Joulupukin mökki Levillä

Suosikkielokuvasta tuttu mökki houkuttelee kuvaajia Lappiin – täällä nappaat täydellisen talvikuvan

Levin hotellit

Mikä Levin hotelleista sopii sinulle? 7 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja