Suomalaisbussi pinteessä Afrikassa: ”Kukaan ei pysähtynyt auttamaan maantierosvojen vuoksi”

Windhoekiin itsenäisyyspäiväksi
Pikavuoron Afrikan-etappi käynnistyi maanantaina 1. joulukuuta 2014, ja suomalaisbussi on matkannut vajaassa viikossa Kapkaupungista Namibian rajan yli.
Ajokki Royal matkustajineen suuntaa Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin viettämään suomalaista itsenäisyyspäivää ja täydentämään varusteita.
– Matka on edennyt joutuisasti ja fiilis on ollut hyvä. Unet ovat jääneet välillä lyhyiksi, mutta se on tuttua jo edelliseltä pikavuorolta. Matkan alussa kesti hetken ymmärtää, että olen todella Afrikassa ja reissun päällä. Taisin tajuta sen kolmantena ajopäivänä kun katselin bussin ikkunasta ohi vilistävää maisemaa ja kuuntelin hyvää musiikkia, kertoo Afrikan-etapin pikavuororeportteri Anu Vaheristo.

Myös pikavuorokippari Jani Laine on tyytyväinen matkan etenemistahtiin.
– Matka on sujunut tähän mennessä täydellisesti suunnitelmien mukaan. Namibian rajalta pääsimme yli helpommin kuin uskalsin toivoa. Poliisipysäytykset jännittivät ennakkoon, mutta muutaman pysäytyksen perusteella on nähty, kuinka paikallinen byrokratia toimii. Se luo uskoa siihen, että pysäytykset sujuvat jatkossakin hyvin. Toki edessä on vielä monta rajaa ja monta pysäytystä, mutta tarvittavat paperit ovat kunnossa, sanoo pikavuorokippari Laine.
Rengasrikko toisena ajopäivänä
Matkan aikana on sattunut useita yllätyksiä: jo toisena ajopäivänä yksi bussin renkaista paukahti rikki. Sen seurauksena bussilastillinen suomalaisia jäi tien varteen odottamaan uutta rengasta. Matkailijoiden onneksi rengasrikko sattui valoisaan aikaan aamupäivällä, sillä vaikka aurinko paahtoikin armottomasti ja lämmintä oli 30 astetta, olisi pimeällä sattunut rengasrikko aiheuttanut hyvin ikäviä iltanteita.
– Meillä oli todella paljon tuuria matkassa, sillä mikäli rikko olisi sattunut auringon laskettua ja lähimmälle asutusalueelle olisi ollut sata kilometriä matkaa, vähillä ruoka- ja juomavaroilla olisimme olleet onnettomassa tilanteessa. Lisäksi olisimme olleet alttiita maantierosvoille, joita teillä on paljon. Maantierosvojen uhan huomasi myös siitä, että yksikään autoilija ei edes hidastanut kohdallamme, kun odottelimme apua tien vieressä, Vaheristo kertoo.

– Osasin odottaa, että rengasvaurioita on tulossa matkan aikana. Hiukan kuitenkin yllätti, että se tuli noin nopeasti, sillä Etelä-Afrikan tiet ovat pääosin hyväkuntoisia. Neljään vuoteen ei ole mennyt yhtään rengasta, kertoo Laine.
Kuuden tunnin renkaanvaihto-operaation jälkeen Ajokki pääsi jälleen jatkamaan matkaa.
>> Lue Pikavuoron viimeisimmät kuulumiset blogista!
Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Anu Vaheristo
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







