Ympyrä on sulkeutunut – Pikavuoro onnellisesti kotona!

Sadat toivottivat Pikavuoron tervetulleeksi kotiin
Tammikuusta 2011 maailmaa kiertänyt Pikavuoro maailman ympäri -bussimatka palasi Suomeen vappuna. Kippari Jani Laine ohjasi 27-vuotiaan Ajokki Royalin takaisin Salon torille – samaan paikkaan, josta matkaan yli neljä vuotta vuotta aikaisemmin lähdettiin.
Saloon oli kokoontunut satoja iloisia ihmisiä vastaanottamaan maailmalta palaavia matkalaisia. Joukossa oli niin entisiä matkustajia kuin erikoista reissua aktiivisesti seuranneita faneja. Torvisoittokunta soitti ja Ajokin eteen oli levitetty punainen matto.
– Hiljaiseksi vetää tämä väkimäärä, totesi Laine bussista ulos astuessaan ja poksauttaessaan auki suuren kuohuviinipullon.

Tärkeintä ei ollut päämäärä vaan itse matka
Pikavuoro vieraili kaiken kaikkiaan 38 maassa. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 90 000, joista osa taitettiin Ajokki Royalilla ja osa vuokrakalustolla.
Monet epäilivät Pikavuoro-projektin onnistumista. Laineen isän Henri Laineen kerrotaan sanoneen, ettei hän lähtisi bussivanhuksella edes Salosta Helsinkiin. Bussi kuitenkin kesti vielä monen mantereen verran.
– Kaikki meni tosi hienosti. Matkalla tuli paljon kokemuksia, joita kestää aika pitkään sulatella, toteaa huojentunut Kippari Laine.
Pikavuorolla matkasi vuosien varrella noin 150 ihmistä. Etenemistahti oli välillä todella nopea, mutta juuri siinä piili Pikavuoron syvin olemus. Tärkeintä ei ollut se minne oltiin menossa, vaan se, että oltiin liikkeessä.
– Veikkaan, että kaikki ovat tosi onnellisia, jotka ovat olleet pikavuorolla mukana, Laine sanoo.

Pikavuoro on päättynyt – vai onko sittenkään?
Pikavuoro maailman ympäri matkasi viidellä mantereella. Matkaa taitettiin ensin Venäjän halki Aasiaan ja sitten Australiaan. Pohjois-Amerikan jälkeen Pikavuoro valloitti Afrikan mantereen, palaten Euroopan halki Suomeen. Kuitenkin esimerkiksi Etelä-Amerikka jäi toistaiseksi valloittamatta.
– Tulee hieman tyhjä olo, jos tämä jää tähän. En lupaa, että Pikavuoto jatkuu. Mutta kaikki on kuitenkin mahdollista, Laine sanoo tulevaisuuden suunnitelmista tiedusteltaessa.
Lue koko tarina Pikavuoro maailman ympäri-blogista.
Teksti: Anu Vaheristo
Kuvat: Anu Vaheristo, Tomi Tölli
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







