Linnanmäen uutuus: tällaista vuoristorataa ei ole ennen nähty Pohjoismaissa

Uutuus ensimmäisenä Pohjoismaissa
Linnanmäki tarjoaa ensimmäisenä Pohjoismaissa mahdollisuuden vuoristorata-ajelulle virtuaalitodellisuudessa. Huvipuiston Linnunrata-laitteen pääsee 20. toukokuuta alkaen kokemaan uudella tavalla.
Huvipuiston mukaan virtuaalilasit päässään kävijät pääsevät ajamaan avaruudessa ja kohtaamaan avaruusolioita vesitornin sisälle rakennetussa vuoristoradassa.
Keksintö on varsin uusi, sillä vastaava virtuaalitodellisuutta hyödyntävä vuoristorata kehitettiin ensimmäisen kerran Saksassa lokakuussa 2015.
Linnunradan nimi muuttuu muutoksen myötä Linnunrata-eXtraksi, ja Linnanmäen tekninen johtaja Anssi Tamminen vakuuttaa uuden teknologian mahdollistavan täysin uudenlaisen vuoristoratakokemuksen.
Uudistettu Minimäen alue koko perheelle
Linnanmäeltä löytyy kesällä 2016 myös täysin uudistettu alue Minimäki. Alueella sijaitsevat muun muassa uudet koko perheen laitteet Poppis ja Propelli.
Huvipuistossa vierailusta on pyritty tekemään entistäkin toiminnallisempaa, ja molemmat uutuuslaitteet tarjoavatkin huvittelijalle mahdollisuuden vaikuttaa omaan ajokokemukseensa polkimien tai säätökahvan avulla.

Rauhallisessa Propellissa kävijä voi vaikuttaa ajokorkeuteensa polkimia polkemalla, kun taas vauhdikkaammassa Poppiksessa istuinten pyörimistä pääsee säätelemään säätökahvan avulla.
Myös tuttu Hepparata on saanut uutta eloa, kun radan varrella kuulee nyt myös hevosen hirnahduksia.
Alueella voi viettää kesäpäivää hitaammallakin temmolla näköalaterassi Cafe Hepo-Katissa. Lapset voivat puolestaan pitää taukoa laitteissa kieppumisesta upouudella Matka maan ytimeen -leikkikentällä.

Tänä kesänä uudistuneen Shop Caramelli -myymälän yhteydessä pääsee myös pyörittämään oman hattaransa uuden Hattarakoulun opeilla.
Linnanmäki avaa ovensa kesäkaudelle lauantaina 23. huhtikuuta.
Teksti: Anna Mäkelä
Kuvat: Linnanmäki
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







