Suomen hulppein kylpylä avataan Saimaalla

Jättiprojekti valmis vieraille
Holiday Club Saimaa on valmis ottamaan ensimmäiset vieraansa vastaan. Pohjoismaiden suurin kylpylähotellihanke jatkuu vielä useiden vuosien ajan, mutta jo nyt matkailijat pääsevät kokemaan kylpyläelämyksiä näyttävissä puitteissa, kun Holiday Club Saimaa avataan yleisölle marraskuun ensimmäisenä päivänä.
Alueelle investoidaan vuoteen 2020 mennessä 200 miljoonaa euroa ja vuodepaikkoja on suunnitteilla yhteensä 8 000.
Vesiurut ja upea kattoterassi
Holiday Club Saimaan alueelle astuessaan asiakkaan luvataan siirtyvän kokonaisvaltaiseen elämykseen, joka on kaukana perinteisistä uimahallikaakeleista ja viherkasveista.
– Halusimme kylpylästämme tunnelmallisen ja elämyksellisen paikan, jossa kaikki yksityiskohdat materiaaleista valaistukseen on mietitty viimeisen päälle, wow-faktoria unohtamatta”, sanoo johtaja Jukka-Pekka Pajunen Holiday Clubilta.
– Yksi katseenvangitsijoista ovat keskellä allasaluetta sijaitsevat, tasatunnein starttaavat vesiurut, joiden vesisuihkut nousevat kymmenen metrin korkeuteen valojen, musiikin ja projisointien tahdittamana.
Rentoudu tai reippaile
Kylpylän allasalueella on tarjontaa niin lillujille kuin liikkujillekin. Arjen voi karistaa harteiltaan muun muassa altaiden hierontapisteillä ja rentoutumisaltaissa. Monitoimiallas, hyppylaituri ja upea sadan metrin liukumäki tarjoavat aktiviteetteja niitä kaipaaville.
Lapset viihtyvät kahluualtaissa ja vauva-altaassa. Lasten altaan ohella tarjolla on myös maailman ensimmäinen lasten sauna, jonka 45-asteen lempeissä löylyissä voi lämmitellä ja katsella samalla piirrettyjä. Allasvalvojat huolehtivat turvallisuudesta.
Altaalla voi kohdata vaikkapa pellen tai oppia jonglööritemppuja. Erikoinen yksityiskohta on myös martini-lasin muotoinen poreallas, josta voi tarkkailla sen ympärillä levittyvää allasaluetta.
Savusauna kylpylän katolla
Pehmeät löylyt ja mieto savun tuoksu rentouttavat kylpylän katolla sijaitsevassa savusaunassa ja saunan edessä oleva kylpytynnyri kutsuu vilvoittelemaan.
Kesällä paljussa nautitaan leppeistä tuulista, talvella ulkoilman ja kylpyveden pirteästä kontrastista. Lapsille saunan yhteydestä löytyy oma uima-allas.
Saunamaailma täydentää kokonaisuutta
Omana erillisenä kokonaisuutenaan toimivaan Saunamaailmaan pääsee viiden euron pääsymaksulla. Saunomisesta voi nauttia vaikkapa lempeiden löylyjen ylellisessä suolaseinäisessä Salt grottossa tai nykyaikaisessa höyrysaunassa, joka on saanut lempinimekseen discosauna yökerhomaisten istuinten, värivalojen ja musiikin ansiosta.
Kokemisen arvoisia ovat myös saunamajurin ohjaama seremoniasauna sekä suomalainen mökkisauna lumipesupaikkoineen. Saunamaailmaan astutaan sarongit päällä, ja saunaan mentäessä vaate toimii kätevänä istuinalustana. Löylyjen välillä voi pulahtaa vilvoittelualtaaseen tai antautua vaikkapa niskahierontaan rentoutumisalueella.
Saimaasta kaavaillaan Suomen matkailun uutta huippukohdetta
Alueelle nousee yhteensä kolme profiililtaan erilaista hotellia sekä huoneistoja, loma-asuntoja, jääareena, ravintoloita ja myös 18-reikäinen golfkenttä. Holiday Club Saimaa -kylpylähotellihanke on alansa suurin Pohjoismaiden tasolla ja sillä on mittava merkitys Etelä-Karjalan talousalueelle. Kylpylähotellli työllistää 250 henkilöä pysyvästi. Suunnitelmien mukaan alueelle tulee 8 000 vuodepaikkaa vuoteen 2020 mennessä.
Siihen mennessä alueelle on investoitu noin 200 miljoonaa euroa. Alueen läheisyydessä asuu yhteensä kymmenen miljoonaa ihmistä, sillä muutaman tunnin etäisyydellä ovat Suomen lisäksi myös Venäjän ja Baltian maiden suurkaupungit.
Kuvat: Holiday Club
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







