Hyppää sisältöön

Vaasa kahmaisi lentoasemapalkinnon – tässä on vuoden 2016 lentokenttä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.05.2018
Vuoden lentoasema -valinnassa painoi tällä kertaa asiakaspalvelu.

Vaasassa odotetaan lentoliikenteen kasvua

Vaasan lentokenttä on valittu vuoden 2016 lentoasemaksi, kertoo Finavia. Suomen viidenneksi suurin lentoasema sai kiitosta muun muassa kehitystyöstä ja palveluasenteen parantumisesta.

Finavian toimitusjohtaja Kari Savolaisen mukaan Vaasan lentoasemaa on johdettu systemaattisesti ja erityisesti menneen vuoden aikana lentoasema on ottanut suuren harppauksen eteenpäin. Muun muassa lentoaseman toimintakulttuuri on kehittynyt tavoiteltuun suuntaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Lentoasema on olemassa asiakkaitaan eli matkustajia ja lentoyhtiöitä varten. Mittaamme asiakastyytyväisyyttä säännöllisesti ja olemme huomanneet, että positiivista palautetta ropisee aikaisempaa enemmän. Työ palveluasenteen parantamiseksi kantaa siis hedelmää, Savolainen toteaa.

Vaasan lentoasemalla oli vuonna 2016 yhteensä 288 520 matkustajaa, mikä osoitti 2,2 prosentin kasvun edellisvuoteen verrattuna. Kasvua odotetaan myös tänä vuonna muun muassa tihenevien liikenneyhteyksien myötä, kun SAS lisäsi maaliskuussa lentoja Vaasasta Tukholmaan.

– Vaasalaiset saavat olla ylpeitä lentoasemastaan, joka on alueensa elinkeinoelämälle ja asukkaille tärkeä linkki matkalla Helsinkiin, Tukholmaan ja muihin kansainvälisiin kohteisiin, Savolainen sanoo.

Finavia on nimennyt vuoden lentoaseman vuodesta 1990 lähtien. Viime vuonna vuoden lentoasemaksi valittiin Oulun lentokenttä.

Lähde ja kuva: Finavia

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Helsinki-Vantaan lentoasema

Näin toimit lentokentällä – kaikki mitä haluat tietää ennen ensimmäistä lentoa

Helsinki-Vantaan lentoasema

Helsinki-Vantaalle arvostettu palkinto: Euroopan paras omassa kokoluokassaan

Yksin jätetty matkalaukku

Lentokentällä hylättynä seisova matkalaukku on kylmäävä näky – näin tilanteessa toimitaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja