Hyppää sisältöön

Lentoemännät nimeävät yhden yllättävän paikan, johon eivät koskisi koneessa – oletko huomannut välttää?

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 19.01.2024
Lentokoneessa et välttämättä tulisi ajatelleeksi, mitä kaikkea edessäsi olevassa säilytystaskussa on pidetty.

Lentokoneiden säilytystaskut kuhisevat bakteereja

Maalaisjärkikin kertoo, että lentokone on täynnä bakteereja. Satojen matkustajien ahtautuminen samaan pieneen tilaan jopa useita kertoja päivässä tarkoittaa sitä, ettei mikään paikka voi pysyä täysin puhtaana.

Lentokoneen likaisimpien paikkojen lisäksi tilaan mahtuu kuitenkin yllättäjä, jota ei välttämättä tulisi heti ajatelleeksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuulutko sinäkin matkustajiin, jotka tekevät olonsa mukavaksi ja asettavat kaikki tarpeelliset välineet ympärille lentoa varten? Edessä olevan istuimen selkänojaan kiinnitettyyn taskuun on helppo varastoida esimerkiksi tabletti tai kirja.

Ikävä kyllä taskuun sullotaan matkan aikana paljon muutakin. Nimettömänä pysyttelevät matkustamohenkilökunnan jäsenet paljastavat Reddit-palvelussa, etteivät itse laittaisi säilytyspaikkaan mitään.

Matkustamohenkilökunta tietää, että taskut kyllä tyhjennetään, mutta niitä ei varsinaisesti siivota. Eikä ihme – lentokoneessa on usein aikaa vain pintapuoliseen perussiistimiseen ennen kuin seuraavat matkustajat astuvat sisään edellisten poistuttua.

– Olen löytänyt ja nähnyt muiden löytävän säilytystaskuista kaikenlaista. Likaisia nenäliinoja, oksennuspusseja, alushousuja, sukkia, leikattuja kynsiä, purukumia ja puoliksi imeskeltyjä karkkeja.

Matkustamohenkilökunnan mukaan ihmiset myös käpertyvät usein ahtaille istuimille nukkumaan siten, että sujauttavat jalkansa taskuun. Varauksella voi suhtautua myös lentoyhtiön lehtiin ja katalogeihin, joita säilötään samassa taskussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oma lukunsa on vaippojen vaihtaminen istuimien selkänojaan kiinnitettyjen tarjotinpöytien päällä tai viereisellä istuimella. Likaiset vaipat sujautetaan säilytystaskuun odottamaan hävittämistä. Myöhemmin seuraava matkustaja säilöö samaan paikkaan tablettinsa, joka siirtyy sieltä edelleen käsilaukkuun ja hotellihuoneen sänkyyn.

– En enää pysy laskuissa siinä, kuinka monta kertaa olen joutunut huomauttamaan matkustajille miten ällöttävää vaippojen vaihtaminen istuinpaikalla on, sanoo matkustamohenkilökunnan jäsen.

Miehistö kehottaa lentomatkustajia pakkaamaan mukaan käsidesiä tai puhdistusliinoja, joilla voi pyyhkiä esimerkiksi tarjotinpöydän ja muut pinnat.

Lue myös: Tiesitkö? Lentokoneet siivotaan jokaisen lennon jälkeen, mutta parhaimmillaan siivous hoituu vain viidessä minuutissa

Lähde: The Sun

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkat Gdanskiin

Tuore vertailu: 10 kaupunkia, joissa on edullisin hintataso – ja matkan voi saada reilulla satasella

Ivalon lentokenttä

Suomen pohjoisin lentoasema vie helposti Saariselälle – katso kaikki reitit Ivalosta

Kuopion lentokenttä

Mihin Kuopiosta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Mihin Oulusta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja