Hyppää sisältöön

Tätä et olisi halunnut kuulla: lentokoneen likaisin kohta on suoraan matkustajan nenän edessä!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 15.09.2015
Useat matkustajat välttävät koskemasta paljain käsin lentokoneiden vessojen kahvoihin, mutta todellisuudessa koneen likaisin paikka sijaitsee jossain aivan muualla.

Koneen likaisin paikka on ruoan vieressä

Lentokoneen likaisimman paikan voisi kuvitella löytyvän koneen wc-tiloista. Näin ei kuitenkaan ole, paljastaa yhdysvaltalaisen Travelmath-verkkomatkatoimiston teettämä tutkimus. Tutkimukseen osallistuneet mikrobiologit ottivat 26 näytettä neljästä kahden eri lentoyhtiön lentokoneesta selvittääkseen, missä kohti lentokonetta pesii eniten bakteereja.

Laboratoriotulokset osoittivat lentokoneen likaisimman paikan olevan monien yllätykseksi koneiden käännettävät pöytätarjottimet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kaikissa testissä mitatuista paikoista istuimien selkänojassa sijaitsevissa tarjottimissa oli kaikkein eniten bakteereja. Tarjottimista on myös harvinaisen helppo saada bakteereja kulkeutumaan elimistöön suun kautta, joten pöytää käyttäessä onkin syytä varmistaa, etteivät aterimet tai ruoka koske missään vaiheessa likaiseen pöytään.

Syy tarjottimien likaisuuteen on arvioiden mukaan matkustamohenkilökunnan kiire lentojen välillä: wc-tilat kyllä siivotaan säännöllisesti, mutta lentohenkilökunnalla ei ole aikaa puhdistaa jokaista tarjotinpöytää erikseen.

Nämä ovat lentokoneiden likaisimmat paikat

  1. Istuimien tarjotinpöydät
  2. Istumapaikkojen yläpuolella olevat ilmastointiaukot
  3. Vessojen huuhtelunapit
  4. Turvavöiden soljet
  5. Vessojen lukot

Lähde: Travelmath
Kuva: Flickr / Lars Plougmann

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja