Koko perheen Tykkimäki

Laitteita isoille ja pienille
Tykkimäki on Suomen kolmanneksi suurin huvipuisto, jossa on noin 30 laitetta ja paljon muita hauskoja aktiviteetteja.
Tykkimäen huvipuiston vanhin laite on Heppakaruselli, ja suosituimpia puolestaan Vesiliukurata sekä Enterprise. Isojen kävijöiden iloksi puistosta löytyykin monia vauhdikkaita laitteita, joissa pituusrajoitukset ovat enemmän kuin paikallaan. Yksi uusimmista laitteista on hurja Loop Fighter, joka on ainoa Tykkimäen laite, johon alle 140-senttisillä ei ole asiaa.
Kouvolan maisemia voi käydä ihastelemassa korkeassa Kouvola-pyörässä. Lasten Päivän Säätiön aikana moni Linnanmäeltä poistunut laite siirtyi Tykkimäelle. Kouvola-pyrän lisäksi Linnanmäen vanhoja laitteita ovat esimerkiksi nostalgiset Enterprise ja Calypso.
Huvipuistossa tarjolla monipuolista puuhaa
Laitteiden lisäksi alueella on paljon hauskoja pelejä, sekä esimerkiksi lasten Seikkailumaa ja eläinfarmi. Ford-raitti on lasten liikennepuisto, johon pääsevät kaikki 90-140 senttimetriä pitkät hurvittelijat.
Atreenalin-seikkailuradoilla kävijät pääsevät kiipeilemään puihin rakennetuilla reiteillä. Jos kiipeily kiinnostaa, mukaan kannattaa varata soveltuvat kengät – varvassandaaleissa ei radoille ole asiaa.
Huvipuistossa on myös kattava ravintolavalikoima sekä tila vaihtuville näyttelyille.
Majoitusta huvipuiston kupeessa
Kauempaa tuleville Tykkimäen kävijöille on tarjolla myös majoitusta aivan huvipuiston kupeessa. Tykkimäki Camping on leirintä- ja retkeilyalue aivan Tykkimäen huvipuiston vieressä Käyrälammen rannalla.
Leirintäalueella on niin loma- ja leirintämökkejä kuin matkailuvauvupaikkojakin. Alueen palveluihin kuuluvat kahvion lisäksi hyvät peseytymis- ja ruoanlaittomahdollisuudet. Kesästä voi nauttia täysin rinnoin leirintäalueen hienohiekkaisella uimarannalla ja rantasaunassa.
Rannekkeella kaikkiin laitteisiin
Rannekkeita ja laitelippuja voi ostaa huvipuiston portilta tai huvipuistoalueella sijaitsevista lipunmyyntipisteistä. Sisäänpääsy huvipuiston alueelle sisältyy rannekkeiden hintaan. Ilman ranneketta aluemaksu on 5 euroa.
Rannekkeen ostajat pääsevät hurvittelemaan kaikkiin puiston laitteisiin vaikka koko päiväksi. Ranneketyypit jaotellaan pituuden mukaan, ja alle 90-senttiset pääsevät huvipuistoon ilmaiseksi. Tarjolla on myös iltaranneke, joka on hieman edullisempi kuin koko päivän ranneke. Laitteisiin voi ostaa myös yksittäisiä laitelippuja.
Kaikkiin rannekkeisiin sisältyy pääsy iltakonsertteihin tapahtumapäivinä.
Kuva: Flickr / SeeMidTN.com
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







