Hotellivinkit Porvooseen – 10 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Runo Hotel Porvoo
Porvoon uusimpiin hotelleihin kuuluu vuonna 2021 avattu Runo Hotel, joka sopii laadukasta ja tyylikästä majoitusta etsivälle matkailijalle.
Runo Hotel toimii vanhassa Porvoossa vuonna 1913 valmistuneessa Valtimontalossa. Hotellin nimi on viittaus samalla paikalla aiemmin toimineeseen majataloon, jossa J. L. Runebergin kerrotaan majoittuneen.
Huoneet on jaettu neljään kokoluokkaan, joiden lisäksi valikoimassa on neljä sviittiä. Hotellissa voi majoittua myös esteettömästi. Yhteensä huoneita on 56.
Hotellin kehutulla aamupalalla esimerkiksi leivät tulevat omasta keittiöstä, ja kananmunat tarjoillaan pöytiin oman maun mukaan valmistettuina. Aamiaiselle voi poiketa, vaikka ei majoittuisikaan hotellissa.
Huoneiden hinnat alkavat noin 160 eurosta. Runo Hotel sopii hyvin myös esimerkiksi häämatkalle tai muuhun juhlahetkeen.
Runo Hotel Porvoo
Rihkamakatu 4
>> Varaa majoitus Runo Hotel Porvoosta
Old Town Bed & Breakfast Ida-Maria
Vuonna 2012 perustettu B&B Ida-Maria tarjoaa majoitusta Porvoon parhailla paikoilla: museotorin laidalla sijaitsevassa majatalossa, jokivarren ranta-aitoissa sekä erillisasunnoissa.
Jos sinäkin olet joskus ihastellut Porvoon jokimaisemaa, löytyy täältä mahdollisuus kokeilla, miltä sen keskellä tuntuisi asua. Ranta-aitat ovat 1700-luvulta. Vieraat pääsevät rannasta myös uimaan tai SUP-lautailemaan.
Kannattaa huomioida, että esimerkiksi ranta-aitoissa wc- ja suihkutilat jaetaan muiden vieraiden kanssa – lukuun ottamatta erillistä yksiötä, jossa on oma kylpyhuone.
Majoitusten hinnat alkavat noin 120 eurosta. Majatalo on avoinna ympäri vuoden.
Old Town B&B Ida-Maria
Välikatu 10 A
>> Varaa majoitus Old Town B&B Ida-Mariasta!
Pariisin Ville
Vanhassa Porvoossa sijaitseva Pariisin Ville on tunnelmallinen ja valoisa putiikkihotelli, joka sopii hyvin romanttiselle lomalle tai vaikka irtiotolle ystävän kanssa.
Pariisin Villessä on kymmenen kahden hengen huonetta, jotka sijaitsevat kahdessa kerroksessa. Kaikki huoneet on sisustettu yksilöllisesti klassisin ratkaisuin. Huoneissa on erikseen makuu- ja oleskelutila, ja muutamassa myös oma sauna.
Pariisin Ville on ensisijaisesti aikuisille suunnattu hotelli, mutta yli 7-vuotiaat lapset ovat myös tervetulleita hotelliin. Tunnelmaltaan se on rauhallinen ja intiimi.
Omistajien intohimo ruokaan näkyy myös asiakkaille, sillä aamiaisella on panostettu lähiruokaan ja pientuottajien tuotteisiin. Pariisin Villen yhteydessä toimii Meat District -ravintola sekä kesäisin avoinna oleva viiniterassi.
Yökohtaiset hinnat alkavat noin 150 eurosta.
Pariisin Ville
Jokikatu 43
>> Varaa majoitus Pariisin Villestä!
Hotelli Sparre
Hotelli Sparre on 80-luvulla ensimmäisen kerran avattu hotelli, joka uudistettiin täysin muutama vuosi sitten. Uusien omistajien vetämä remontti valmistui vuonna 2020.
Hotellin nimi on kunnianosoitus kreivi Louis Sparrelle, jota pidetään Porvoon kaupungin pelastajana. 1800-luvun lopulla kreivi herätteli paikallisia kunnioittamaan purku-uhan alla ollutta vanhaa Porvoota.
Hotelli Sparre sijaitsee keskellä Porvoota kävelymatkan päässä kaikkialta. Se sopii mainiosti niin viikonloppulomailijoille, perheille kuin liikematkailijoillekin. Hotellin vastaanotto on avoinna rajatuin kellonajoin.
Hotellissa on kolmen tason huoneita, joiden lisäksi voi majoittua sviitissä tai huoneistossa. Yksi huoneista on esteetön. Lemmikkien kanssa matkustaville on varattu erikseen lemmikkihuoneita.
Sparren huoneiden hinnat alkavat noin 140 eurosta. Autolla saapuville vieraille on rajattu määrä asiakaspaikkoja.
Hotelli Sparre
Piispankatu 34
>> Varaa majoitus Hotelli Sparresta!
Hotel Onni
Aivan Porvoon tuomiokirkon kupeessa kohoava putiikkihotelli Onni sijaitsee tunnelmallisessa 1800-luvun kartanorakennuksessa. Miljöö sopii hyvin vaikka viikonloppulomalle, jossa haetaan elämyksiä.
Hotellissa on vain neljä huonetta ja erillisrakennuksessa sijaitseva sviitti, joten tunnelma on hyvin intiimi. Kaikki huoneet ovat yksilöllisiä, ja ne on sisustettu rakennuksen alkuperäistä arkkitehtuuria kunnioittaen.
Eri tyylisten huoneiden joukkon kuuluvat talonpoikaishuone, kartanohuone, funkishuone ja retrohuone.
Samassa rakennuksessa toimii myös suosittu ravintola SicaPelle. Hotelli ja ravintola saivat uudet omistajat tammikuussa 2022.
Onnin huoneiden hinnat alkavat noin 140 eurosta.
Hotel Onni
Kirkkotori 3
>> Varaa majoitus putiikkihotelli Onnista!
Haikon Kartano & Spa
Porvoosta löytyy myös yksi kotimaanmatkailun klassikoista: vain kymmenen minuutin ajomatkan päässä keskustasta seisoo Haikon kartano.
Samalla paikalla on ollut kartano ensimmäisen kerran jo 1300-luvulla. Tänä päivänä hotellina tunnettu sininen rakennus on peräisin vuodelta 1913, ja hotellitoiminta siellä alkoi vuonna 1966.
Haikon hotellipalvelut muodostuvat kartanosta sekä vuonna 1974 avatusta kylpylähotellissa, jotka sijaitsevat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.
Tunnelma kylpylässä on rauhallinen, ja se on suunniteltu enemmän aikuiseen makuun kuin lapsiperheille. Vesiliukumäkiä täältä ei löydy. Iltakuuden jälkeen kylpylään pääsevät vain yli 12-vuotiaat.
Huoneiden hinnat alkavat noin 150 eurosta. Molempien hotellien vieraiden majoitukseen kuuluu yksi kylpyläkäynti vuorokautta kohden.
Haikon Kartano & Spa
Haikkoontie 114
>> Varaa majoitus Haikon Kartanosta!
Hotelli Seurahovi
Hotelli Seurahovi on useimmille matkailijoille sopiva perushotelli, joka valtti on keskeinen sijainti: hotelli sijaitsee aivan torin ja linja-autoaseman vieressä.
Seurahovi toimii itsepalveluperiaatteella: vastaanotossa ei ole henkilökuntaa, vaan huoneisiin pääsee ovikoodin avulla. Puhelimitse tai sähköpostitse asiakaspalvelua saa ympäri vuorokauden.
Majoitus sopii parhaiten omatoimisille matkailijoille tai työmatkalaisille, jotka tarvitsevat yöpaikan, mutta eivät kaipaa elämyksiä tai palveluita.
Hotellissa on 37 huonetta, joiden joukossa on myös yhden ja kolmen hengen huoneita. Huonevalikoimaan kuuluu myös yksi perhehuone.
Huoneiden hinnat alkavat noin sadasta eurosta. Hintaan sisältyy aamiainen.
Hotelli Seurahovi
Rauhankatu 27
Villa Molnby
Villa Molnby on noin kahdeksan kilometrin päässä Porvoon keskustasta sijaitseva hotelli, joka on rakennettu muinaismyllyn tilalle.
Hotellissa on 11 huonetta ja seitsemän eri kokoista huoneistoa.
Hotelli sopii hyvin erityisesti autolla liikkuville matkailijoille, joita ei haittaa majoittua keskustan palvelujen ulkopuolella. Pysäköinti on ilmainen. Perheille isommat huoneistot ovat kätevä valinta, ja pihassa on myös leikkialue lapsille.
Ympäristössä on vieraille hyvät ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet. Viiden minuutin ajomatkan päästä löytyy järvi ja uimaranta.
Huoneiden hinnat alkavat noin sadasta eurosta. Pidempää majoitusta tarvitsevat voivat tiedustella tarjoushintoja suoraan hotellista.
Villa Molnby
Myllykyläntie 151
>> Varaa majoitus Villa Molnbysta!
Porvoon kelluvat jokimajat
Jos et halua majoittua hotellissa, on Porvoossa mahdollisuus yöpyä myös hauskoissa kelluvissa jokimajoissa. Sesonkimajoitus on avoinna keväästä syyskuulle saakka.
Alma- ja Wilhelmina-nimisissä majoissa on omat kylpyhuoneet sekä terassit, joilla voi paistatella päivää kauniilla säällä. Jokimajasta käsin voi pulahtaa myös uimaan.
Jokimajat kelluvat omassa rauhassaan Porvoonjoella, mutta keskusta on kävelymatkan päässä.
Majoitus sopii parhaiten pientä seikkailua tai jotain erikoista etsivälle matkailijalle. Huoneet on suunniteltu kahdelle hengelle, mutta lisävuoteeseen mahtuu myös kaksi lasta.
Vuonna 2023 majojen hinta on 198 euroa yöltä.
Porvoon kelluvat jokimajat
Rantakatu 23
Sannäsin kartano
Porvoon toinen kartanohotelli Sannäsin kartano sijaitsee noin vartin ajomatkan päässä Porvoon keskustasta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että huoneet sijaitsevat erillisissä 70-luvun rakennuksissa.
Hotelliin on helpointa saapua omalla autolla tai taksilla, mutta se sopii myös pyöräilijöiden majapaikaksi. Pyörille on kartanossa lukollinen varasto sekä pesumahdollisuus.
Hotellissa on kolme saunaa ja 16-metrinen uima-allas. Vieraita palvelee kartanoravintola, jonka annoksissa on pohjoismaisia ja ranskalaisia makuja. Huonehintaan kuuluvan aamiaisen leivät on itse valmistettu.
Sannäsin kartano on avoinna ryhmille ympäri vuoden. Yksityiset matkailijat voivat yöpyä hotellissa kesäkaudella sekä Sannäs Weekend -tapahtumien aikaan, joita järjestetään kerran kuukaudessa.
Huoneiden hinnat alkavat noin sadasta eurosta.
Sannäsin kartano
Sannaistentie 540
>> Lue lisää vinkkejä Porvooseen Rantapallon kohdeoppaasta!
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







