Browsing Category

Lappi

Kun hotellimajoitus menee täysin pieleen

Onkohan tässä kyse siitä kuuluisasta lapinlisästä?

Minkälainen mielikuva sinulle tulee, kun hotellitiedoissa luvataan suite omalla terassilla, jokinäköalalla, takalla ja saunalla? Kuulostaa hyvältä, eikö vaan? Niin meistäkin. Siksi päätimme vähän satsata ja maksaa pohjoisen road tripin eräästä yöpymisestä normihuonetta kalliimman hinnan. Autossamme ilmennyt jarruvika oli aiheuttanut viime päivät ylimääräistä säätöä ja sydämen tykytyksiä, joten katsoimme ansaitsevamme vähän hemmottelua ja hyvää rentoutumista mukavissa puitteissa.

Väsyneinä pitkästä ajomatkasta saavuimme ivalolaiseen hotelliin mieli toivoa täynnä. Kohta pannaan skumppa kylmään, sauna päälle, takkaan tuli ja rentoudutaan. Istuskellaan terassilla ja nautiskellaan näköalasta ja kauniista kesäillasta.

Vaan ei mennyt homma nyt ihan käsikirjoituksen mukaan. Ystävällinen respavirkailija otti meidät vastaan toteamalla, että teillehän oli se minisuite varattu. Juu, kyllä kiitos. Avaimen lisäksi saimme käteemme takan kaukosäätimen. Mitä ihmettä, TAKAN KAUKOSÄÄDIN? –Niin, painamalla tästä saatte takan hehkumaan ja painamalla kaksi kertaa saatte lisäksi savua. Jaaha, me kun luulimme, että sinne takkaan pannaan puita…

Oma takka ja terassi.

Hetkeä myöhemmin raahaudumme suurine kasseinemme omaan lomapesäämme. Vastassa oli tunkkainen huone, josta avautui näkymä rakennustyömaalle. Siisti rivi roskiksia jökötti aivan terassin vieressä. Huoneen eteen oli noussut ensimmäinen elementtikerros tekeillä olevasta rakennuksesta. Olihan se jokikin, mutta se oli jäänyt valmistuvan rakennuksen pimentoon. Tai jos oikein tarkkaan katsoi tiettyyn kohtaan, jotain veden tapaista saattoi hieman erottaa.

Hetken päästä pettynyt asiakas marssii takaisin respaan. – Onkohan teillä jokin toinen huone? Meillä kun olisi tuon näköalan suhteen vähän toivomisen varaa. – Valitettavasti tämä on hotellin ainut suite. Mutta meillä ei laskuteta näköalasta erikseen. – Anteeksi mitä, nyt en ihan ymmärtänyt?

Jokinäköala.

Pettynyt asiakas vetäytyy takaisin huoneeseen. Ajamisesta väsynyt mies yrittää tasapainottaa tilannetta, että eiköhän tässä nyt yksi yö mene. Pannaan skumppa kylmään ja sauna päälle.

Hetken päästä on miehen vuoro marssia respaan. – Anteeksi, mutta emme löydä huoneesta minibaaria, sellainenhan tiedoissa luki. – Juu, on siellä minibaari, siinä kirjoituspöydällä. Se kori, jossa on ne viinipullot. Poistettiin nuo jääkaapit, koska vievät niin paljon sähköä.

Mies palaa takaisin huoneeseen mukanaan ämpärillinen jäitä. Coolerimme on tällä kertaa kierrätysmallia.

Kylppärissä on karmea viemärin haju. Ilmeisesti huonetta ei ole käytetty pitkään aikaan. Onneksi haju hävisi, kun suihkutin viemäriin vähän vettä. Sauna sentään lähti päälle. Lämpötilamittari seinällä olisi ollut hyödyllinen lisä.

Rakennusmiehiä pyörii huoneen edustalla. Pakko laittaa verhot ikkunaan. No toisaalta, eihän meillä ollut sitä näköalaakaan.

Siinä sitten istuimme loimottavan ”takan” edessä vähän pökerryksissä. Skumppapullo makasi kyljellään salaattijuustoämpärissä. Ajattelin pujahtaa kylpytakkiin ennen saunaan menoa. Hyvä ajatus, mutta sellaista ei ollut.

Minibaari.Skumppa kylmässä ja tuli takassa.

– Kuule, sanoin miehelleni. Kuuluukohan tämä niihin juttuihin, joille vielä joskus nauramme makeasti. Muistetaan vielä vuosienkin päästä, kun päätettiin oikein repäistä ja suite varattiin.

Matkaväsymys ja sauna uuvuttivat meidät lopulta. Nukuinkin ihan hyvin kello kahteen asti. Sitten pääsin osalliseksi naapurihuoneen miesten keskusteluihin. Kapakasta oli ilmeisesti palattu. Huoneemme oli ovella yhdistetty viereiseen huoneeseen ja normaalitkin äänet kuuluivat aivan selvästi. Kello 2.05 – 3.55 sain tietää taukoamatta puhuvan naapurimme autokaupoista, naisasioista, sairaala- ja kalareissuista. Sitten nukahdin uudelleen. Seitsemän kieppeillä heräsin jälleen. Pihalla alkoivat betonivalut.

Lähtiessä pyysin hotellia päivittämään tietonsa booking.comin sivustolle. Meistä kun tuntui, että sinne oli päässyt vähän sitä mainostettua lapinlisää.

Pyysitte palautetta.

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Norjan karmaiseva kaupunki

Missään ei ristin sielua, mutta heiluivatko verhot sittenkin. Tarkkaillaanko meitä…?

Matkustamisen ihanuus piilee usein sen yllätyksellisyydessä. Koskaan ei voi tietää, mitä tulee vastaan ja minkälaiseen paikkaan kulkeutuu. Sitä päätyy toisinaan paikkoihin, joihin ihastuu ja jotka jäävät pitkäksi aikaa positiivisesti mieleen. Sitten on niitä toisenlaisia, jotka jättävät neutraaliksi. Paikkoja, joissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta joihin ei juurikaan saa mitään otetta.

Melko harvoin tieni on käynyt kohteisiin, jotka olen kokenut epämiellyttäviksi tai joita kohtaan olen tuntenut suorastaan vastenmielisyyttä.

Niin ihana kuin minusta Pohjois-Norjan Varangin niemimaa olikin, löytyipä sieltä muuan kaupunki, joka jostain syystä puistatti. Pyydän jo etukäteen anteeksi, jos lukijoissa on joku, jolle tämä kaupunki on merkityksellinen. Esimerkiksi vuokraisäntämme mielestä hän asui maailman parhaimmassa paikassa. Täällä hän oli syntynyt, täällä elänyt koko ikänsä, täällä hän halusi kasvattaa lapsensa ja täällä myös kuolla.

Kokemukseni on siis takuulla subjektiivinen ja perustuu hetken kokemukseen ja mielentilaan, mutta jaanpa sen nyt kuitenkin kanssanne.

Aavekaupunki.

Ajoimme Jäämeren itäistä rantaa yhtä Norjan viralliseksi merkittyä maisemareittiä pitkin tarkoituksenamme ajaa aina reitin päähän saakka Hamningsbergiin. Sinne saakka emme koskaan päässeet, sillä automme jarruissa ilmenneen vian takia matkamme tyssäsi Vardø-nimiseen kalastajakaupunkiin (suomeksi Vuoreija).

Vardø sijaitsee itseasiassa saarella, jonne johtaa vajaan kolmen kilometrin mittainen meren alla kulkeva tunneli. En suosittele sille, joka on vähänkään klaustrofobinen. Syvimmillään tunneli kulkee 88 metriä merenpinnan alapuolella.

Majoituimme vanhaan 2-kerroksiseen puutaloon kaupungin keskustaan kotoisaan huoneistoon, joka oli kuin mummola hyvällä tavalla. Suosittelen lämmöllä Varanger Old House apartment -huoneistoa.

Taivaalta tihuutteli vettä, mutta uteliaisuuttamme halusimme lähteä ottamaan selvää minkämoiseen paikkaan sitä olikaan tultu.

Meistä oikeasti tuntui kuin olisimme tulleet aavekaupunkiin. Missään ei näkynyt ketään. Reilun tunnin mittaisen kävelyn aikana näimme muutaman auton ja kaksi ihmistä: isän, joka talutti pientä poikaansa napakasti käsipuolessaan. Lapsella oli päällään toppapuku ja villapipo. Hmm, ilmeisesti käytännöllinen asu täällä ympäri vuoden. Luin jostain, että Vardø on kaupunki, jossa ei lämpötilalla mitattuna ole yhtään kesäpäivää.

Katukuva oli masentava. Huonokuntoisia rumia rakennuksia, joista osa oli selvästi hylättyjä. Tyhjillään olevia liikekiinteistöjä, hylättyä romua, rempallaan olevia teitä, rähjäinen satama-alue. Ankeaa, rumaa ja alakuloista. Norjalainen hyvinvointi ei selvästikään yltänyt tähän Jäämeren syrjäiseen kolkkaan.

Vanhan linnoituksen tykit vartioivat kaupunkia.Liikekeskus.Täällä on ennen myyty lasten leluja. Ei enää.Puuttuuko nimestä pari kirjainta?Kätevää: Alko ja rautakauppa vierekkäin. Aukioloaikojen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Kuulimme myöhemmin vuokraisännältämme, että kalastuksesta elävä kaupunki oli kohdannut kovia. Kaupungin merkittävä työllistäjä, kalanjalostustehdas, lopetti toimintansa 2000-luvulle tultaessa. Tästä syystä kaupungin väliluku pikku hiljaa puolittui. Työikäinen väestö muutti muuanne ja sen seurauksena talot jäivät tyhjilleen, koska kukaan ei halunnut niitä ostaa. Siksi niin suuri osa rakennuksista oli aikamoisen heikossa kunnossa.

– Olisittepa tulleet kolme vuotta sitten, silloin täällä vasta ankeaa oli, kertoi vuokraisäntämme. Nyt on selvästi piristymistä ilmassa. Taloja kunnostellaan ja ihmisiä muuttaa takaisin. Valoa tunnelin päässä on näkyvissä.

Vardø oli tunnelmaltaan kuin kulttisarja Twin Peaksin syrjäinen synkkä kaupunki. Ainut, että Vardøllä on todellisuudessa ollut karmiva menneisyys noitien polttokaupunkina. Mietimmekin, että onko juuri tuo syrjäinen ja eristäytynyt sijainti jollain lailla altistanut kieroutuneelle ajatusmaailmalle.

Me sovimme jotenkin hyvin tähän ympäristöön.Jossain sentään oli vähän elämää.Yritin löytää edes yhden kauniin näkymän.

Vardøn merkittävimpiä nähtävyyksiä on 1600-luvun noitavainojen muistoksi luotu yli 100 metriä pitkä, läpikäveltävä muistomerkki Steilneset. Ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä melkoisen vaikuttavasta teoksesta on kyse. Mene mieluusti huonolla säällä tai hämärällä, jotta pystyt kokemaan karmivan tunnelman vielä syvemmin.

Himmeästi valaisevien hehkulamppujen valossa erotat monumentin seinillä olevat 91 taulua, yksi kullekin uhrille. Ajatelkaa, 77 naista ja 14 miestä sidottu seipääseen ja kaadettu elävänä roviolle juuri samaisella paikalla Jäämeren rannalla. Tätä käsittämätöntä julmuutta kesti lähes sadan vuoden ajan. Väkilukuun suhteutettuna määrä on ollut melkoinen.

Jokaisessa taulussa on noitana poltetun henkilön tiedot ja tuomion syy. Tiedot tuomituista ja tuomioista ovat säilyneet valtionarkistossa Tromssassa aina tähän päivään saakka.

Muistomerkin päässä on tila, jossa lepattaa elävä tuli ja joka heijastuu yläpuolella oleviin peileihin. Ulos tultuamme olin hetken aikaa ihan hiljaa. Tämä taideteos sai sanattomaksi.

Steilneset.

Auton korjaamista selvitellessämme jouduimme jäämään Vardøhön vielä toiseksi yöksi. Ilmassa oli suuri uhka, että varaosaa odotellessamme joutuisimme jäämään tähän maailman lopun kaupunkiin vielä useammaksi päiväksi. Onneksi ei tarvinnut, sillä asia hoitui toisella tapaa.

Mutta ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Löysin alueelta jotain poikkeuksellinen kiinnostavaa, josta kerron seuraavassa blogipostauksessa. Varta vasten tämän takia moni tulee tähän eriskummalliseen kaupunkiin maailman reunalle.

Mutta muuten on pakko sanoa, että näin toivottoman tuntuiseen mestaan sitä harvoin on tullut eksyttyä. Sopisi ehdottomasti Twin Peaksin jatko-osien kuvauspaikaksi.

Pohjois-Norjan pieni kylä, jossa karuus on kauneutta

Onko sinulle koskaan reissussa jokin paikka tehnyt niin suuren vaikutuksen, että tuntuu kuin sinne olisi pakkomielteisesti päästävä uudelleen?

Tänä kesänä halusin nähdä miltä maailma näyttää Jäämeren rannalla. En ollut koskaan käynyt Norjassa ja minua kiinnosti kovin nähdä noita monista kuvista tuttuja kauniita maisemia. Halusin ajella teitä, joita reunustavat jylhät tunturit ja halusin ennen kaikkea päästä vaeltamaan puuttomille tunturiylängöille.

Kaikkea tätä pääsin kokemaan muutaman Pohjois-Norjassa vietetyn matkapäivän aikana. Ehkä liiankin hyvin, sillä sydämeni sykkii tällä hetkellä voimakkaasti Varangin niemimaan luoteisosan piskuiselle kalastajakylälle Kongsfjordille ja erityisesti sen Veinesin niemekkeelle.

Ajoimme Kongsfjordiin, tähän alle 40 asukkaan kylään, lähinnä sattumalta. Uteliaisuus ajoi meidät Varangin tuohon osaan, sillä joskus vaan pitää nähdä, miltä maailma jossain kolkassa näyttää. Sää oli kolea eikä Jäämeren tuuli ollut kovinkaan lempeä (onko se koskaan?). Mystiseksi luonnehdittu arktinen valo ei antanut parastaan, vaan aurinko pysyi tiukasti paksun pilvirintaman takana. Katsoimme parhaimmaksi etsiä tulevaksi yöksi kattoa pään päälle.

Kongsfjordin ympäristössä ei majoitusvaihtoehtoja kovinkaan runsaslukuisesti löytynyt, mutta yksi paikoista nousi selvästi ylitse muiden.

Kongsfjord Gjestehus on pieni matkailualan yritys Veinesin niemellä reilun kilometrin päässä Kongsfjordin kalastajakylän keskustasta. Useasta rakennuksesta koostuvassa matkailuyrityksessä on majoitushuoneita sekä oma pikkumökki kokonaan vuokrattavaksi. Paikka on vanha maatila, jonka rakennukset ovat suojelukohteita. Onneksemme saimme huoneen yhdestä noista majataloista, sillä paikan 18 huoneesta vain kaksi oli enää vapaana.

Huoneemme sijaitsi vanhaan karjatilaan remontoidussa talossa. Huone oli kunnostettu paikan vanhaa henkeä kunniottaen ja sisustettu kodikkaasti. Tunnelmassa oli jotain kiehtovaa pysähtyneisyyttä ja rauhaa.

Sinänsä mielenkiintoista oli, että 1800-luvun loppupuoliskolla perustetun vanhan tilan toinen alullepanijoista oli suomalaissyntyinen oululaisrouva, joka muutti Veinesiin norjalaismiehensä kanssa. Myöhemmin pariskunnan kymmenlapsisesta perheestä yhdeksän rakensi paikalle omat talonsa ja näihin rakennuksiin Kongsfjord Gjestehus on syntynyt. Perheen tyttäristä yksi muutti Yhdysvaltoihin, koska ei saanut isältään naimalupaa rakastamansa nuoren miehen kanssa.

Mutta Kongsfjord ja Veines olivat paljon muutakin kuin vain viehättävä majapaikka. Matkamme vaikuttavimmat ja kauneimmat rannikkomaisemat olivat mielestäni juuri täällä. Täältä löysin sen huikean luonnon ja kauneuden, mitä Norjasta tulin hakemaan. Samalla kertaa kovin karua ja häikäisevän kaunista. Riisuttua, mutta kuitenkin niin moni-ilmeistä.

Norjalaiset, olen teille vähän kade. Onhan tuntureita meilläkin, mutta näyttää, että luontoäiti on suonut teille kaikkea monin verroin enemmän.

Tilalta ei tarvinnut nousta kovinkaan kauas ylös niemenkärkeä kohden päästäkseen näkemään vaikuttavat näköalat molemmin puolin aukeavalle Jäämerelle. Täällä oltiin tunturihaukan asuinsijoilla. Luonnon armoilla.

Löysimme pystysuoraan mereen putoavan kallion reunamalta pienen näköalamökin. Mökin merenpuoleinen seinä oli kokonaan lasia. Voin sanoa, että tämä on ehdottomasti eriskummallisin paikka, missä koskaan olen juonut kuohuvaa. Sillä niinhän siinä kävi, että meidän piti ottaa toinenkin vuorokausi tähän ihastuttavaan paikkaan. Viimeisenä iltana palasimme nauttimaan näköaloista ja päivittämään kokemuksia repussa pieni pullollinen kuohuvaa juomaa.

Seuraava päivä pyhitettiin kalastukselle ja suuntasimme majapaikan rouvan ohjeiden mukaan etsimään läheistä tunturijärveä. Rankahkon kipuamisen jälkeen tuntureiden ympäröimä järvi löytyikin. Harmi vaan, että se arktinen valo pysyi yhä paksujen pilvien kätköissä. Maisemat olivat hienot, mutta värit eivät päässeet oikeuksiinsa ilman aurinkoa.

Mies kalasti ja minä keskityin lähinnä kuvaamiseen ja maisemista nautiskeluun. Lämpökerrastoista huolimatta tuivertava tuuli kylmetti ja ajoi meidät jossain vaiheessa takaisin lämpimän mökkimme suojiin. Raudut jäivät odottamaan seuraavaan kertaan.

Voi Luoja kuinka kaunista maailma olikaan tuolla Jäämeren reunalla. Maastossa kävellessä tuli hetkittäin epätodellinen tunne kuin katselisi jotain luontodokkaria. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että pääsin tämän ihmeellisen maailmankolkan näkemään.

Minulla on kyllä sellainen kumma kutina, että me vielä tapaamme Kongsfjord. Se arktinen valo pitäisi vielä nähdä. Ja se rautukin saada.

Ivalosta Kongsfjordiin on 340 km.

http://www.kongsfjord-gjestehus.no/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Deatnu-hotellissa toteutuu Lapin kalareissu tyylillä

Kalastavan miehen takana on usein nainen, joka kaipaisi kesälomalla lisää yhteistä aikaa.

Kun mies haluaa kesälomalla kalastaa ja eräjormailla Lapissa, joudutaan tekemään välillä kompromissejä. Vaikka itsekin tykkään kalastella ja liikkua luonnossa, haluaisin yhteisellä kesälomalla tehdä kyllä vähän muutakin. Ollakseni rehellinen retkipäivän päätteeksi nukahdan mieluimmin lakanoiden väliin kuin kylmään telttaan. Enkä panisi pahaksi vaikka ulkona syötäisiin muutenkin kuin leirinuotiolla purkkimuonaa.

Kukapa ei näissä maisemissa viihtyisi, kalasti tai ei. Tenojokilaakso on minusta pala kauneinta Lappia.

Meille kompromissi löytyy usein pohjoisen mökkimajoituksesta. Yritetään löytää hyvien kalavesien ääreltä viihtyisä mökki, jonka katon alle voin vetäytyä sitten, kun virvelin vispaaminen alkaa kyllästyttää. Ongelmana vaan on ollut, että monet Lapin kalastukseen soveltuvat mökit ovat melko vaatimattomia ja usein jo parhaat päivänsä nähneitä. Lähinnä ne ovat sellaisia äijäporukoiden kalamajoja, joista löytyy petipaikka, mutta eipä sitten paljon muuta.

Jos olemme onnistuneet löytämään tasokkaampaa mökkimajoitusta hyvien kalavesien ääreltä, ongelmaksi on tullut usein hinta. Kahdelta hengeltä vuorokausihinta tahtoo nousta turhan korkeaksi.

Tähän majoitusproblematiikkaan löysin tänä kesänä loistavan ratkaisun Utsjoelta. Holiday Village Valle tai kotoisammin Lomakylä Valle rakennutti viime vuoden syyspuolella Tenojoen varteen kaksikerroksisen Deatnu-hotellin ja erillisen ravintolarakennuksen.

Tervetuloa kotaan, ei kun hotelliin.

Hotellihuoneisiin kuljetaan hauskasti kotarakennelman alta. Majoituimme hirsirakenteisen hotellin yläkerran huoneessa, josta oli kiinnostavaa seurata Tenojoen lohenkalastajia ohi lipuvissa jokiveneissä. Tai no lähinnä mies parkkeerasi jo heti alkuun ikkunan ääreen kytikseen seuraamaan saako kukaan lohta. Minua taas kiinnostivat pihamaalla pyörivät sarvipäät.

Huoneessa oli ilahduttavan suuret ikkunat, joista avautui kaunis näköala alas Tenolle ja Norjan puolen tuntureille. Jos jotain voisi toivoa, niin näköala avautuisi vieläkin paremmin, jos rantapusikkoa karsittaisiin nykyistä enemmän.

Huone oli viihtyisä, samaan aikaan skandinaavisen selkeä ja kodikas. Lappi tuli hienosti esille värimaailmassa ja kuoseissa. Seinällä juoksivat hopeanhohtoiset porot ja tummasävyinen tapetti oli saanut seurakseen ruskasävyisen seinän, mikä antoi huoneeseen kivasti pirtsakkuutta. Tykkäsin kovasti myös siitä, että huoneen ja kylppärin kalusteet olivat kunnon massiivipuuta, eivätkä mitä tahansa lastulevyrimpulaa.

Hyödyllisiä varusteita huoneissa olivat vedenkeitin ja jääkaappi. Sainpahan sujautettua oman samppanjapullon saman tien viilentymään.

Hotellihuoneen hintaan kuului aamiainen, mikä tarjoiltiin uutukaisessa Ravintola Deatnussa. Perushyvän aamiaisen herkullisia paikallislisiä olivat kevyesti kylmäsavustettu lohi ja graavisiika.

Kävimme illalla ruokailemassa Ravintola Deatnun à la carte listalta. Arvostan itse kovin sitä, että raaka-aineissa suositaan lähiruokaa ja alueen omaa ruokaperinnettä. Poron ja kalan lisäksi listalle oli päässyt myös Jäämeren tarjontaa kuningasravun muodossa.

Ravintola Deatnu sijaitsee aivan Tenon jokitörmäällä. Jos aukesi hotellihuoneista mukavat näkymät Tenojokilaaksoon, vielä paremmin joen elämää pääsi tarkkailemaan ravintolasta tai sen ulkoterassilta.

Skandinaavista selkeälinjaista tyyliä Lappi-twistillä.Kuningasrapukeittoa. Nam!Tällä terassilla passaa nauttia huurteista.

Tällä kertaa olimme suuntaamassa Pohjois-Norjan puolelle, joten nyt oli aikaa vain yhden yöpymisen verran. Sen päätimme, että ensi kesänä tulemme uudelleen ja jäämme Tenolle muutamaksi päiväksi lohenpyyntiin. Mies saisi kalastaa sen minkä tahtoo, ilman että vieressä on vaimo, joka hätyyttelee lähtemään. Lomakylä Vallen ympäristössä on helpohkoja retkeilyreittejä, joissa taas itse mieluusti kuluttaisin aikaa kamera kaulassa. Illalla voisimme treffata hotellilla ja lähteä yhdessä syömään ilman ruuanlaittopaineita.

Onnellinen mies. Lapin loma edessä ja kalastusta luvassa.Onnellinen vaimo Lapin lumoissa.

Aika reilua ja aikamoisen helppoa. Kalastava mies ei ole onnellinen, jos ei saa kesälomalla kalastaa, mutta joskus Lapin kalareissun voi toteuttaa näinkin. Samassa paketissa lohijoki, tasokas majoitus, Lapin luonnon ihanuus ja hyvä ravintola. Bonuksena tyytyväinen vaimo.

Yhteistyössä Holiday Village Valle

http://www.holidayvillagevalle.fi/fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Pohjoisen eksoottiset asukit

Porot ovat eriskummallisia puolivillejä hirvieläimiä. Juoksentelevat vapaina lähes puolta Suomea Oulusta ylöspäin ja siltikin jokaisen poron omistaa joku.

Nyt on ihan pakko kirjoittaa vähän poroista. Ainakin minusta nämä pohjoisen elikot ovat aikamoisen eksoottisia ja ihmeellisiä. Kun ottaa huomioon, miten suurella alueella ne vaeltelevat pitkin Lapin erämaita, ainakin minun on vaikea käsittää miten ne saadaan koottua poroerotuksessa yhteen. Ja sitten jostain korvamerkistä kukin omistaja tuntee omat kasvattinsa.

Olin tänään pyöräilemässä Luostolla jo tutuksi tullutta reittiä Orresokan ympäri. Hotelli Luostotunturin kohdalla oli pakko vähän hieraista silmiäni. Hotellin pihan oli nimittäin kansoittanut ei bussilla tullut turistiryhmä kuten yleensä, vaan hyvän kokoinen lauma poroja.

Neljän tähden hotelli, sopii myös poroille.

Paikalle oli ilmeisesti hälyytetty paikallisen porotilan poika, joka oli pesemässä asvaltoituja reittejä poronpaskasta. Erehdyttävästi salmiakkinappuloita muistuttavat poronpapanat olivat kuorruttaneet hotellin edustaa kummasti. Kuulin, että porot yleensä hakeutuvat ylemmäs tunturiin hakemaan suojaa itikoilta, polttiaisilta, mäkäräisiltä ja paarmoilta. Täällä Luostolla nämä yksilöt ovat kuitenkin sen verran vaativampaa väkeä, että ovat valinneet sopivan paikan, mistäs muualta kuin paikkakunnan suurimman hotellin pihalta.

Turistillehan tämä eksotiikka sopi mainiosti. Kerrankin pääsi luonnontilaisia poroja tarkastelemaan ihan läheltä eikä niitä näyttänyt paljoakaan häritsevän ympärillä pyörivät kuvaajatkaan.

Urosporojen eli hirvasten suuret sarvet tekivät melkoisen vaikutuksen. En ole koskaan tiennytkään, että jokaisella porolla on noin yksilölliset sarvet. Sarvien koko, väri ja muoto näyttivät olevan hyvin erilaisia. Olipa joukossa vaalea porokin, jonka sarvet olivat poikkeuksellisesti vaaleanpunaiset.

Toisin kuin muilla hirvieläimillä, poroilla sarvet kasvavat myös naarasporoille eli vaatimille. Mielenkiintoista muuten on, että poronsarvi on maailman nopeimmin kasvavaa luuta. Kesäaikaan poron sarvet saattavat kasvaa jopa 2 cm vuorokaudessa, joten eipä ihme, että melkoinen kruunu joillakin oli kannettavanaan.

Sarvet vaihtuvat vuosittain, naarailla keväällä vasomisen jälkeen ja uroksilla syksyllä kiima-ajan päätyttyä. Sarvilla on kuulemani mukaan myös suuri merkitys poron sosiaaliseen asemaan laumassa. Tästä tulikin mieleeni, että jos maastossa löytää pudonneet poronsarvet, yltääköhän jokamiehen oikeus tähän ja saakohan nuo sarvet ottaa? Osaako kukaan sanoa?

Luulisi näillä komistuksilla olevan melkoisen korkea arvoasema.

Turkin vaihtuminen näytti joillain poroilla olevan vielä kesken. Talvikarva irtoaa kesällä suurina tuppoina ja uusi talviturkki alkaa kasvaa elokuun tietämillä. Lämpöä hyvin eristävä turkki koostuu ontoista karvoista ja sen ansiosta poro kestää pohjoisen paukkupakkasia. Meillä mökin terassipenkkiä lämmittää porontalja ja voin sanoa, ettei lämpimämpää ja miellyttävämpää alustaa voisi olla.

Hotellin pihalla makoilevassa porotokassa oli myös joitain pieniä vasoja, joilla ikää nyt heinäkuun lopussa lienee noin 2-3 kuukautta. Aika tavalla söpöjä otuksia. Luin, että emo vieroittaa vasan ennen uuden syntymää seuraavana keväänä, mutta vuotinen vasa palaa noin viikon kuluttua ja liittyy emon ja uuden vasan seuraan.

Siihen ne jäivät nämä jänkäjoonaat makoilemaan. Liekö yöpuulle siihen tunturihotellin pihaan asettuneet, sen verran nuokuksissa näytti jo moni olevan? Minä jatkoin matkaa monta porokuvaa rikkaampana.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Valkoisia ja sinisiä ajatuksia

Jos olet väsynyt lapinhullujen jorinoihin, älä lue tätä. Luvassa syvää tunteen paloa.

Yksi Lapissa vietetty joulu jälleen takana. Joulu, joka on ollut lumen valkoinen ja hetkiltään sininen. Joulu, joka kietoi salaperäiseen hämärähyssyyn, sytytti taivaalle tähtivyön ja hiljensi maailman äänet.

luosto7luosto

En pysty kuvittelemaan parempaa paikkaa joulun viettoon kuin Lapin lumoava tunturimaisema. Kun napapiiri on ylitetty, on kuin astuisi toiseen todellisuuteen. Tässä kohden joku pyyhkäisee pois kaiken huolen ja mieliharmin. Tästä eteenpäin päässä on vain seesteisiä, selkeitä ja yksinkertaisia ajatuksia. Valkoinen mieli ja valkoinen hanki. Puussa kuuraparta ja taustalla sininen tunturi. Joulun sanoma tulee todeksi: maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

luosto6luosto5

Lumessa tarpoessani tunturin rinnettä ylöspäin mietin pian sata vuotta täyttävää Suomea. Sininen ja valkoinen, värit ovat vapauden. Kaksi turvallista väriä, jotka joulukuisena pakkaspäivänä ympäröivät minut ja tekivät minusta onnellisen ihmisen. Vuoden viimeinen matkailukohde ei ollut vain vuoden paras matkailukohde. Se oli maailman paras matkakohde ja tämä oli minun paras matkani.

luosto4luosto2luosto3

Hyvää uutta vuotta ihanaiset lukijani. Tapahtukoon teille kaikille paljon onnellisia asioita tulevana vuonna. Kuono kohti uusia seikkailuja.

poro2poro3

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Puhdasta yksinkertaisuutta

Neljänä perättäisenä kesänä olen istunut samaisen Pohjois-Lapin erämaajärven rannalla kuin te herra Wirkkala. Inarin Paadar-järven maisemasta on tullut jokakesäinen henkireikäni, puhdistusriittini. Olen itse asiassa istunut siinä ihan teidän naapurissa punaisen lapinmökin portailla ja tuijottanut vastapäistä vaaraa ja Paadarin nopeasti muuttuvaa vedenpintaa. Tarkkaillut ympäröivää luontoa ja miettinyt elämää. Inspiroitunut.

paadar2tila

Luulen jossain määrin ymmärtäväni teitä herra Wirkkala. Olette varmaan itsekin istunut useasti mökkinne rappusilla tuijotellen samaa maisemaa piippuanne poltellen. Kuunnelleet ympäröivää hiljaisuutta ja tehneet huomioita yksinkertaisista asioista. Onko lähisuon kurkipariskunta palannut tänäkin kesänä pesimään? Kuinka monta poikasta koskeloemolla on tänä vuonna? Minkälaisia kuvioita tuulenvire tekee Paadarin pintaan? Mitä puuhastelee terhakka västäräkki? Onko porojen vasominen onnistunut?

koskelotvästäräkkisarvet

Herra Wirkkala, te tulitte vuosikymmeniä, aina vuosi toisensa perään, Paadarin rannalle rakentamaanne mökkiin puhdistamaan aivojanne. Etsimään inspiraatiota ja oivalluksia. Luomaan ja innovoitumaan Lapin luonnosta.

En pysty itse luomaan mitään niin suurta kuin te, mutta Paadarin puhdistavasta ja uudestisynnyttävästä voimasta olen myös päässyt osalliseksi. Tällä paikalla erämaassa on mystinen vetovoima. Minunkin on ollut pakko palata tänne yhä uudelleen tekemään vuoden nollaus, inventaario. Tyhjentämään pää kaikesta turhasta. Elämään hetki pyhää yksinkertaisuutta. Valaistumaan.

Maailman paras paikka nauttia samppanjaa.rannallaLemmenjoensuuLemmenjoensuu2skumpat

Yksinkertainen, riisuttu elämä on lisännyt onnellisuuttani. Antanut tilaa kaikelle olennaiselle. Kun on katto pään päällä, rannassa sauna puhdistautumista varten, äärellä järvi mikä ruokkii meidät ja lähde mistä saa maailman puhtaimman makuisen juomaveden, mitäpä sitä ihminen oikein muuta tarvitsee. Tämä riittää hetkeksi. Ja jos tuuli puhaltaa kylmästi pohjoisesta, lisätään kelohalkoa tuvan takkaan tai porinmattiin. Hetken päästä ei enää palele.

vaappusaalis

Tosin täytyy myöntää, että sen verran on yksinkertaisuudesta livetty, että vuotuinen samppanjapullo on aina mukana kuljetettu ja nautittu sen helmeilevä juoma Lemmenjoen suun hietikolla. Tämän suurempaa luksusta ei ole olemassakaan. Olisi kiva tietää, herra Wirkkala, istuitteko te koskaan samaisessa paikassa lempijuomaanne nautiskellen?

Vuorokaudessa on täällä enemmän tunteja. On aikaa nukkua päiväunet joka ikinen päivä. Kun on hyvin levännyt ja aika pysähtyy, havannoi ja näkee myös enemmän. En tiennytkään kuinka sileä voi kelon pinta olla tai kuinka kaunis männyn rungon rosoisuus. Minä näen täällä selvästi enemmän.

kelokaarnapahkapuu

Vaikka näin kesäaikaan eletäänkin lähes vuorokaudet läpeensä valoisaa aikaa, maailma ympärillämme vaihtaa silti väritystään päivästä riippuen. Taivas, joka on täällä selvästi avarampi ja lähempänä, on välillä totaalisen harmaa, kunnes se toisena hetkenä leiskuaa tulta tai herkistyy hempeään vaaleanpunaisuuteen.

Yön hijaisimpana hetkenä nousee usein sumu. Sininen maailmamme peittyy hitaasti usvaan ja taivas ja maa yhtyvät.

Nyt tiedän, mikä on suden hetki.

taivaspaadarpaadar3vaaleanpunainensininenhetki

Tapio Wirkkalan näyttely STILL/LIFE – Tapio Wirkkala Retrospective Inarin Siidassa 25.9.2016 saakka

Wirkkalan suunnittelema lasisarja nimeltään Paadar.Paadar-lasit

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

 

Majoitusvinkki Ylläkselle – tiloiltaan toimiva Äkäshotellin Alppitalo

Lapland Hotel Äkäshotelli on melkoinen veteraani Ylläksen alueen matkailussa. Tänä päivänä hotelli on hyvätasoisten lomahuoneistojen tarjoaja, mutta myös Äkäslompolon iltaelämän keskus.

Äkäslompolossa sijaitseva Lapland Hotel Äkäshotelli on aloittanut toimintansa jo vuonna 1974. Toiminnan alkuperäisajoista muistuttavat hotellin ravintolarakennus sekä siipiosa, jossa sijaitsee remontoituja hotellihuoneita. 2000-luvun alkupuolella hotelli lisäsi roimasti majoituskapasiteettiaan ja hotellin ympäristöön rakennettiin useita erillisiä majoitustaloja, joista yhteen mekin majoituimme.

Majapaikkamme oli Alppitaloksi kutsutussa rakennuksessa, joka sijaitsi metsän reunalla aivan hiihtolatujen ja vaellusreittien vieressä, silti aivan Äkäslompolon kylän keskustassa. Kaikki palvelut, kuten ruokakaupat, ravintolat, shoppailumahdollisuudet ja Alko sijaitsivat sopivasti kävelyetäisyydellä.

Näin kesäaikaan, kun joka puolella oli seesteisen rauhallista, tuntui kuin olisi istuskellut kesämökin terassilla sillä erotuksella, että mökki sijaitsi kylän keskustassa.

Alppitalot

Majoituksemme oli yhden makuuhuoneen huoneistossa, joka oli oikein passelikokoinen kahdelle aikuiselle. Olohuoneessa oli levitettävä sohva, joten 2-lapsinen perhekin majoittuu huoneistoon loistavasti.

Liikuntapainotteiselle lomalle tällainen mökkimäinen majoitus palvelujen äärellä on mielestäni yksi parhaista vaihtoehdoista. Tilaa on reilusti, kokkailla voi, jos haluaa tai käydä ulkona syömässä ja oma sauna lämpiää aina kun haluaa.

Huoneiston keittiöstä löytyi kaikki tarvittava: jääkaappi, liesi, mikro, leivänpaahdin, kahvin- ja vedenkeitin, astianpesukone ja ruokapöytä neljälle. Astiat olivat myös mitoitettu neljälle ja kaikki perustarpeisto löytyi omaa kokkailua varten.

Tyydyimme tällä kertaa puolivalmiiseen. Huoneiston vieressä oli kalasavustamo, josta haimme iltaruualle savustettua pestolohta ja kaupasta valmissalaatteja. Vaivatonta, mutta herkullista. Ja jälkkäriksi samppanjaa kera kesän viimeisten kotimaisten mansikoiden.

Hotelli4Hotelli5Hotelli3Hotelli7Kattaus kahdelle2

Huoneisto oli todella toimiva ja tilavan tuntuinen. Hyvän pohjasuunnittelun vuoksi hukkaneliöitä ei ollut, vaan ilmoitettu 42 m2 pohjapinta-ala oli kaikki käyttöneliöitä. Kalustus oli siistiä perustasoa, vähän ehkä askeettinen johtuen esimerkiksi mattojen puutteesta. Vaikka huoneistolla oli ikää jo yli kymmenen vuotta, huoneistossa ei juurikaan näkynyt kuluneisuutta. Pakko mainita myös huoneiston erinomaisesta siisteydestä.

Mukava lisä oli toinen TV makuuhuoneessa. Kuulun niihin, jotka rakastavat telkkarin katsomista sängystä. Plussaa myös riittävästä kaappitilasta, varusteiden kuivatuskaapista sekä olohuoneen pienestä takasta. Pidin myös huoneiston valoisuudesta. Isot ikkunat antoivat hyvin päivän valoa.

Huoneiston kylpyhuoneesta ja saunasta tykkäsin erityisesti. Viihtyisää, siistiä ja edelleen niin toimivaa. En tiedä oliko sauna vasta remontoitu, mutta se näytti lähes uudelta. Erillisellä ovella varustettu WC takasi omaa istuntorauhaa.

HotelliKylpyhuone2

Moni Ylläksen kävijä tuntee Äkäshotellin erityisesti sen iltaelämästä, sillä sijaitseehan hotellissa Äkäslompolon ainut yökerho. Harvinaisen suuri tanssilattia hotellin alkuperäisosasta, Pirtukirkoksi kutsutusta rakennuksesta, löytyikin. Ilmeisemmin melkoinen menomesta etenkin viikonloppuisin.

Kaikkiin huoneistohintoihin sisältyy buffetaamiainen ravintolarakennuksessa, mikä oli tosi mukava lisä apartementos-tyyppisessä omatoimimajoituksessa. Aamiainen oli riittävän monipuolinen ja itse pidin erityisesti neljän kalan lajitelmasta lasipurkeissa, joista oli neljää eri kalaa eri tavoin valmistettuna ja lopuksi etikkaan säilöttynä. Tykkäsin myös mahdollisuudesta paistaa itse vohveleita valmiiksi tehdystä vohvelitaikinasta.

KalalajitelmaVohveli

Hotelli10Hotelli9Hhotelli8Hotelli11Hotelli2

Kaiken kaikkiaan Äkäshotellista jäi tosi miellyttävä kuva. Majoituksen taso osoittautui ihan toiseksi, mitä 70-lukuinen päärakennus antoi äkkiseltään olettaa. Testaamamme alppitalo tarjosi hyvin toimivaa majoitusta. Hotellin ja ravintolan ystävällinen henkilökunta lisäsi omalta osaltaan viihtymistä.

Blogiyhteistyö Lapland Hotelsin kanssa.

https://www.laplandhotels.com

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.