Tämä ylellinen alus houkuttelee risteilylomalle – esittelyssä hulppea Celebrity Edge
Mukavaa matkustamista ja tasokkaat puitteet
Vuonna 2018 valmistunut Celebrity Edge on tasokkaista risteilyaluksista tunnetun Celebrity Cruises -varustamon uusin alus. Hieman yli 300 metriä pitkään alukseen mahtuu jopa 2 918 risteilymatkustajaa. Joulukuussa 2018 ensimmäisen risteilynsä tehnyt hulppea alus risteilee kesäisin Välimerellä ja talvisin Karibialla. Celebrity Edge on ensimmäinen uuteen Edge-luokkaan kuuluva alus, ja se saa sisaraluksen, Celebrity Apexin, vuonna 2020.
Celebrity Edge tarjoaa tasokkaat ja mukavat puitteet risteilylomalle. Tilavien hyttien lisäksi aluksella on paljon viihtyisiä yleisiä tiloja. Aluksen sisustus on hillitty mutta tyylikäs, ja esillä on runsaasti erilaisia taideteoksia.
Aluksella on valittavana eri hyttiluokkia oman budjetin ja mieltymyksen mukaan. Celebrity Edgeltä löytyy sopiva hyttivaihtoehto myös yksin matkustaville. Kaikissa hyteissä on esimerkiksi runsaasti säilytystilaa, king size -kokoinen sänky ja suuri kylpyhuone. Osassa hyteissä on oma parveke, ja Infinity Veranda -hyteissä parvekkeen saa liitettyä osaksi huonetta avaamalla pariovet.
Ylellisin majoitusvaihtoehto ovat kaksikerroksiset huvilat, joita on aluksella yhteensä kuusi. Sviiteissä ja huviloissa majoittuville on käytössä oma kansialue uima-altaineen, lounge sekä ravintola.
Kokeile uusia ruokaelämyksiä joka ilta
Celebrity Edgellä hemmotellaan myös herkuttelijaa, ja uusia makuelämyksiä pääseekin testaamaan vaikka joka päivä. Aluksella on yhteensä 29 ravintolaa, kahvilaa ja baaria. Osa ravintoloista sisältyy risteilyn hintaan, kun taas erikoisravintoloista peritään lisämaksu.
Aluksen Oceanview-buffetravintolassa on tarjolla ruokaa aamuvarhaisesta iltamyöhään. Buffetista löytyvät joka päivä tutut suosikit, mutta tämän lisäksi tarjolla on päivän kohteesta riippuen paikallisia erikoisuuksia.
Buffetin lisäksi aluksen ravintoloista myös italialainen Tuscan, ranskalainen Normandie, kreikkalaisvaikutteinen Cyprus sekä amerikkalaisen ja kansainvälisen keittiön klassikoita tarjoileva Cosmopolitan sisältyvät risteilyn hintaan. Näissä kaikissa tarjolla on sekä lounasta että illallista, ja ruokalista vaihtuu osittain päivittäin.
Näiden lisäksi Celebrity Edgellä on useita erikoisravintoloita, joilla on jokaisella oma konseptinsa ja tyylinsä. Kiinnostavimpia näistä ovat Eden ja Le Petit Chef, joissa molemmat tarjoavat ruokahetken maustettuna erilaisilla elämyksillä. Edenissä ruokailijat pääsevät seuraamaan fantasiateemaista esitystä, kun taas Le Petit Chef -ravintolassa heijastetaan pöytiin erilaisia animaatioita. Muita erikoisravintoloita ovat esimerkiksi mereneläviin keskittyvä Raw on 5 ja pihviravintola Fine Cut.
Tekemistä ja viihdettä jokaiseen makuun
Celebrity Edge -aluksella ei aika ehdi käydä pitkäksi, sillä tekemistä on tarjolla moneen makuun. Ajan saa kulumaan helposti osallistumalla eri aktiviteetteihin tai vaikkapa shoppailemalla aluksen liikkeissä. Aluksella viihtyvät erityisesti aikuiset ja pariskunnat, mutta myös perheille riittää kiinnostavia vaihtoehtoja. Joka päivä hytteihin jaetaan seuraavan päivän ohjelma, mistä näkyvät kaikki aktiviteetit ja esitykset.
Celebrity Edgen ulkokannella on mainiot puitteet aurinkoisesta säästä nauttimiseen, sillä aurinkotuoleja on runsaasti ja yli 20 metriä pitkässä uima-altaassa on tilaa pulikoida. Allasalueelta löytyy myös baari ja ravintola. Allasalueen vieressä on katettu Solarium, josta löytyy lisää altaita ja aurinkotuoleja. Solarium-alueelle on pääsy ainoastaan aikuisilla.
Aluksella on myös spa, josta löytyvät muun muassa kauneushoitola, saunat ja kuntosali. Ulkokannella kulkee myös juoksurata, joten liikuntaa ei tarvitse unohtaa risteilyn ajaksi.
Celebrity Edgen runsas viihdetarjonta pitää huolen siitä, että myös pidemmällä risteilyllä on helppo viihtyä ja löytää mielekästä tekemistä. Joka ilta aluksen teatterissa on päivittäin vaihtuva show, joka saattaa olla niin musiikkia kuin vaikkapa taikuutta. Tämän lisäksi esimerkiksi musiikkiesityksiä on myös aluksen muilla esiintymislavoilla.
Useiden ravintolavaihtoehtojen lisäksi Celebrity Edgellä riittää valinnanvaraa myös baareissa. Ulkokannella sijaitsevassa Rooftop Garden -baarissa voi paistatella päivää, kun taas Sunset Bar laivan takaosassa tarjoaa erinomaisen paikan maisemien ihasteluun. Pikkutunneille iltaa voi jatkaa aluksen yökerhossa.
Katso kuvia Celebrity Edge -alukselta!
Teksti ja kuvat: Krista Ahonen
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää