Hyppää sisältöön

Ulkoilija, tämä voi pelastaa henkesi heikoilla jäillä

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 19.02.2015
Kevättalven aurinkoiset päivät houkuttelevat ulkoilemaan. Jäillä liikkuminen on mukava tapa viettää lomapäivää, mutta muista, että kevään tullessa jääkerros ohenee auringonpaisteen myötä. Varovaisuuteen on syytä jos vähänkään epäilet jäiden kestävyyttä. Lue tarkkaan nämä ohjeet ja tiedät, kuinka toimia jos pahin tapahtuu ja jää pettää alta!

Hyisestä avannosta pelastautuminen ei ole tuurista kiinni

Jäihin pudonneen pelastaminen hyisestä vedestä on uroteko, mutta hengenvaarallisilta tilanteilta välttyminen on yllättävän helppoa. Yksinkertaisten vinkkien avulla voi välttyä jäihin putoamiselta.

Ennen jäille lähtöä tarkista jäätilanne esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen tai ympäristöhallinnon verkkosivuilta. Jos haluat olla täysin varma jään paksuudesta, mittaa se itse kairaamalla jäähän reikä sellaisesta kohdasta vesistöä, jossa ei ole virtauksia. Vältä jäällä liikkuessa rantoja, virtauskohtia ja siltojen alta kulkemista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Jäälle ei kannata lähteä liikkumaan itsekseen. Kaveri tuo lisäturvaa, sillä yhdessä jäällä liikkuessa joku on auttamassa toista pois kylmästä vedestä. Avun saapuminen avannon reunalle toiselta puolelta järveä tai satojen metrien päästä vie kallisarvoista aikaa. Mitä pidempään kylmässä vedessä on, sitä suurempi on hypotermian riski, Ifin henkilövakuutusten johtaja Riitta-Liisa Salonen kertoo.

Jäihin putoamiseen kannattaa varautua myös varusteiden osalta.

– Kännykkä kannattaa sujauttaa jäälle lähtiessä vedenkestävään suojapussiin, jotta kännykkä toimii, vaikka se olisi käväissyt vedessä. Kastuneella puhelimella kun on mahdotonta soittaa hätäkeskuksesta apua, Salonen jatkaa.

Jäihin pudonnut voi hakea korvausta vakuutusyhtiöstä, sillä laaja kotivakuutus tai matkatavaravakuutus kattaa pilkkijän irtaimistolle sattuvat omaisuusvahingot, kuten esimerkiksi kastuneen matkapuhelimen, rikkoutuneet vaatteet, vedenpohjaan uppoavan repun, pilkkivavan tai termospullon.

– Jäihin putoaminen on henkilövahinko, josta aiheutuvat vahingot ovat korvattavissa. Yleensä erilaiset ruhje- ja paleltumavammat ovat yleisimpiä.Korvausta voidaan vähentää, jos jäihin tippuminen johtuu henkilön törkeästä huolimattomuudesta, opastaa henkilövahinkojen korvausasiantuntija Anne Koivisto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toimi näin jos putoat heikkoihin jäihin

  • Pidä aina jäällä liikkuessa mukana jäänaskalit, jotka roikkuvat oikeaoppisesti kaulassa. Jäihin pudotessa harmittaa vietävästi, jos naskalit ovat taskussa vetoketjun takana. Naskaleissa on usein myös pilli, johon puhaltamalla voi herättää toisten jäällä liikkujien huomion.
  • Mukana on hyvä olla myös jotain kättä pidempää, jolla voi auttaa jäihin pudonneen pois vedestä.
  • Kaverin kanssa ei kannata kulkea jäällä liian lähekkäin, koska saatatte jään pettäessä olla nopeasti kummatkin samassa avannossa. Jos kaveri putoaa jäihin, älä ryntää liian lähelle avantoa.
  • Jos putoat jäihin itse, eikä kaveria ole lähellä, huuda apua heti äläkä vasta ensimmäisen avannosta poispääsy-yrityksen jälkeen. Vaikka pääsisitkin nopeasti omin avuin pois vedestä, vaatteesi ovat märät ja kehostasi karkaa lämpöä, kunnes olet saanut kastuneet vaatteet pois päältä. Toisen henkilön apu ja tuki ovat varmasti pelästymisen jälkeen tarpeen.

Lähde: If
Kuva: Flickr / nox-AM-ruit

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Miksi elintärkeät happinaamarit voivat puuttua lennolta? Syy vaaralliselta tuntuvaan tilanteeseen on yksinkertainen

Näin löydät matkavakuutuksen

Matkavakuutusten ABC – löydä paras matkavakuutus

Maat, joihin ei kannata matkustaa

Ulkoministeriön lista: älä matkusta näihin maihin: 22 maata, joita kannattaa välttää

Barcelona, Espanja

Matkailija, varo näitä – viisi yleisintä turistihuijausta maailmalla

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja