Hyppää sisältöön

Oletko huomannut, mistä maasta löytyy maailman pisin kansa? Tässä Euroopan maassa suomalainen tuntee itsensä lyhyeksi

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 29.10.2018
Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, miten hollantilaisista tuli pidempiä kuin yhdestäkään toisesta kansasta.

Miksi hollantilaiset ovat niin pitkiä?

Hollantilaisia tuntevat tai Alankomaissa lomailleet matkailijat saattavatkin jo arvata, mistä löytyy maailman pisin kansa. Hollantilaiset voi usein tunnistaa pituutensa puolesta myös maailmalla – pitkä ja raamikas olemus onkin jo perihollantilainen mielikuva siinä missä puukengät ja tulppaanitkin.

Kyllä, hollantilaiset ovat keskimäärin pidempiä kuin minkään muun maan asukkaat. Keskimittainen hollantilainen nainen on yli 170-senttinen, kun taas miesten keskipituus on noin 184 senttiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suomalaisetkaan eivät ole lyhyimmästä päästä, mutta maailmanlaajuisessa vertailussa kotimaa ei yllä kymmenen pisimmän kansan joukkoon. Pohjoismaissa pisimpiä ovat tanskalaiset.

Entä miten hollantilaisista sitten tuli niin pitkiä? Asia on kiinnostanut tutkijoita jo kauan – erityisesti siksi, etteivät hollantilaiset ole aina olleet yhtä kookkaita. Viimeisen 150 vuoden aikana maan asukkaiden keskimitta on venähtänyt jopa 20 senttiä, kun taas esimerkiksi amerikkalaisilla vastaava luku on kuusi senttiä.

Ennen kuin hollantilaisista tuli maailman pisin kansa, olivat he jopa keskimäärin lyhyempiä kuin amerikkalaiset tai monien Euroopan maiden asukkaat.

Yhdeksi selitykseksi on haettu paikallista ruokavaliota. Keskimääräinen pituus alkoi kohota sen jälkeen, kun hedelmällinen maaperä teki Alankomaista maatalousmahdin. Asukkaat alkoivat syödä paljon lihaa, juustoja ja erilaisia maitotuotteita.

Kaikki eivät kuitenkaan ole hyväksyneet selitystä ruokavaliosta, sillä myös monissa muissa maissa asukkaiden pituus on kasvanut sitä mukaa, kun saatavilla oleva ravinto on parantunut. Mistään muualta ei kuitenkaan löydy yhtä pitkää kansaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Brittilehti The Guardian kertoo tutkimuksesta, joka tarjoaa vastaukseksi luonnonvalintaa. Kun tutkijat kävivät läpi rekistereitä Hollannin pohjoisosassa vuosien 1935 ja 1967 välillä asuneista henkilöistä ja näiden terveydestä, kävi ilmi, että keskimääräistä pidemmät miehet ja keskimittaiset naiset olivat saaneet keskimäärin enemmän lapsia.

Tutkimuksessa havaittiin, että Alankomaissa keskimääräistä pidemmät naiset saivat myös enemmän lapsia muihin maihin verrattuna. Pitkien vanhempien lapsista tuli niin ikään pitkiä. Vuosien varrella kunnioitettava pituus alkoi olla yhä useamman asukkaan geeneissä.

Tutkimuksessa todetaan, että tietyn pituuden ihannointi vaihtelee eri maissa ja kulttuureissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa lyhyet naiset ja keskimittaiset naiset lisääntyvät ahkerimmin.

Lue myös: Näissä maissa asuvat maailman pisimmät ja lyhyimmät kansat

Lähde: The Telegraph, The Guardian
Kuva: Shutterstock

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Alankomaat vai Hollanti?

Miksi Alankomaat tunnetaan paremmin Hollantina? Tässä syy nimisotkuun

Amsterdam, Alankomaat

Amsterdam paikallisen tavoin – viisi paikkaa, joissa koet aitoja elämyksiä

Amsterdam, Alankomaat

Shoppailuvinkit Amsterdamiin – näin löydät hyvät tuliaiset ja teet parhaat löydöt

TUI

Ensimmäistä kertaa Amsterdamiin? Kolme syytä kokea tulppaanien kaupunki

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja