Hyppää sisältöön

Matkavalmentajan valitut vinkit – täydellinen matka juuri sinulle!

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 21.02.2016
Mitä teet, kun haluat kokea täydellisen lomamatkan? Käännyt matkavalmentajan puoleen! Suomalaisissa matkatoimistoissa työskentelee matkailualan kokeneita asiantuntijoita.

Mitä teet, kun haluat kokea täydellisen lomamatkan? Käännyt matkavalmentajan puoleen! Suomalaisissa matkatoimistoissa työskentelee matkailualan kokeneita asiantuntijoita.
 

Matkojen unelmaräätälit palveluksessasi

Henkilökohtaisen ja asiantuntevan palvelun merkitys ei ole rapistunut digiaikana – päinvastoin. Mitä vaativammaksi elämä muuttuu, sitä kipeämmin eri alojen asiantuntijoita kaivataan avuksi. Tutkitusti esimerkiksi matkailupalveluissa henkilökohtainen neuvonta koetaan arvokkaana.
 
– Kun asiakas tulee meille, hänellä on haave. Unelmaräätälimme tekevät matkaunelmista totta. Nettisivuiltamme ei löydy itsepalvelumoottoreita, meidän lähestymistapamme on henkilökohtainen palvelu. Kahta samanlaista matkaa ei ole, vaan jokainen on uniikki, kertoo Helin Matkojen toimitusjohtaja Lea Simpanen.
 
Suomesta löytyy vakuuttavaa matkailuosaamista. Kotimaisilla matkatoimistoilla on vahvoja kansainvälisiä yhteistyöverkostoja, joiden avulla muovataan suomalaisille elämyksellisiä matkoja lähelle ja kauas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mitä kauemmas matkustetaan, sitä varmemmin ihmiset kääntyvät asiantuntijoiden puoleen. Asiantuntijoilla on jatkuvasti päivittyvä tietotaito, kohdetuntemus ja kontaktiverkostot.

– Tärkeä asiakasryhmä ovat esimerkiksi häämatkan suunnittelijat. Heillä on niin paljon järjestettävää, että elämän tärkeimmän matkan suunnittelussa tarvitaan asiantuntijan apua, Simpanen kertoo.
 
Oletko lähdössä matkalle perheen, ystävien tai puolison kanssa? Pyysimme matkakonsultin ajankohtaiset matkatärpit – poimi näistä juuri itsellesi sopivat matkamaistiaiset!
 

Rentoutuminen, rantaloma ja laatuaika perheen kanssa

Matkakuumeinen perhe: Marjo, Harri ja kaksi alle 7-vuotiasta odottavat talvilomaltaan aurinkoa ja uimista, hyvää ruokaa ja mukavaa ajanviettoa. ”Haluaisimme lähteä talvilomalla reissuun, olemme avoimia oikeastaan kaikille kohteille – kunhan on lämmintä ja tekemistä lapsille.”
 
Minne rantalomalle perheen kanssa? Matkavalmentajan ehdotus: Talvikohteeksi suosittelisin ehdottomasti Mauritiusta. Lento on helppo yhdellä koneenvaihdolla, ja aikaero Suomeen on vain kaksi tuntia – näin perheen päivärytmi ei sotkeudu. Saaren plussia ovat turvallisuus, takuuvarma lämpö, hyvä hinta-laatusuhde hotelleissa ja paljon aktiviteetteja koko perheelle. Valikoimissa on useita all inclusive -hotelleja, mitkä helpottavat perhelomailua kovasti.

Kaupunki, ruoka, shoppailu ja tapahtumat kiinnostavat

 
Matkakuumeiset kaverukset: Reija, Minna ja Arja ovat kaupunkikulttuuria, hyvää ruokaa ja shoppailua arvostavat lapsuudenystävät. ”Olemme reissanneet yhdessä New Yorkissa ja Lontoossa aiemmin, nyt olisi tarve päästä taas kaupunkilomalle. Jotain uutta ja yllättävää, kiitos!”
 
Minne kaupunkilomalle? Matkavalmentajan ehdotus: Madrid on upea! Kaupunkiin on suorat lennot, ja hotellivalikoimaa on paljon. Ravintolatarjonta on todellinen kulinaristien taivas. Baarit ja klubit ovat aamuun asti auki ja shoppailumahdollisuudet ovat mielettömiä – kaikkea löytyy perusketjuista huippuputiikkeihin. Eikä pidä unohtaa espanjalaisia kenkäkauppoja!
 

Kuntoillaan matkalla, koska hyvinvointi on tärkeää

 
Matkakuumeinen pariskunta: Kristiina ja hänen miehensä Ari ovat sukellusta ja joogaa harrastava eläkeläispariskunta. ”Unelmamme olisi päästä joogaamaan rannalla auringonnousussa, syödä terveellistä kasvisruokaa ja rentoutua inspiroivassa ympäristössä.”
 
Matkavalmentajan ehdotus aktiiviselle lomalle: Seychellit, ihana viiden tähden luontoparatiisi ja yksi maailman parhaista sukelluskohteista. Tässä paratiisissa vierailee hieman yli 200 000 turistia vuosittain. Seychelleillä on asuttamattomia saaria, ihania rantoja ja loistavia hotelleita. Paikallisista puutarhoista poimitaan parhaat raaka-aineet hyvään kasvisruokaan.
 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Häämatka, unohtumaton elämys

 
Hääpari haluaa ei enempää eikä vähempää kuin täydellisen häämatkan: ”Haluamme viettää laatuaikaa kahdestaan jossain ihanassa, rauhallisessa paikassa. Pitää olla kaunis huone ja upeat maisemat, emme aio tehdä mitään muuta kuin kuherrella kaksin.”
 
Matkavalmentajan ehdotus: Mauritius on ihana häämatkakohde, mutta pakko nostaa esiin nosteessa oleva juhlamatkakohde Malediivit. Korkokengät voi unohtaa kotiin, koska täällä kuljetaan avojaloin vaalealla puuterihiekalla ja nautiskellaan omassa veden päälle rakennetussa bungalowissa, josta pääsee sukeltamaan suoraan turkoosiin veteen. Malediiveilla keskitytään olennaiseen ja nautitaan omasta rakkaasta sekä kauniista maisemista. Lisäksi ruoka on superhyvää.
 
Bonusvinkit ihanille matkoille: Etelä-Amerikka on nosteessa oleva matkakohde. Galapagos, Macchu Picchu, viinialueet ja Andit kiinnostavat suomalaisia nyt kovasti.

Artikkeli on osa Suomen matkatoimistoalan liiton valmismatkoista kertovaa sarjaa, jonka tarjoavat Apollomatkat, Aurinkomatkat Oy, Detur Finland Oy, Finnmatkat Oy, Helin Matkatoimisto Oy, CWT Finland Oy/Kaleva Travel, Kouvolan Matkatoimisto Oy, Lomalinja Oy Holiday Tours Ltd, Matkapojat Oy, MrTravel, OK-Matkat, Oy Kon-Tiki Tours Ltd. / Matkaseniorit, Olympia Kaukomatkatoimisto, Pamplemousse Oy, Primera Holidays Oy/ Matkavekka & Lomamatkat, Rantapallo Oy, STS Alppimatkat, Tjäreborg Oy.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

All inclusive

All inclusive vai tavallinen pakettimatka – kumpi sopii sinulle?

Värikkäitä kreikkalaisia taloja turkoosin meren äärellä

Kreikka on ensi kesän suosituin matkakohde: yli puolet pakettimatkoista suuntautuu Kreikkaan

Mallorca, Espanja

Joulu ulkomailla on monien suunnitelmissa – tänä vuonna rahaa käytetään aiempaa enemmän

Rantaloma

Kehno sää saa lähtemään ulkomaille – suomalaiset matkustavat kesällä 2017 enemmän kuin aikaisemmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja